Helmi Henell

Ylioppilastalo B:n alakerrasta kuuluu iloista puheensorinaa. Sekä Savo-Karjalaisen osakunnan (tuttavallisemmin SKO) että Satakuntalais-Hämäläisen osakunnan (SHO) toimistojen ovet ovat kutsuvasti auki. Myös Q-talolla yleensä majaansa pitävän Turun yliopiston Pohjalaisen osakunnan (TPO) edustajia on läsnä. Täällä kuljetaan hilpeästi ristiin toisen osakunnan tiloista toiseen.

Paikalla on kourallinen osakuntien aktiiveja, ja kaikki kolme olemassa olevaa turkulaista osakuntaa ovat edustettuina kotoisasti pyöreän pöydän ympärillä. Pöydän yläpuolella roikkuu ikivanhasta tynnyristä tehty lamppu, jolla on varsin mielenkiintoinen historia. Mutta siitä ehkä lisää myöhemmin, jos muistetaan.

Kahvi on tippumassa, pöydällä on paketillinen keksejä, ja keskustelu lähtee helposti sivuraiteille. Osakuntien toimintaa tuntemattomalle keskustelussa vilisevät termit, kuten Uusi-S, beaani tai civistyminen, ovat uppo-outoja.

Savo-Karjalaisen osakunnan pitkäaikainen aktiivi ja nykyinen senioritoimija Mari Säisä on niin kiintynyt osakuntatoimintaan, että se on myös hänen valmisteilla olevan väitöskirjansa aihe.

–Minulle neuvottiin aikanaan, että tee väitöskirja sellaisesta aiheesta, joka ehdottomasti kiinnostaa ja johon ei varmasti kyllästy. En ole vielä ainakaan kyllästynyt tähän, Säisä nauraa.

Säisä kertoo olleensa aikoinaan hyvin aktiivinen osakuntalainen. Hänellä oli avaimet toimistolle ja hän saattoi nukkuakin siellä toisinaan. Nyt Säisä on julkaissut ensimmäisen osakuntiin ja väitöskirjaansa liittyvän artikkelinsa.

Ensimmäiset osakunnat syntyivät jo keskiajalla, jolloin opiskelijat alkoivat ensimmäisen kerran jakautua oman kotipaikkakuntansa mukaan yhteisöihin. 1600-luvulla alkunsa saaneeseen Turun akatemiaan perustettiin osakuntia, eli tuohon aikaan kansakuntia.

Turun palon myötä yliopisto siirtyi Helsinkiin, ja viralliset osakunnat siirtyivät sen mukana pääkaupunkiseudulle.

–Yliopistolain mukaan Espoon ja Helsingin osakunnat ovat ne niin sanotut viralliset osakunnat, ja me olemme rekisteröityjä yhdistyksiä, Säisä valottaa.

Helsingin osakuntien toiminta on paljon laajempaa kuin Turussa. Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston piirissä on 16 aktiivisesti toimivaa osakuntaa, joiden varallisuus on aivan toista luokkaa kuin turkulaisilla vastineillaan. Osakunnat saattavat esimerkiksi omistaa asuntoja, joita vuokraavat opiskelijoille.

–Melko kuvaavaa on se, että Hämäläinen osakuntahan omisti Tavastian, Säisä toteaa.

Turun yliopiston yhteyteen perustettiin 1920-luvulla maakuntakerhoja, joista ensimmäiset olivat Savo-Karjalainen ja Varsinais-Suomalainen maakuntakerho. 1950-luvulle tultaessa ylioppilaskunta teki organisaatiomuutoksia, joiden seurauksena muun muassa uusien opiskelijoiden sosialisaatio siirrettiin maakuntakerhoille, joita alettiin nimittää osakunniksi.

Silloin ei ollut vielä ainejärjestötoimintaa nykyisessä muodossaan, joten osakuntien tehtäväksi jäi fuksien, eli silloisten beaanien ohjaus ja kasvattaminen yliopistoelämään.

Osakunnan uusia jäseniä kutsutaan tänäkin päivänä beaaneiksi. Varsinaiseksi jäseneksi tuloa kutsutaan civistymiseksi.

Osakuntiin kuuluminen oli pakollista aina vuoteen 1969 saakka. Nykyään turkulaiset osakunnat eivät ole enää osa yliopiston hallintoa. Ensisijaisesti osakuntiin liityttiin oman kotipaikkakunnan ohjaamana, mutta 70-luvulla tämä alkoi muuttua. Nykyään osakuntaan voi liittyä puhtaasti oman mielenkiinnon mukaan.

Säisä kertoo, että esimerkiksi Savo-Karjalaisen osakunnan jäsenanomuslomakkeessa on usein käytetty luovuutta: liittymisen syiksi on mainittu esimerkiksi karjalanpiirakoista pitäminen tai karjalaisen emännän muodot.

