Toimitus
Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajaksi vuodelle 2024 on valittu 23-vuotias Akseli Tiitta Turun yliopiston ylioppilaskunnasta. SYL ry valitsi Tiitan tehtävään puheenjohtajavaalin kautta.
Vastavalittu puheenjohtaja painottaa vuoden 2024 toiminnassa vaikuttamista nykyisen hallituksen politiikkaan ja rakentavaa keskustelukulttuuria opiskelijoiden asioista.
–Meidän on löydettävä yhteinen sävel päättäjien kanssa, jotta voimme parantaa opiskelijaelämän edellytyksiä. Lisäksi meidän on polarisoituvassa yhteiskunnassa keskityttävä omissa ulostuloissamme rakentavuuteen ja aidon yhteisymmärryksen etsimiseen, Tiitta toteaa Suomen ylioppilaskuntien liiton tiedotteessa.
Suomen ylioppilaskuntien liiton liittohallituksen jäseniksi valittiin Jesse Häyhä, Jaakko Sirén, Totti Korpua, Aino Halinen, Eugenie Tuoma van der Meulen ja Irja Vaateri.
–Meillä on todella innostava hallituskokoonpano, josta löytyy mahtavia persoonia ja monipuolista osaamista. Lähdemme suurella tarmolla jatkamaan työtä opiskelijoiden oikeuksien puolustamiseksi ensi vuonna, tuore puheenjohtaja kertoo.
SYLin liittokokous kokoontui Tampereen yliopistolla 17.–18. marraskuuta.