
Toimitus
Kun syksy saapuu, kauppojen hyllyille ilmestyy kurpitsoja, luurankoja ja tekohämähäkinseittejä. Se tarkoittaa, että kohtaamme jälleen tutun keskustelun halloween-juhlasta.
Juuri tätä kysymystä tutkii Turun yliopistolla työskentelevä Tuomas Hovi. Hovin tutkimus keskittyy halloweenin historiaan Suomessa, sen yleistymiseen sekä siihen kuinka juhlaa nykyään vietetään.
Hän on folkloristiikan dosentti historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella.
Halloween on juhlana Hovia kiinnostanut jo pitkään. Dosentin mukaan juhla on tutkimuskohteena erityisen kiinnostava, koska se on edelleen muotoutumassa ja herättää voimakkaita mielipiteitä.
–Harva juhla herättää samanlaista vastustusta. Sitä pidetään usein Yhdysvalloista tuotuna ilmiönä, joka ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin, Hovi tarkentaa.
–Lisäksi läheinen suhde pyhäinpäivään ja juhlan pelottava kuvasto nähdään toisinaan ongelmallisina, hän jatkaa.
Halloween mielletään usein uudeksi ilmiöksi. Tutkimukset kuitenkin osoittavat juhlan historian ulottuvan Suomessa yllättävänkin kauas.
–Ensimmäiset tietämäni halloween-juhlat Suomessa ovat 1950-luvulta. Ne olivat pieniä tapahtumia, joita järjestivät lähinnä Suomi-Amerikka-yhdistykset.
Tutkimuksessaan Hovi tarkastelee sekä historiallisia lähteitä että nykyisiä juhlakäytäntöjä. Yksi keskeinen tutkimuskysymys on, milloin halloween alkoi näkyä suomalaisessa lehdistössä.
–Tutkin sanomalehtiaineistoja ja sitä, miten halloween esiintyy esimerkiksi juhlailmoituksissa ja mainoksissa. Tarkoitus on vertailla eri puolilla Suomea ilmestyviä lehtiä ja selvittää onko niiden välillä eroja.
Historiallisten aineistojen rinnalla Hovi haluaa kerätä tietoa, miten ihmiset itse viettävät halloweenia.
Hovin mukaan tutkimuksen suurimpiin haasteisiin kuuluu riittävän laajan haastatteluaineiston kerääminen. Lisäksi menneisyyden jäljittäminen vaatii aikaa.
–Suurin osa läpikäymistäni sanomalehdistä on ollut mikrofilmeillä. Niiden selaaminen on melko hidasta työtä ja vaatii kärsivällisyyttä.
Yksi yleisimmistä väärinkäsityksistä liittyen juhlaan liittyy tutkijan mukaan ajatukseen siitä, että halloween ei juhlana kuuluisi Suomeen.
–Jos juhla on olemassa ja ihmiset viettävät sitä täällä, on hieman ongelmallista todeta, että se ei kuuluisi tänne.
Tulevaisuudessa Hovia kiinnostaa erityisesti millaisiksi halloweenin viettotavat Suomessa lopulta muotoutuvat.
Avoimeksi kysymykseksi jää myös juhlan päivämäärä, joka vaihtelee tällä hetkellä edelleen paljon.
–On tutkimuksellisesti mielenkiintoista nähdä vakiintuuko ajankohta nykyistä selkeämmin.
Hovin ennuste juhlan tulevaisuuden suhteen on kuitenkin varsinaisen selvä. Halloween on tuskin katoamassa mihinkään.
–Uskon, että se tulee kasvamaan jonkin verran ja vakiinnuttamaan asemaansa juhlapäivänä Suomessa.