Kulttuuri

Opiskelijan taajuudella

Keväisin Turusta ponnistaa vuosittain täysin opiskelijavetoisesti toteutettu vappuradio. Kuva: Mikko Miettinen.

Ruut Parikka

Turun opiskelijakulttuurista on taas mahdollisuus haukata maistiainen kuuntelemalla Turun Wappuradiota. Opiskelijoiden oma poikkitieteellinen Turun Wappuradio on taas kuultavissa 20.‑30.4.2023 välisenä aikana.

Opiskelijoiden itse tuottamaa ohjelmaa lähetetään radiosta kellon ympäri tällä kertaa peräti 11 päivää.

–Odotan innolla tämän vuoden Wappuradiota. Luvassa on jälleen kerran aivan mahtavia ohjelmia, niin kuin aina, radion päätoimittaja Eena Kujanpää kommentoi.

–Onhan se nyt älyttömän hienoa, kun noin puolen vuoden työ yli sadan ihmisen projektissa on jälleen tullut siihen kiitokseen ja nautintoon, missä voidaan viihdyttää koko turkulaista opiskelijakaartia ja muita opiskelijamielisiä ihmisiä. Aivan huikee wappufiilishän tästä tulee, radion toinen päätoimittaja Roni Lindeman hehkuttaa.

Turun Wappuradio on syksyllä 2018 käynnistynyt opiskelijaradio, jonka ensimmäinen lähetys järjestettiin huhtikuussa 2019. Radion toteutukseen osallistuu tekijöitä jokaisesta Turun korkeakoulusta.

Radiota on mahdollista kuunnella osoitteessa 93,8 MHZ ja osoitteesta turunwappuradio.com.

Opiskelijat ovat ottaneet radioyleisönsä vastaan avoimesti ja heille sisältöä tehden. Tämä on havaittavissa Turun Wappuradion sosiaalisen median kanavista.

Muutamassa vuodessa Turun Wappuradiolla on noussut perinteeksi tehdä kanavataajuuden paljastamisesta humoristinen video. Lisäksi Turun Wappuradion fanit ovat voineet halutessaan tilata radion logoilla varustettuja tuotteita.

Perinteitä pidetään yllä myös ohjelmasisällöissä. Kulinaristien kauhut tulee taas tänäkin wappuna. Wappuviikon maanantaina pääsee nauttimaan tällä kertaa vohveliraudalla toteuteusta kolmen ruokalajin illallisesta.

–Kuten muutamat muutkin, Kulinaristien kauhut on yksi perinteisimpiä ohjelmia. Se on ollut mukana jo alusta alkaen, Lindeman ilmoittaa.

Muutamaksi kiinnostaviksi ohjelmatärpiksi Turun Wappuradion päätoimittajat nostavat seuraavia ohjelmia.

Ensimmäisen maininnan saa hoitsuradio, jossa päästään kiinni kaikkiin kinkkisimpiinkin kyssäreihin terveydenhoitoalalta. Toinen suositus menee Ensitreffit wappuradiossa -ohjelmalle, jossa päästetään jälleen sinkut irti.

Kolmantena draamannälkäisille tarjotaan muun muassa Vähän ärsyttää kaikki, Tuhannen ja yhden yön juttuja sekä Turun Wappuradion tekniikka -metaohjelma. Lisäksi ohjelmatarjontaan kuuluu lukuisia eri musiikkigenreihin ja muuhunkin liittyviä ohjelmia.

Viidettä lähet ystä Turun Wappuradion historiassa kuultaessa on mukana myös pari hienoa jippoa. Ohjelmaa on yksi päivä enemmän kuin koskaan ennen.

–Lisäksi kannattaa kuunnella radiota vielä hetki loppushow’n jälkeenkin, vinkkaa Lindeman.

–Viime vuonna kun oli ensimmäinen ruotsinkielinen ohjelma radiossamme, niin tänä vuonna on sitten englanninkielinen. Tätä saamme kuulla ohjelmassa Culture shocks in Finnish party culture, Kujanpää paljastaa.

–Mahtavaa saada monikielisiä ohjelmia, Kujanpää jatkaa.

Myös yritysyhteistöissä on havaittu Turun Wappuradioon liittyen positiivista vilkkautta.

–Niin kuin aikaisempinakin vuosina, myös tänäkin vuonna olemme saaneet hurjasti kaupallisia yhteistöitä. Viime vuoden tapaan Turun Wappuradio on saanut lisää jalansijaa opiskelijoille markkinoinnin näkökulmasta, päätoimittajat kommentoivat.

Sekä Kujanpään että Lindemanin vappuun kuuluvat edellisvuosien tapaan vahvasti radion kuuntelu. Tämän lisäksi he pyörivät kulissien takana. Radiohattu vaihtaa omistajaa päivittäin heidän välillään. Välillä istutaan tuottajan, välillä itse juontajan penkissä.

Ohjelmia on tänä vuonna noin 100 kappaletta. Radion tekijöiden määrässä aletaankin mennä lähemmäs 200. Kuunneltavaa siis riittää.