Uutinen

Rehtorinpellonkadulla tehdään uutta pyöräkatua

Valtava remontti Ylioppilastalojen edessä on noin kuukauden myöhässä. Uudella pyöräkadulla pyöräilijät ovat etusijalla.

Rasmus Helaniemi

Rehtorinpellonkatu ja Vatselankatu aivan Ylioppilastalojen tuntumassa ovat olleet auki revittyinä kesästä saakka. Remontissa kadut muutetaan pyöräkaduiksi, ja samalla uusitaan katujen valaistus ja Rehtorinpellonkadun puut.

Alkuperäisen aikataulun mukaan katu olisi valmistunut lokakuun puoleen väliin mennessä. Remontti on kuitenkin venähtänyt, urakoitsijana toimivalta turkulaiselta Resolum Oy:ltä kerrotaan Tylkkärille.

–Katusaneeraus saatiin aloitettua Resolum Oy:n toimesta noin kuukausi myöhässä resurssipulan vuoksi. Projekti on edennyt myöhäisemmästä aloituksesta huolimatta suunnitelmien mukaisesti”, kertoo työmaajohtaja Tuomas Mikkola Resolumilta.

Assarin ullakon tai Turun kauppakorkeakoulun ohi kulkenut ei ole voinut välttyä mittavilta liikennejärjestelyiltä varsinkaan lokakuussa.

–Vilkas liikenne on tuonut töiden suorittamiseen haasteita, mutta niistäkin on selvitty”, Mikkola myöntää.

–Yritämme kovasti saada työmaata kuntoon viikoksi 45, Mikkola täydentää.

Pyöräkatu on uusi tietyyppi, sillä Suomen ensimmäinen pyöräkatu avattiin vasta vuonna 2017 Joensuuhun. Turun ensimmäinen pyöräkatu on vuonna 2021 remontoitu Kauppias Hammarin katu Vasaramäessä, Rehtorinpellonkadun ja Vatselankadun pyöräkadusta tulee toinen. Remontin valmistuttua pyöräliikenne Rehtorinpellonkadulla ja Vatselankadulla ohjataan ajoradalle.

Ajoradalla saa myös autoilla, mutta tarkoitus on, että pyöräilijät ovat etusijalla. Pyöräkadulla nopeusrajoitus on enintään 30 kilometriä tunnissa, mutta käytännössä autojen täytyy sovittaa nopeutensa pyörien nopeuteen. Jalankulku tapahtuu edelleen jalkakäytävällä. Pyöräkadulle on myös oma liikennemerkkinsä.

Liikenneturvan vuonna 2021 tekemässä selvityksessä tosin vain kolmasosa autoilijoista tunnisti liikennemerkin määrittämät säännöt oikein. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom myönsi remontille avustusta jo vuonna 2020 osana viraston kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmaa. Turun kaupungin kaupunkiympäristölautakunta päätti remontista 1. maaliskuuta ja remontti aloitettiin kesäkuun viimeisellä viikolla. Traficomin avustuksen suuruus on 547 450 euroa.