Mielipiteet

Kolumni: Vaadi kunnioitusta itsellesi

Turkulainen Jimi Salonen kannustaa ensimmäisen vuoden opiskelijoita pitämään puolensa sekä heittäytymään itselleen sopivassa suhteessa.

Fuksiviikolla ja ensimmäisenä vuonna uusilla opiskelijoilla on lähes poikkeuksetta suuri tarve kuulua joukkoon ja löytää uusia kavereita. Yhteenkuuluvuuden hakeminen on inhimillistä ja oikein, mutta tekee meistä samalla haavoittuvaisia.

Fuksiviikon rastikierrokset ja ainejärjestöjen kaikki toiminta eivät välttämättä aina innosta kaikkia. Tiiviissä porukoissa konflikteja syntyy vääjäämättä.

Hyvä ohje fuksiviikoille kuten muuhunkin elämään onkin vaatia kunnioitusta itselleen. Tämä ohje sisältyy myös TYYn turvallisemman tilan periaatteisiin.

Kunnioituksen vaatiminen tarkoittaa sitä, että vetää omat rajansa myös joukossa. Se on huumorin ja vakavuuden välinen raja-aita. Asettumista samanmielisyyttä vastaan. Eräänlaista luovaa tuhoa. Samanmielisyyden harmonian rikkomista, jotta voi luoda harmonian uudelleen omilla ehdoillaan.

Kunnioituksen vaatiminen konkretisoituu, kun ympäristön odotukset ja tapahtumat ajautuvat ristiriitaan arvojemme kanssa. Konkretisoituminen voi olla hiljainen hetki pöydässä kerrotun vitsin jälkeen. Poskella valuva kyynel. Äänen koveneminen ja kiihtyminen. Vastaväite. Katoaminen loppupäiväksi.

Kun palaamme takaisin sekunnin tai kuukauden päästä, on aika vaatia kunnioitusta. Tasapainottaa vaaka. Vetää toinen syrjään ja puhua.

Vielä olennaisempaa kuitenkin on se mitä teemme, kun ystävämme palaa takaisin. Toivotammeko hänet ilolla? Kiusaannummeko hiljaisuuteen?

Ainejärjestöissä voi olla edelleen perinteitä, joihin tulee suhtautua kriittisesti huolimatta siitä, että suurin osa kielteisistä perinteistä on varmasti jo kitketty pois. On itsestäänselvää, ettei kenelläkään ole velvollisuutta putkittaa viinapulloa tai suudella sianpäätä.

Myös sitsikulttuuri voi tuntua typerältä kaikkine sääntöineen ja rangaistuksineen. Ehkä en halua nousta muiden edessä ylös ja kertoa poliittista vakaumustani tai parisuhdestatustani.

Kaikille mielipiteille on paikkansa ja kannattaakin antaa rohkeasti palautetta asioista. Lähteä mukaan. Vaatia muutosta ja kunnioitusta itselleen.

Ennen pitkää uudet ajatukset ovat valtavirtaa.

Jimi Salonen

Turun yliopiston ylioppilaskunta

hallituksen jäsen