Mielipiteet

Verkostoituminen – uhka vai mahdollisuus?

Kuvassa oikeustieteen opiskelija verkostoitumassa lääketieteen opiskelijoiden kanssa. Kuva: Lauri Pesonen.

Lauri Pesonen

Sosiaalisten suhteiden luominen, hoitaminen ja hyödyntäminen muiden ihmisten kanssa. Sitä verkostoituminen pelkistettynä tarkoittaa.

Kuulostaapa vastenmieliseltä, eikö? Ajatus siitä, että ystäväni, kollegani tai hyvän päivän tuttuni pyrkisivät hyödyntämään suhdettamme tuntuu vähintäänkin epämiellyttävältä.

Ihminen on sosiaalinen eläin. Tarvitsemme toisiamme selviytyäksemme. Sosiaalisten suhteiden materialisoiminen hyödykkeiksi onkin yksi sellainen ilmiö, josta en pidä.

Oman edun tavoittelua yhteyksien ja muiden ihmisten kustannuksella joutuu kuitenkin todistamaan varsin usein opiskelijaelämässä, oli kyse sitten työpaikkojen tavoittelusta tai muista henkilökohtaisista pyrkimyksistä.

Verkostoituminen on kuitenkin osa aikuisten ihmisten elämää, ja sen merkitys on syytä tunnustaa. Tahdon silti paneutua siihen, miten mielestäni sosiaalisia suhteita kannattaisi lähestyä.

Ensimmäinen ajatus uudesta tuttavuudesta ei saisi koskaan olla: ”Mitenköhän tämä ihminen voisi hyödyttää minua?” Tällainen ajattelu sopii paremmin torstaiaamuna ostettuun seltzeriin.

Ihmiset eivät nimittäin ole hyödykkeitä, toisin kuin jääkylmä seltzer. Kritiikkiä on helppo antaa. Uskokaa minua, olenhan ylioppilaskunnan hallituksessa. Vaihtoehtoisten ratkaisujen sanoittaminen on usein huomattavasti vaikeampaa.

Kun saavuin Turkuun 18-vuotiaana opiskelijana, ajatukseni ei todellakaan ollut tutustua muihin ihmisiin siksi, että voisin hyötyä heistä jotenkin. Halusin tutustua ihmisiin, koska uudet ihmiset ovat mielenkiintoisia ja yliopistossa syntyvät ystävyyssuhteet voivat osoittautua loppuelämän kannalta merkityksellisiksi.

Monethan ovat löytäneet jopa nykyisen tai tulevan kumppaninsa opiskelijariennoista. Ystävyys ja rakkaus ovatkin arvokkaampia asioita kuin mikään työpaikka tai LinkedIn-yhteys.

Suosittelenkin jokaista tutustumaan mahdollisimman moniin ihmisiin. Saatat oppia jotain uutta, saada elämääsi merkityksellisiä ihmisiä tai päätyä tilanteisiin, joita et olisi osannut etukäteen kuvitellakaan.

En kuitenkaan suosittele varsinaista verkostoitumisasennetta, ja että keskustelun ensimmäinen lähestymiskysymys olisi ”Mikä sun Linkkari on?”. Olen itse hyvin kiusaantunut huomatessani, että joku haluaa verkostoitua kanssani, eikä tosiasiassa tutustua minuun ihmisenä. Voin luvata, että eron kyllä huomaa.

Aidossa kohtaamisessa kiinnostus kohdistuu ihmiseen itseensä, kun taas välineellisessä kohtaamisessa kiinnostus tuntuu usein päättyvän, kun toisesta ei ole enää hyötyä. Tällainen suhtautuminen tekee sosiaalisista tilanteista helposti laskelmoituja ja pinnallisia.

Samalla se asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan sen perusteella millaisia titteleitä, yhteyksiä tai mahdollisuuksia heillä on tarjottavanaan.

Olen osallistunut moniin tapahtumiin, joita on saatettu jopa markkinoida nimenomaan verkostoitumistapahtumina. Mielestäni niissä kannattaa keskustella omana itsenään ja niistä asioista, joista itse pitää.

Jotkut ystäväni ovat saaneet työpaikkoja verkostoitumistapahtumista, mutta he ovat olleet tilanteissa aidosti omia itsejään. Käytännössä tämä on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että iltaa on jatkettu partnerien kanssa yön pikkutunneille asti.

Tällainen toiminta ei tietenkään sovi kaikille, eikä tarvitsekaan. Oleellista onkin juuri se, että kun ihminen uskaltaa olla oma itsensä, sosiaaliset suhteet voivat parhaimmillaan johtaa johonkin merkittävään täysin suunnittelematta.

Parhaat omat muistoni tällaisista verkostoitumistapahtumista ovat olleet niitä, joissa olen päässyt tutustumaan mielenkiintoisiin ihmisiin ja kuulemaan heidän ajatuksiaan sekä kokemuksiaan, vaikka ne eivät olisi mitenkään liittyneet omiin etuihini tai tavoitteisiini. Juuri tällaisissa tilanteissa olen kokenut saavani kohtaamisista eniten irti.

Vaikka suhtaudun kriittisesti perinteiseen verkostoitumiseen, suosittelen ihmisiä osallistumaan erilaisiin tapahtumiin ja hakeutumaan uusiin sosiaalisiin tilanteisiin. Niissä voi oppia paljon sellaista, mitä ei muuten tulisi vastaan. Perinteinen verkostoituminen sopii myös joillekin ihmisille paremmin kuin toisille, eikä siinä ole mitään pahaa.

