Sara Seppälä
“Jos Turun yliopiston oppilailla on jotakin erikoista sanottavaa, silloin tämä lehti kukoistaa ja osoittautuu tarpeelliseksi. Ellei, niin se kuolee.”
Näin lausui Professori Einar W. Juvelius vuonna 1931, kun Turkuun oli juuri perustettu oma ylioppilaslehti. Kädessäsi tai mahdollisesti ruudullasi on tällä hetkellä kyseisen lehden neljäs numero vuonna 2025.
Tylkkäri on ennättänyt jo kohta 95 vuoden ikään edellä mainitun sitaatin lausumisesta. Miten lehti päädyttiin perustamaan? Entä mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua yli yhdeksässäkymmenessä vuodessa?
Sitä selvittäessä matka johti muun muassa kansallisarkistoon ja kirjastoihin, ja etenkin vuonna 2022 julkaistuun Artukan, Lalun, Latvan ja Savolaisen teokseen TYYlikkäät vuodet – Turun yliopiston ylioppilaskunta 100 vuotta.
Oman lehden perustaminen Turkuun ei ollut itsestäänselvyys. Ennen Turun ylioppilaslehden syntyä Suomessa oli toiminut ainoastaan Ylioppilaslehti Helsingissä, jonka julkaisemisessa tosin Turun yliopiston ylioppilaskuntakin oli osatekijänä.
Koska painetun sanan merkitys oli lehden perustamisaikana yhteiskunnallisesti suuri, alettiin myös pohtimaan, josko Turun yliopiston oppilaat tarvitsisivat oman paikallisen äänensä kuuluviin. Erillään Ylioppilaslehdestä, jossa helsinkiläisten sana painoi vaakakupissa verrattain enemmän.
Ylioppilaslehden rintaman hajauttamisesta kahden kaupungin välille tuli vedenjakaja 1930-luvun ylioppilaspiireissä.
Tuohon maailmanaikaan yhteiskunnassa pyrki vaikuttamaan ylioppilasjärjestö Akateeminen Karjala-Seura, tuttavallisemmin AKS. Sen kannattajien ääni kuului vahvana myös Helsingin Ylioppilaslehdessä.
Lyhykäisyydessään summattuna seura ajoi suomen kielen ja suomalaisen identiteetin asemaa itsenäistyneessä Suomessa. Maltillinen AKS puolsi uuden lehden perustamista Turkuun ja sai tahtonsa lopulta läpi. Turkuun päätettiin perustaa Turun ylioppilaslehti Suomen toiseksi yo-lehdeksi.
Aluksi lehti keskittyi AKS:n hengessä kielinationalismiin ja kansallisuusaatteeseen, mikä oli odotettavissa. Ylioppilaslehdethän ovat alusta asti olleet aikansa heijastuksia.
Loppuun asti AKS:n ideologiaa ei kuitenkaan mukailtu. Raja vedettiin Lapuan liikkeen radikalisoitumiseen ja Mäntsälän kapinaan, joissa seuran ideologia oli saanut väkivaltaisia sävyjä.
Painettuna lehtenä Turun ylioppilaslehti näki ensi kertaa valon 24. tammikuuta vuonna 1931. Kätilönä maailmaan saattamisessa toimi lehden ensimmäinen päätoimittaja Paavo A. Kuusisto.
Hän aloitti ensimmäisen numeron pääkirjoituksen toteamalla: “Ei voine olla erimielisyyttä oman lehden merkityksestä Turun Yliopiston Ylioppilaskunnalle ja koko Turun Yliopiston ympärille kehkeytyneelle ylioppilaselämälle, sillä myönnetty tosiasia lienee, että vaikka Helsingissä ilmestyvä Ylioppilaslehti täyttäisi kuinka moitteettomasti tahansa tehtävänsä koko suomalaisen ylioppilasmaailmamme lehtenä, niin se ei silti voi edes tyydyttävästi palvella tämän ylioppilasmaailman suurimpienkaan erikoisryhmien tarpeita”.
Ylioppilaslehdet ovat perinteisesti nähty opiskelijoiden areenoina, joihin korkeakoulutetut ovat voineet purkaa ideoitaan parempaa maailmaa rakentaessaan ja kyllästymisiään jo ummehtuneisiin käytäntöihin. Helsingin Ylioppilaslehteen verrattuna Tylkkäri on ollut hyvinkin kesy.
Samanlaisia vahvoja ulostuloja, jotka olisivat kohauttaneet muitakin kuin paikallista ylioppilaskuntaa ei ole ollut juurikaan. Mutta koska lehti on aina ollut kirjoittajiensa näköinen, on kirjoittajien ja etenkin päätoimittajien aatteet saaneet sivuilla tilaa. Niin maltilliset kuin eivät niin maltilliset.
Historian saatossa kaksi päätoimittajaa on erotettu toimestaan tuotuaan esiin mielipiteitään, jotka eivät miellyttäneet ylioppilaskuntaa, jonka alla lehti toimi ja toimii edelleen. Mainittakoot tässä välissä kuitenkin, että TYYn vuoden 2022 strategiassa lehdelle mainitaan Tylkkärin olevan itsenäinen journalistinen yksikkö. Lehti siis valvoo yliopiston ja ylioppilaskunnan toimintaa.
Mutta takaisin historiaan havinaan. Helsingin Ylioppilaslehti oli kääntynyt 60-luvulle tultaessa yhteiskuntakriittisemmäksi ja yo-lehtien merkitys avoimen keskustelun mahdollistajana kasvoi. Tylkkäri seurasi luonnollisesti tässä virrassa perässä.