Osakuntien toiminta on alusta asti ollut hyvin poikkitieteellistä. Osakuntalaiset sanovatkin poikkitieteellisyyden olevan yksi osakuntatoiminnan parhaista puolista.

–Itse en aikanaan kiinnittynyt niin vahvasti omaan ainejärjestööni, mutta osakunnista löysin omanlaistani porukkaa, Säisä pohtii.

–Ainejärjestöt ovat tärkeitä, ja on mahtavaa, että ihmisillä on niissä opiskelujen ansiosta samankaltaisia mielenkiinnonkohteita, mutta osakunnissa voi puhua muustakin, kun niissä on ihmisiä monesta ainejärjestöstä. Ainejärjestöissä ei välttämättä ole muuta yhteistä kuin juuri se kiinnostus opiskeltavaan aineeseen, SKO:n puheenjohtaja Sara Takala summaa.

Mari Säisän julkaisemassa artikkelissa on perattu osakuntiin liittymisen syitä, ja yksi haastatteluissa esiin noussut seikka poikkitieteellisyyden lisäksi liittyy juuri tähän: ainejärjestöihin verrattuna osakunnissa ei tarvitse aina jauhaa opiskelujutuista tai miettiä koulutuspolitiikkaa.

SHO:n hallituksen puheenjohtaja Santeri Maatsola toteaa, että hän näkee osakuntatoiminnan tietyllä tavalla kuplautumisen vastareaktiona, kun eri taustoista ja pääaineista tulevat ihmiset kohtaavat. Osakuntien järjestämästä toiminnasta erilaiset kerhot ovat säännöllisin ja näkyvin toiminnan muoto. Ja kerhoja eri osakunnilta löytyy vaikka millä mitalla.

Turun Pohjalaisella osakunnalla on esimerkiksi Kahvinporot-niminen epäsäännöllisesti kokoontuva kahvikerho. Savo-Karjalainen osakunta mainitsee punaviinikerhon, kyykkäliigan, jaloviinakerhon ja väliinputoajien kerhon, jonka jäsenet voivat olla niin opiskelujen ja työelämän väliin pudonneita kuin itsensä sohvan ja pöydän välistä kerran löytäneitä.

Oman erityishuomionsa ansaitsee myös kulinaarinen tiedekunta, jossa koulutusohjelmiin hyväksytyt opiskelijat voivat kehittää kulinaarisia taitojaan ja jopa väitellä kulinarian tohtoreiksi (kul.tri). Satakuntalais-Hämäläisellä osakunnalla on niin lautapelikerhoa, mahjong-kerhoa, elokuvakerhoa kuin myös teekerhoakin.

Teekerho nostetaan Maatsolan mukaan usein esille, koska se on hyvin helposti lähestyttävä ja mainostaa itseään jossakin määrin myös ulkopuolelle. Filharmoninen puhallinorkesteri Sohon torwet yhdistetään nimensä vuoksi helposti Satakuntalais-Hämäläiseen osakuntaan. Orkesteri onkin lähtenyt liikkeelle osakunnasta, mutta toimii nykyään itsenäisesti.

Tämän lisäksi osakunnilla on paljon yhteistä toimintaa, joka kokoaa eri osakuntien jäsenet yhteen. Akateeminen saunaseura kokoontuu viikoittain Ylioppilaskylän saunoissa ja tekee välillä reissuja muihinkin saunoihin.

Osakunnat järjestävät aktiivisesti erilaisia tapahtumia, vuosijuhlia, seniorijuhlia, maakuntajuhlia, sitsejä ja bileitä. Näkyvä osa osakuntatoimintaa on luonnollisesti myös komea Osakuntasali vaakunaseinineen.

Toiminta on monenkirjavaa ja perinteitä on paljon. Yksi niistä on esimerkiksi Jaakko-kulta -laulun laulaminen jatkoilla aamukuudelta Ylioppilastalon pihalla, kun hiljaisuus päättyy. Mielellään kaanonissa, jos kykenee.

–Perinteistä ja reliikeistä pidetään kiinni, tiivistää Pohjalaisen osakunnan kuraattori Hannu Ala-Olla ja viittaa pöydän päällä olevaan vanhasta oluttynnyristä tehtyyn lamppuun.

Tynnyri on vanhaa perua ja on lähiaikoina menossa korjattavaksikin.

–Panimo taisi joskus pyytää tynnyriä takaisinkin, mutta totesimme, että tuskin haluavat, kun se on porattu täyteen reikiä! Eteenpäin.

Kaikki osakuntien edustajat arvioivat, että jäsenmäärissä on tapahtunut hienoista pudotusta viime aikoina.

–Koronaa on tietysti helppo syyttää, mutta kyllä jo sitä ennen oli nähtävissä pudotusta jäsenmäärissä, kertoo Maatsola.

