Telma Peura

Tietää, että laiva on lastattu kuorolla, kun risteilijän kannella kajahtaa neliäänisesti. Sitseiltäkin tutun alkulaulun sanat: “Hyvät ystävät, juhla voi alkaa”, on muutettu tilanteeseen sopivaksi.

Turun yliopiston kuoro on nimittäin matkalla Nordic Student Singers’ Summit -kuorofestivaaleille Linköpingiin. Festivaalin lyhenne, NSSS, taipuu suomalaisen suussa Nysseksi, ja tosiaan nyt se voi alkaa.

Spontaani laulaminen muuttuu minikonsertiksi, kun turistit alkavat videoida meitä. Lisää, kannelle kerääntynyt yleisö pyytää. Taas leivoset ilmassa leikkiä lyövät, ja muutama lokki liitää ohi, kun moottorit käynnistyvät ja risteilyalus irrottautuu laiturista.

Tunnelma on iloinen ja odottava, kun turkulaista yliopistokuorokulttuuria lähdetään jakamaan muille.

Harvoin tulee ajatelleeksi, kuinka tiiviisti kuorolaulu nivoutuu akateemisiin perinteisiin. Laululta ei voi yliopistoriennoissa välttyä, vaikkei kuoroon kuuluisikaan.

Lauluperinteet elähdyttävät sitsejä – Helan går! – ja ovat maassamme olennainen osa esimerkiksi itsenäisyyspäivän ja Vapun viettoa. Gaudeamus igitur kajahtaa vastavalmistuneille.

Laulujuhlien merkeissä yhteen kokoontuminen juontaa juurensa 1800-luvulle. Jo silloin yliopisto-opiskelijoista koostuvat kuorot matkustivat ympäri Pohjolaa toisiaan tapaamaan.

Perinnettä alettiin elvyttää nykyisen NSSS-festivaalin muodossa vuonna 1987, ja nyt järjestettävä tapahtuma on yhdestoista laatuaan. Turun yliopiston kuoro on mukana jo kymmenettä kertaa. Monelle nykykuorolaiselle matka on kuitenkin ensimmäinen, sillä koronapandemian takia edellisestä festivaalista on jo aikaa.

Aamu Ruotsissa valkenee aurinkoisena, ja lyhyehkön laivayön jäljiltä haukottelevat kuorolaiset jatkavat aamu-uniaan bussissa. Linköpingissä saamme järjestäjiltä osallistumisesta kertovat rannekkeet ja t-paidat sekä lisätietoa ohjelman ja majoittumisen yksityiskohdista. Kommunikaatio onnistuu toisella kotimaisella.

”Jättebra!” toteaa Susanna Suoranta, kun kaikkiin kysymyksiin on saatu vastaus. Suoranta on ollut järjestämässä yli 40 hengen kokoonpanolla matkustavan kuoromme matkaa, mutta tästä lähtien ohjelma on linköpingiläisten vastuulla.

Työtä järjestelyissä on varmasti riittänyt, sillä osallistuvia kuoroja on tällä kertaa 42: Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Virosta. Laulajien vahvuus on yhteensä lähes 1300.

Festivaalin avajaisissa isäntäkuorot antavat esityksillään esimakua kaupungin värikkäästä kuorokulttuurista. Yhden isäntäkuoron asuna on pinkit haalarit, toiset nousevat lavalle pitkissä mekoissa ja frakeissa.

Pääsemme myös kaikki kajauttamaan Studentsångenin yhteen ääneen. Koko kehossa tuntuu, mitä kuorolaulu parhaimmillaan voi olla. Enemmän kuin osiensa summa.

Virallisen osuuden jälkeen hajaannumme pienemmiksi porukoiksi, jotka puhkeavat laulamaan omia sävelmiään siellä täällä. Huomioni kiinnittyy ylioppilaslakkeihin. Valkolakkien lisäksi näkyy violetteja, mustia ja vihreitä päähineitä.

Samoin kuin laulujen kanssa, jokainen yliopistokuoro tuo mukanaan oman variaationsa jaetusta perinteestä. NSSS näkyy Linköpingin katukuvassa. T-paidoissaan erottuva festivaalikansa valloittaa kahvilat, baarit ja puistot noin 170 000 asukkaan kokoisen kaupungin keskustassa. Ylioppilaslakit kohoavat tervehdyksiin.

Kuoro toisensa perään esittelee taitojaan ympäri kaupunkia lyhyissä puistokonserteissa. Kirkot ja muut konserttisalit täyttyvät puolestaan ystävyyskonserteista, joissa esiintyy nelisen kuoroa kerrallaan.

Kuoromme on saanut seurakseen kaksi helsinkiläistä ja yhden norjalaisen kuoron. Taso on korkea, ja siitä me turkulaiset pidämme osaltamme huolen.

Linköpingin tuomiokirkko on vielä Turun vastaavaa kaikuisampi. Vaikutus on räjähtävä, kun jäämme kuuntelemaan sodasta ja elämän jatkumisesta kertovan Bodvar Moen Satorin jälkikaikua.

Jälkeemme tunnelmaa keventää helsinkiläisen Akademiska Sångföreningenin kuorosovitus KAJ:n hitistä Bara bada bastu. Solistit vaihtavat kuorolaulurekisterin lennossa rappiin ja takaisin. Tätäkin on pohjoismaiden rajat ylittävä laulukulttuuri!

Entä kiinnostavatko permantopaikat jäähalliin kuorokonserttiin? Nyssessä se onnistuu. Tapahtuma nimittäin huipentuu gaalakonserttiin, jossa kaikki 1300 osallistujaa kootaan suurkuoroksi.

