Uutinen

TYY valitsi uudeksi pääsihteeriksi Janika Takatalon

Lukuisissa luottamustehtävissä koulittu Takatalo haluaa nostaa tavallisen opiskelijan keskiöön. Kuva: Salla Merikukka.

Santeri Saarinen

Turun ylioppilaskunnan edustajisto valitsi syyskuun kokouksessaan uuden pääsihteerin. Edustajisto valitsi tehtävään yksimielisesti Janika Takatalon.

32-vuotias Takatalo on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Pääsihteeriksi hän siirtyy europarlamentaarikon avustajan tehtävistä. Taustaa hänellä on lisäksi muun muassa kaupungin- ja aluevaltuutetun luottamustehtävistä.

Takatalo toimi TYYn hallituksen varapuheenjohtajan vuonna 2015 ja on tällä hetkellä Fölin hallituksen puheenjohtaja. Pääsihteerin tehtäviin pyrki yhteensä kolmetoista hakijaa.

Uusi pääsihteeri odottaa tehtäviään innolla.

–Tuntuu todella hyvältä palata rakkaan kasvattijärjestön palvelukseen.

Kymmenen vuotta sitten TYYn edustajana toimineen Takatalon suhde ylioppilaskuntaan on lämmin. Varsinainen työ Takatalolla alkaa vasta keväällä, mutta näkemys siitä kuinka uusi pääsihteeri alkaa tehtäviään hoitamaan on jo selvä.

–On tärkeää, että ylioppilaskunta avautuu ulospäin ja nostaa tavallisen opiskelijan keskiöön. TYYn pitkiä perinteitä vaalitaan, mutta samalla mukaan tuodaan uutta, Takatalo tiivistää.

Pääsihteeri toimii ylioppilaskunnan palkatun henkilöstön esimiehenä, sekä hoitaa TYYn taloutta ja hallinnollisia asioita.