![](https://tylkkari.fi/wp-content/uploads/2025/02/Capture-1.jpg)
Lotta Liuhamo
Turun yliopistossa ympäristötiedettä opettava biologi, ympäristötutkija ja tietokirjailija Timo Vuorisalo kertoo eläneensä opiskeluaikoina pääasiassa perunoilla ja kalapuikoilla.
Kun biologi Timo Vuorisalo suoritti opintojaan, silloin kyseessä eivät olleet vielä itse tehdyt versiot, vaan kaupan pakasteet.
–Minun ikäluokkani pojat eivät saaneet Turun normaalikoulun yläasteella kotitalousopetusta. Siksi opiskeluaikoinani jopa perunoiden keittäminen tuntui vaikealta, koska siihen ei löytynyt ohjetta, Vuorisalo kertoo etsinnöistään.
–Vuotta vanhemmille kotitalous oli yläasteellani vapaaehtoista ja vuotta nuoremmalle ikäluokalle jo pakollista. En ole edelleenkään oppinut laittamaan hyviä kasvisruokia, ja siksi en olekaan vegaani. Psykologista laiskuutta.
![](https://tylkkari.fi/wp-content/uploads/2025/02/Capture4.jpg)
Vuorisalo kertoo käyneensä opiskeluaikoina usein syömässä Iskerissä eli nykyisellä Assarin ullakolla.
–Opiskeluaikoinani Iskeri oli hämärä tila ja ajattelimme sen johtuvan siitä, että me opiskelijat emme näkisi, miltä ruoka näyttää lautasella. Ruoan taso on noussut niistä ajoista paljon, Vuorisalo kehuu.
–Tarjolla oli yleensä pari erilaista liharuokavaihtoehtoa eikä kasvisruoasta oltu kuultukaan. Sai olla kiitollinen, jos tarjolla oli edes salaattia! Salaattipöytä sisälsi yleensä pelkkää porkkanaraastetta ja lehtisalaattia. Ehkä lisäksi punajuuriviipaleita, Vuorisalo muistelee.
Vuorisalo itse kalastaa nykyään äärimmäisen harvoin. Hän katsoo aina, että käyttämänsä seiti on MSC-sertifioitua.
–Se takaa, että kala ei ole ylikalastetusta populaatiosta peräisin. Kehottaisin myös tutkimaan eri elintarvikkeiden hiilijalanjälkiä. Riisin viljely vapauttaa paljon metaania ilmakehään, ja siksi suosin riisin sijaan perunaa.
–Kala ei myöskään vaadi peltopinta-alaa, ja on siksi ympäristön kannalta parempi vaihtoehto, kunhan kalakantoja ei ylikalasteta.
Vuorisalon kalapuikot
Raaka-aineet:
400 g pakasteseitiä yhtenä palana
1 muna
gluteenittomia korppujauhoja
2 tl suolaa
ripaus valkopippuria1. Sekoitta kaikki, kunnes saat aikaan taikinapallon, joka ei tartu kulhon pintaan tai sormiin.
- Sulata pakastekalaa noin 3 min mikrossa
- Viipaloi kala vielä jäisenä 1,5-2 sentin paksuiksi puikoiksi.
- Kostuta kalapalat munalla ja leivitä korppujauhoilla, joissa on mukana suolaa ja valkopippuria.
- Kypsennä kalapuikkoja paistinpannulla noin 5 min.