Kirjoitukseni on kuitenkin vain oma näkemykseni aiheesta, eikä tarkoitukseni ole arvostella niitä, jotka suhtautuvat verkostoitumiseen eri tavalla. En myöskään väitä, että eikö sosiaalisia suhteita voisi tietoisesti vaalia tai niistä voisi olla molemminpuolista hyötyä.

Päinvastoin, pidän tärkeänä sitä, että ihmiset auttavat toisiaan ja jakavat tietoa, kokemuksia ja mahdollisuuksia. Kysymys on pikemminkin siitä, millaisista lähtökohdista tähän toimintaan ryhdytään.

Oma suhtautumiseni verkostoitumiseen on rakentunut ennen kaikkea kokemusten myötä. Olen vähitellen oppinut tunnistamaan tilanteita, joissa ihmisten välinen kiinnostus tuntuu aidolta ja tilanteita, joissa se vaikuttaa perustuvan johonkin muuhun.

Räikeimpiä kokemuksia ovat olleet kohtaamiset, joissa uudella tuttavuudella ei ole aluksi ollut minkäänlaista kiinnostusta tutustua minuun, mutta kiinnostus on herännyt välittömästi sen jälkeen, kun hän on kuullut, millaisissa tehtävissä toimin. Se on mielestäni äärimmäisen kiusallista, sillä en todellakaan ole mikään tekijä.

Toisaalta kohtaamiset eivät ole aina niin yksiselitteisiä. Tapasin kesällä erään herrasmiehen, jonka uratarina oli mielestäni aidosti mielenkiintoinen. Innokkuuteni kuulla hänestä ja hänen urastaan kostautui kuitenkin siinä mielessä, että kyseinen herrasmies oletti minulla olevan jonkinlainen taka-ajatus.

Ainoa tavoitteeni oli kuulla hänen kokemuksistaan ja laajentaa omaa maailmankuvaani, mutta toisin kävi.

Ehkä nykyinen verkostoitumiskulttuuri on osaltaan synnyttänyt tilanteen, jossa myös vilpitön kiinnostus tulkitaan helposti oman edun tavoitteluksi. Kun ihmiset tottuvat ajatukseen siitä, että jokaisella kohtaamisella on jokin tarkoitus, voi olla vaikeaa uskoa, että joku haluaa yksinkertaisesti kuulla toisen ihmisen elämästä.

Tämä on mielestäni yksi verkostoitumisen nurinkurisimmista puolista. Pyrkimys luoda yhteyksiä voi pahimmillaan tehdä aidosta yhteyden muodostamisesta entistä vaikeampaa.

Kohtaamisia on siis monenlaisia, eikä omana itsenään oleminen aina edes kannata. Varsinkaan tamperelaisella terassilla kesäisenä perjantai-iltana. mutta se on toinen tarina.

Sosiaalisten suhteiden luominen onkin eräänlainen vaikea peli, johon ei ole yhtä oikeaa taktiikkaa. Ihmisten väliset suhteet ovat monimutkaisia, eikä niiden onnistumista voi mitata yksinkertaisesti sillä, kuinka monta uutta kontaktia on saanut tai kuinka monta hyödyllistä keskustelua käynyt.

Joskus lyhyt kohtaaminen voi jäädä mieleen vuosiksi. Toisinaan kymmenen käyntikorttia eivät johda yhtään mihinkään. Ihmissuhteiden arvoa ei myöskään pitäisi määrittää sen perusteella, mitä niistä on mahdollista saada irti.

En vastusta verkostoitumista, vaan pikemminkin siihen toisinaan liittyvää ajattelutapaa. On täysin luonnollista, että ihmiset hyötyvät toisistaan, ja että sosiaaliset suhteet avaavat ovia uusiin mahdollisuuksiin.

Myös työelämässä tarvitaan ihmisiä, jotka tuntevat toisensa, luottavat toisiinsa ja ovat valmiita auttamaan toisiaan. Näiden asioiden ei kuitenkaan tarvitse olla ristiriidassa aidon kiinnostuksen ja ystävällisyyden kanssa.

Ehkä paras tapa verkostoitua onkin olla ajattelematta verkostoitumista. Auttaa silloin, kun siihen on mahdollisuus, ja uskaltaa myös itse pyytää apua tarvittaessa. Jos näistä kohtaamisista seuraa myöhemmin työpaikkoja, yhteistyötä tai muita hyödyllisiä mahdollisuuksia, hienoa. Jos ei, sekään ei tee kohtaamisesta yhtään vähemmän arvokasta.

Lopulta toivoisin, että suhtautuisimme ihmisiin hieman vähemmän mahdollisuuksina ja hieman enemmän ihmisinä. Verkostoituminen voi olla hyödyllistä, mutta sen ei pitäisi olla ihmissuhteiden olemassaolon tarkoitus. En halua ajatella ystävyyttä sijoituksena, jonka tuottoa arvioidaan vuosien päästä, tai tuttavuutta kontaktina, joka kannattaa säilyttää varmuuden vuoksi.

Haluan mieluummin ajatella, että minua lähellä olevat ihmiset ovat kanssani, koska meillä on yhdessä mukava olla, opimme toisiltamme ja voimme keskenämme jakaa elämän pieniä ja suuria asioita.

Ja jos joku heistä sattuu joskus vinkkaamaan hyvästä työpaikasta, niin eihän siitä tietenkään haittaakaan ole.