Koronan aikaan uudet fuksit eivät löytäneet yhtä helposti osakuntien pariin, mutta myös koronaa edeltävillä tiloihin liittyvillä haasteilla oli oma roolinsa. Osakuntalaisten mukaan toiminta hiljeni aika paljon, kun Ylioppilastalo B meni remonttiin vuonna 2012 ja osakunnat joutuivat siirtymään väistötiloihin, joka tunnetaan nimellä Uusi-S.

Kyseessä oli Kirkkotiellä sijaitseva vanha rintamamiestalo. Sinne oli vaikeampi löytää ja mennä. Osakunnat ehtivät olla Kirkkotiellä kolme vuotta ennen kuin SHO ja SKO palasivat Ylioppilastalolle, ja TPO siirtyi Q-talolle. Ennen muita kolmea lähti Ylioppilastalon katon alta myös neljäs osakunta, Turun Varsinais-Suomalainen osakunta, eli tuttavallisemmin TVO tai Tevis.

Paavo Vuoristo toimi pitkään TVO:n hallituksessa ja oli osakunnan puheenjohtajana vuosina 2017-2019 aina osakunnan lakkauttamiseen saakka. TVO:n toiminnassa keikkatoiminta näkyvin osa toimintaa, ja sen kautta ihmiset löysivätkin osakunnan pariin.

Viimeisinä aikoinaan TVO olikin monessa mielessä rokkiklubi, ja TVO:n lavalla on nähty monia isojakin nimiä soittamassa. Ylioppilastalosta lähdön jälkeen TVO toimi väliaikaistiloissa ennen päätymistään Köydenpunojankadulle viimeiseen toimipaikkaansa.

–Viimeisinä vuosinaan TVO joutui toimimaan ilman merkittävää taloudellista tukea, ja toisaalta toiminta ajautui myös suuntaan, jossa tuen antaminen oli hankalampaa, kuvailee Vuoristo.

Tämän seurauksena TVO joutui ottamaan liiketoiminnan säännölliseksi tulonlähteekseen ja toimimaan kaupallisten toimijoiden rinnalla.

–Lopulta taloudelliset paineet vain jyräsivät liikaa.

Toimijat pohtivat jopa henkilökohtaisten pankkilainojen ottamista, jotta toimintaa olisi voinut tehostaa, mutta Vuoriston mukaan jo pitkään oli ollut tiedossa, että toiminta täytyisi jossakin kohtaa lopettaa. Hän toisaalta pohtii, että lopettamispäätös osui siinä mielessä oikeaan kohtaan, sillä seuraavana vuonna alkanut korona olisi todennäköisesti sinetöinyt osakunnan kohtalon lopullisesti.

TVO:n taru tuli päätökseen vuonna 2019. Vuoriston ei usko, että varsinaista osakuntatoimintaa sen alkuperäisessä muodossa tullaan TVO:n kohdalla enää näkemään. TVO:lla on senioriyhdistys, joka vaalii osakunnan perinteitä ja järjestää esimerkiksi vuosijuhlia.

Vuoristo nostaa esille TVO:n kulttuuriperinnön, joka hänen mukaansa elää edelleen vahvana, mistä hyvä esimerkki on Turun alakulttuurin ystävät ry, joka sai alkunsa TVO:n lopettamisen myötä.

Miten ihmisiä voisi houkutella nykyisin toiminnassa olevien osakuntien jäseniksi? Jäsenten löytäminen osakunnille olisi tärkeää, ja vielä tärkeämpää olisi löytää sellaisia aktiiveja, jotka tahtoisivat olla mukana esimerkiksi hallitustoiminnassa.

Maatsola pohtii, että vaikka historiallinen tausta on erilainen, ovat osakunnat pitkälti samassa tilanteessa kuin yliopiston muutkin harrastejärjestöt, vaihtoehto muiden joukossa; ajatellaan, että niihin menee pieni ja jokin tietynlainen osa opiskelijoista.

–Itse en ajattele, että tänne pitäisi tulla vain tietyntyylisten ihmisten tai vain pienen osan opiskelijoista. Me toivottaisimme mieluusti tervetulleeksi kaikki.

Mari Säisä pohtii, että syy sille, miksi ihmiset eivät ymmärrä tulla osakuntiin on, että luullaan, että on pakko liittyä oman kotipaikkansa osakuntaan. Hänen mukaansa pikemminkin saa katsoa, minkä toiminnasta pitää ja liittyä sen mukaan.

–Ei, vaan liittyä kaikkiin! huudahtaa Hannu Ala-Olla vierestä.

Hyviä syitä liittyä osakuntiin on jo lueteltu paljon. Löytyisikö vielä joku? Säisä vastaa:

–Jos liityt osakuntiin, saat tietää, kuka on dokaani ja kuka tai mikä on vaakunamestari.

Jutun lähteenä käytetty: Säisä, M. (2022). “Tiettyjen maakuntalaulujen laulaminen elähdyttää enemmän kuin toisten maakuntalaulujen.” : Jäsenyyden vetotekijät 2010-luvun Turun yliopiston osakunnissa. J@rgonia.10(40), 139–156. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202302131714