Kun puolet jäähallin katsomosta täyttyy kuorolaisilla, ei voi kuin todeta, että emme pienempiin puitteisiin edes mahtuisi. Yleisölle kootaan penkkirivejä katsomon keskelle jäävälle kentälle, ja rivien eteen asetetaan kuoronjohtajan koroke, jolle nousee vuorotellen eri osallistujakuorojen johtajia.

Yksi johtaa kuoroa viisarin tikittävällä tarkkuudella, toinen levittää käsiään liidellen kuin kotka. Minimalistinen tahtipuikon heiluttelu ei jäähallissa toimi, sitä tuskin näkee kaukaa katsomosta.

Tuhatpäisen kuoron rytmi ja dynamiikat ovat johtajan varassa, sillä omiin korviin ei jäähallin akustiikassa voi luottaa. Monien kymmenien metrien välimatkat sopraanojen, alttojen, tenorien ja bassojen välillä tekevät yhteen laulamisesta haasteen.

Akustiikan lisäksi jäähallin ilmastointi ei ole lauluäänelle optimaalinen, mutta onneksi ruotsalaiset eivät ole unohtaneet harjoituksista fikaa.

Pääsemme aurinkoiselle pihalle ansaitulle kahvitauolle nauttimaan jos jonkinmoista bakelsia Tauolla palloa pompottelee frakkeihin sonnustautunut joukko. Pelaajien rinnuksia peittävät ansiomerkit ja rusettien sijaan kaulalla roikkuvat lehmänkellot kiinnittävät huomioni.

Pyydystän pelistä pudonneen Erik Bowallin haastatteluun. Hän kertoo kellokaulojen olevan uppsalalaisesta Korgossarna-mieskuorosta.

–Hullutellaan vapaa-ajalla, mutta lavalla ollaan tosissaan ja lauletaan niin hyvin kuin mahdollista, Bowall kuvailee kuoronsa tyyliä.

Se heijastuu kuoropuvusta, johon ei suhtauduta liian vakavasti. Lähempää katsottuna huomaa, että frakin vasemman rinnuksen täyttävät ansiomerkit ovat kotikutoisen näköisiä.

Bowall esittelee omiaan ylpeänä ja kertoo, että jokaisesta konsertista tai tapahtumasta, jossa on ollut mukana, saa oman merkkinsä. Yhdestä hakaneulasta roikkuu pieni taskumatti, toisesta donitsi ja kolmannesta Venus-symboli.

Vain arvata saattaa, minkälaisista tapahtumista nämä merkit on ansaittu.

Bowallin mukaan kuorolaulu on muutenkin hyvin olennainen osa uppsalalaista yliopistoelämää. Jokaisella osakunnalla on useita kuoroja, yhteensä hänen arvionsa mukaan kolmisenkymmentä.

Uppsalassa on myös jokavuotinen oma kuorofestivaali, hän lisää. Olen vaikuttunut, sillä Turun yliopistokuorot saan laskettua yhden käden sormilla.

Nyssestä Bowall on nauttinut täysin siemauksin.

–Kuten kuuluu, olen minglannut ääneni kadoksiin, hän rykäisee ja lisää, että on hienoa, kuinka paljon samoja lauluja läpi pohjoismaiden ja Baltian osataan. Se yhdistää.

–Esimerkiksi suomalainen Metsämiehen juomalaulu on tosi hyvä, hän huudahtaa ja lähtee tapailemaan, vain eläköön metsää.

Bowall pyytää kanssaan kuvaan muita gosseja. He esiintyvät kuvassa kuoronimillään, sillä kuorossa jokainen saa myös oman kuoroidentiteetin.

Vaikka minua ei ole kuorossa uudestaan nimetty, pystyn samaistumaan ajatukseen. Kuoroidentiteetti on itselleni ja monelle ystävälleni oman ainejärjestön identiteettiä tärkeämpi.

Yhteishenki ja yhdessä laulaminen ovat olleet festivaalin aikana tärkeintä myös Susanna Suorannalle ja Kalle Parviselle. Laulavan yhteisön merkitys näkyy siinä, että Parvinen on Nyssessä mukana nyt yhdeksättä kertaa.

Turun yliopiston kuoron aktiivijäsen Parvinen ei enää ole, mutta festivaali houkutteli liittymään riveihin hetkeksi uudestaan.

–Opiskelijuus on opiskelijakuorossa asennekysymys, hän kommentoi henkistä ikäänsä.

Tapahtumarikkaasta festivaalista Parvinen nostaa esiin avajaistilaisuuden ensimmäiset yhteislaulut.

–Oli hieno tunne olla täällä taas ja nähdä tuttuja edeltäviltä festivaaleilta. Hän mainitsee myös ystävyyskonsertit ja illanvietot, jotka olivat hyvä tapa luoda kontakteja kuorojen välille. Suoranta yhtyy Parvisen sanoihin.

–Kolmessa päivässä ehti tapahtua niin paljon, että sitä on vaikea tiivistää, mutta kaikkea on yhdistänyt ilo tehdä musiikkia yhdessä. ensikertalainen sanoo.

Molemmat sulattelevat vielä festivaalin lopettaneen gaalaillallisen päätteeksi paljastettua uutista, että seuraava NSSS järjestetään Turussa vuonna 2028.

Päävastuussa on Åbo Akademin alla toimivia Brahe Djäknar, mutta kaikki turkulaiset yliopistokuorot osallistuvat järjestelyihin.

–Tuleehan siinä olemaan paljon työtä, Suoranta pohtii.

–Tosi hienoa kuitenkin päästä laulamaan tutuille ja tuoda kuorolaulua tällä tavalla esille kotikaupungissa.

Hän heittää loppuun vielä toiveen Turun kaupungille.

–Toivottavasti Fuuga on siihen mennessä valmis!