Vuonna 1961 ylioppilaskunta erotti silloisen päätoimittaja Pekka Kaparin toimestaan, koska lehden etusivulle oltiin valittu painatettavaksi Turun Akateemisen Sosialistiseuran mainos. Vasemmistolaiselle kannanotolle annettiin siis lehden puitteissa suurin mahdollinen näkyvyys.
Päätoimittaja Kapari ajautui kiistaan ylioppilaskunnan kanssa siitä, saako poliittisia kannanottoja julkaista. Kuten TYYlikkäät vuodet -teoksessa kirjoitetaan, keskustelu paljasti kiinnostavalla tavalla asetelman TYYn ja Turun ylioppilaslehden välillä.
TYYn aktiiveista moni halusi pitää lehden poliittisesti puolueettomana, tai ainakin omalle ideologialleen läheisempänä eikä lehdessä siksi suotu juurikaan poliittista keskustelua. Nykypäivänä TYYn strategianmukaan lehti on poliittisesti sitoutumaton.
Toinen kuohuttanut tapahtumaketju alkoi vuodesta 1969, jolloin lehteä toimitti Matti Vimpari. Vimpari tunnettiin kielestään kärkkäänä vasemmiston kannattajana, jonka linja ei jäänyt epäselväksi lehteä lukiessa.
Edellä mainittuna vuotena Savo-Karjalainen osakunta kritisoi lehden yksitoikkoista vasemmistolaisuutta ja järjesti 300-400 hengen kulkueen ylioppilastaloilta Kauppatorille, jossa Tylkkärin numeroita tuikattiin tuleen. Rovion jälkipuinnissa mainehaitta kimposi kuitenkin takaisin osakunnalle, jonka uumoiltiin tempauksellaan havitelleen myös näkyvyyttä itselleen.
Mutta jo seuraavana vuonna 1970 päätoimittaja Vimpari sai potkut lehden johtokunnalta. Syyksi kerrottiin lehden yksioikoinen ja poleemisuuteen asti kärkäs linja. Tarinan mukaan Vimpari sai tiedon omasta erottamisestaan radion välityksellä, kun tieto julkistettiin suurelle yleisölle ennen kuin johtokunta ennätti itse kertoa uutisesta asianomaiselle.
Tapaus herätti aikanaan keskustelua sananvapaudesta ja sensuurista, jonka pohjalta syntyi Pilkkalaulu Vimparin erottajista, jonka sanoitti J. Laine, sävelsi M. A. Numminen ja esitti Rauli Badding Somerjoki.
Voitaisiinko nykypäivänä välttää Kaparin ja Vimparin kohtalo? Ainakin TYYn strategiaan kirjatut linjaukset puoluepoliittisesta sitoutumattomuudesta ja itsenäisestä journalistisesta asemasta luovat hieman turvaa. Lehden rahoituksesta tulee kuitenkin huomattava siivu ylioppilaskunnalta yhä tänä päivänä.
Toisaalta, jos katsotaan lehden tehtäväksi edustaa kaikkia yliopiston opiskelijoita, sävyltään yksipuolinen lehti ei aja kaikkien edustettavien asiaa ja aatteellisia suuntauksia. Täyttivätkö siis Kapari ja Vimpari päätoimittajan saappaat tässä mielessä?
95 vuotta on pitkä aika ja tämän kirjoituksen tila siihen verrattuna pieni. Joudutaan vain toteamaan lehden kypsyneen nykyiseen muotoonsa monen yhteiskunnallisen tapahtuman, aikakauden ja niiden läpi eläneiden kirjoittajiensa kautta.
40-50-luvulla sivut puhalsivat sisältöä sodista toipuvalle maalle. Lehdessä julkaistiin pienen ylioppilaskunnan iloisia uutisia Perheuutisia -palstalla, kuten kihlauksia ja lasten syntymiä. Myös erilaiset matkareportaasit ja vaihto-oppilaskertomukset lisääntyivät kansainvälisyyden tullessa yleisemmäksi kokemukseksi.
50-luvun edetessä lehti tarttui useasti kulttuurisiin näkökulmiin ja järjesti muun muassa oman kulttuurikilpailuja, joihin pystyttiin osallistumaan omalla runolla tai novellilla. 60-lukua leimasi yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen, jota seurasi 70-luvun puoluepolitiikan puimisen aika, josta 80-luvulle tultaessa siirryttiin taas kohti kulttuuria.
Nämä ovat tietenkin hyvin karkeita yleistyksiä, jotka eivät millään lailla riittävästi kata kaikkea lehden sisältöä vuosikymmenten matkalta.
Eikä se matka suinkaan ole tässä. Päinvastoin. Maailman muuttuvan luonteen takia myös lehti on jatkuvassa metamorfoosissa.
Ja koska me kaikki kirjoittajat, lukijat ja yhteiskuntatutkijat elämme oman aikamme kuplassa, on hankala arvioida mihin lehden aikakauteen tämä hetki tulee kuulumaan. Sen tulevat sitten aikanaan arvioimaan tulevaisuuden kirjoittajat.
Vielä mahdottomampi on arvailla tulevaisuuden suuntaa ja sitä mikä tulee kuohuttamaan ylioppilaita vuosikymmenten päästä.
Tylkkäri on nyt ollut olemassa yli yhdeksänkymmentä vuotta. Yli yhdeksänkymmenen vuoden ajan Turun opiskelijoilla on siis ollut oma sanansa ja paikkansa yhteiskunnallisessa keskustelussa, jonka soisi jatkuvan myös tulevaisuudessa.
Alussa siteeratun professori Einar W. Juveliuksen sanat kuitenkin pitävät yhä paikkansa. Lehti jatkaa historiankirjoitustaan vain niin kauan, kun Turun yliopiston oppilailla on jotain arvokasta sanottavaa.
