Luottoresepti

Kiireisen vaikuttajan luottoproteiini

Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajan Leinosen kikhernelisuke tarjoaa ruokaan lisävirtaa syksyn vauhdikkaassa tohinassa. Kuva: Toimitus.

Toimitus

Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksen puheenjohtaja Lotta Leinonen kertoo nopeatempoisen syksyn odottavan edessäpäin. Se lähtökohtana tarkoittaa aikataulun kannalta edullisia ratkaisuja sekä työpaikalla että kyökin puolella.

Oulussa kauppatiedettä opiskeleva Leinonen näkee ylipäätään ruokailun tärkeänä osana opiskelijan päivää. Yliopistojen kampuksilla sijaitsevat opiskelijaravintolat ovat hänestä erinomaisia kohtaamispaikkoja koulupäivän keskellä.

–Siinä pääse hyvin irti opiskeluasioista. Mielestäni ravintolat ovat ylipäätään tärkeässä osassa kampuksien yhteisöllisyyttä, Leinonen kiteyttää.

Omassa ruuanlaitossaan opiskelijavaikuttaja sanoo suosivansa tarkan markan taktiikkaa. Hän pitää linjan noudattamista suhteellisen helppona.

–Pidän itse perusruuista, kuten esimerkiksi makaronilaatikosta. Silloin annoshinta pysyy helpohkosti kurissa, Leinonen täsmentää.

Leinosen mukaan ruuanlaitto on hänestä mukavaa ajanvietettä ja oiva rentoutumiskeino.

–Tykkään etsiä ja kokeilla uusia reseptejä, Leinonen sanoo.

Lehdelle esiteltäväksi reseptiksi kokkikirjastaan puheenjohtaja valitsi kikhernelisukkeen. Hän käyttää sitä yleensä salaatin kanssa.

–Se on kiireisen vaikuttajan luottoproteiini, Leinonen painottaa.

resepti:
purkki tai astia jossa saa kannen tiukasti kiinni
1 paketti kikherneitä
1 punasipuli
0,5 dl oliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
pieni loraus valkoviinietikkaa ripaus suolaa
ripaus sokeria
mustapippuria

  1. Laita purkin pohjalle sipulit.
  2. Sekoita joukkoon kaikki muut ainee
  3. Huuhtele kikherneet siivilässä ja lisää ne purkkiin
  4. Nostele aineksia vähän sekaisin ja laita jääkaappiin.
  5. Lisukkeen voi tarjoilla heti, mutta jos se ehtii tekeytyä yön yli, niin sipulit pikkelöityvät pehmeiksi.