Uusi vuosi toi mukanaan suomalaisista matkailumainoksista tutut rapsakat pakkaset. Katukuvat ovat täyttyneet lumiauran kolahduksista ja kimmeltävistä nietoksista.
Mukaan on mahtunut myös muita perinteisiä talven ihmemaan maisemia: tienposkeen hyytyneitä peltilehmiä, myöhästeleviä vetureita sekä sähkökatkoksia. Pakkasen ei luulisi yllättävän Suomessa, mutta näin vaikuttaa päässeen taas käymään.
Kipakka keli on tehnyt vuoden alusta viileän, mutta yhdessä asiassa tunnelma lämpenee. Tai ainakin varmaan pitäisi lämmetä. Presidentinvaalien ennakkoäänestys käynnistyy tammikuussa. Valtaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keulahahmona on tarjolla.
Ruutulippu häämöttää, mutta ehdokkaiden keskinäinen haastaminen loistaa poissaoloaan. Vaalitaistelu on kaukana pippurisesta. Ehdokkaat ovat varovaisia ja äänestäjät vakavia. Mistä oikein on kyse?
Syy tähän on todennäköisesti epämääräinen maailmantilanne. Itärajamme on ollut talvella Ukrainan sodan maininkien keskellä. Venäjä on osoittanut toimillaan, että se ei välitä mistään kansainvälisistä pelisäännöistä.
Onneksi Suomi on ollut hereillä. Jokaisen itsenäisen maan ensimmäinen tehtävä on turvata rajojensa koskemattomuus ja kansallinen turvallisuus. Yhdysvaltojen kanssa allekirjoitettu puolustusyhteistyösopimus on luonnollinen jatke Nato-jäsenyydelle nostaen kynnyksen sotilaalliselle uhalle Suomea kohtaan huippukorkealle.
Tuoreet gallupit viittaavat mielenkiintoiseen elementtiin presidenttipelissä. Viime keväänä eduskuntavaaleissa päätänsä nostanut taktinen äänestäminen näyttää olevan rantautumassa myös presidentinvaaleihin.
Tällä tarkoitetaan käytännössä toimintaa, jossa äänestäjä antaa äänen muulle kuin omalle suosikkiehdokkaalle päämääränään torjua epämiellyttävä vaalitulos. Monet vaikuttavat siis ennakoivan vaalin jatkoasetelmia jo sen ensimmäisellä kierroksella.
Paikkoja mahdolliselle toiselle kierrokselle on jaossa kaksi. Miten ilmiö saattaa näkyä tulostaululla? Kuka on sen suurin hyötyjä ja kenen selkänahasta revityllä hinnalla? Moni varmasti pohtii myös omassa pääkopassaan valintaa taktisen ja tavallisen äänen välillä.
Hyviä kysymyksiä riittää enemmän kuin vastauksia. Aika näyttää kirjaimellisesti. Yhteenvedoksi voi kuitenkin auringonvarmasti kiteyttää, että molemmat vaihtoehdoista ovat ratkaisuna parempia kuin ei ääntä lainkaan.
Lopuksi vielä lyhyenä ilmoitusluontoisena asiana tiedoksi kaikille heille, jotka eivät enää tiedä: pakkastalvia on Suomessa jatkossakin. Tietotaito pakkauskaudesta selviämiseen eli siihen, miten pärjätä kylmässä ja millaista suojaa tarvitaan kuuluu suomalaisen perusosaamiseen. Sen pitää olla kunnossa.
Miinus kaksikymmentä astetta lämpömittarissa ei ole uutinen, vaan varustautumiskysymys. Linnutkin sen todistaa, jotka taivaalla lentää.
Hermanni Sankelo
päätoimittaja
Turun ylioppilaslehti
