Uutinen

Tylkkärin toimitusharjoittelijaksi Helmi Henell

Toimitusharjoittelijaksi valittu Helmi Henell on toiminut kuluvana vuonna Tylkkärin aktiivisena avustajana. Kuva: Helmi Henell.

Toimitus

Turun ylioppilaslehden johtokunta on valinnut kokouksessaan lehdelle uuden toimitusharjoittelijan. Tehtävään valituksi on tullut Helmi Henell. Johtokunta teki valinnan yksimielisesti pohjaesityksen mukaisesti.

Kuluvana vuonna Turun ylioppilaslehden aktiivisena avustajana toiminut Henell on koulutukseltaan kasvatustieteiden ylioppilas. Hän on lukenut opintojensa ohessa journalistiikan perusopinnot.

–Odotan, että pääsen ideoimaan juttuja, kehittymään kirjoittajana ja kuvaajana sekä näkemään, kuinka lehti syntyy kokonaisuudessaan, Henell kertoo.

Henell sanoo hakeneensa tehtävään avustajuuden innoittamana.

–Olen pitänyt kovasti siitä hommasta. Ajattelin, että vakituisena toimitusharjoittelijana pääsisin mielekkäiden juttukeikkojen pariin koko vuodeksi. Työ sattui myös sopivaan saumaan muun elämän ja opiskelujen kanssa, Henell kommentoi.

Turun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija aloittaa työnsä syksyllä.