
Tänä vuonna äänestäjillä on mahdollisuus valita päättäjät uusiin kunta- ja aluevaltuustoihin. Yhä useampi äänestäjistä on myös opiskelija. Turussa heitä on jo noin 40 000, siis lähes joka neljäs kaupungin äänioikeutetuista.
Opiskelijoiden äänet ovat siis merkittäviä.
Ylioppilaskunta tekee vaaleissa yhteistyötä kaupungin muiden korkeakoulujen oppilaskuntien kanssa. Liittouma on nimeltä Ryhmä 40K ja sillä onkin oma kuntavaaliohjelmansa. TYYllä on kuitenkin myös omia tarkentavia teemoja, joilla se lähtee kohti vaaleja. Vaalitavoitteista käy ilmi ylioppilaskunnan edustajiston tahto, ja niitä on koottu TYYn poliittiseen linjapaperiin.
Liikuntatilojen lisääminen erityisesti kampusalueen läheisyyteen on yksi TYYn pitkäaikainen vaatimus. Aihe liittyy vuonna 2025 myös muihin kaupungin projekteihin. Educariumin kohtaloa selvitetään, eikä ole varmaa, kuinka rakennuksen Campussportin salin käy.
Keskustassa ei ole montaa kaupungin liikuntatilaa, mutta tulevaisuudessa sellaisia olisi hieno nähdä. Liikuntatiloja kehitettäessä kuitenkin myös tehokkaat kulkuyhteydet niihin on huomioitava. Julkinen liikenne onkin toinen tärkeä teema tulevina neljänä valtuustovuotena.
TYY kannattaa raitiotien rakentamista Turkuun, ja Turun kaupunginvaltuuston on mahdollista tehdä investointipäätös ratikkaan loppuvuodesta 2025. Erityisesti opiskelijat hyödyntävät Föliä, ja toteutuessaan raitiotie täydentäisi julkisen liikenteen kokonaisuutta.
Se helpottaisi muun muassa liikkumista opiskelija-asuinalueiden ja kampuksien välillä. Julkinen liikenne on huomioitava myös uudisrakentamisessa, sillä palvelujen tulee olla hyvin saavutettavissa.
Kaupunki suunnittelee mediatietojen mukaan esimerkiksi uutta uimahallia Itäharjuun. Sijainti on mainio, etenkin jos raitiotie rakennetaan. Sen suunniteltu reitti kulkisi Itäharjun kautta. Opiskelija-asumisen tulevaisuus on mainittava kolmantena kuntavaalikokonaisuutena.
Aihe koskee Turun ylioppilaskyläsäätiön kautta erityisellä tavalla jokaista Turun yliopiston opiskelijaa. Säätiöllä on jo suunniteltuja projekteja, joiden valmistuminen on tärkeää etenkin kasvavien opiskelijamäärien vuoksi.
Näiden projektien esteenä on paitsi paikalliset, mutta myös valtakunnalliset haasteet, kuten ARA-rahoituksen tulevaisuus valtakunnallisen politiikan valossa. Opiskelijarakentamista rahoittava virasto on ollut pitkään taloudellisissa ongelmissa, ja valtion tulisi pikimmiten pääomittaa sitä, tai sen maaliskuussa aloittavaa jatkajaa Varkea toiminnan jatkamiseksi.
Valtakunnallisista haasteista huolimatta paljon on tehtävissä kaupungin tasolla. Tärkeää on, että byrokraattisia esteitä puretaan pitkäjänteisesti. ARA-taantuessa yksi ratkaisu opiskelijarakentamisen turvaamiseksi olisi se, että kaupunki lainoittaisi suoraan TYS:siä. Näin säätiö säästettäisiin raskailta markkinaehtoisilta koroilta.
Loppujen lopuksi tavoite on hyvä. TYS:n uudet hankkeet, kuten Kylänkulma ja Itäinen Ylioppilaskylä toisivat toteutuessaan kodin sadoille nuorille, jolloin kaupunkikin hyötyy. Hyvinvoivat opiskelijat tuovat palvelusektorille rahaa.
Vallitsevassa tilanteessa luottamus kaupungin ja TYS:sin välillä on hyvin tärkeää. Voimme olla kiitollisia, että yhteistyö on toiminut jo viime vuosina hyvin. Kiitos kuuluu asiantunteville tahoille niin TYS:ssä että kaupungilla. Epämääräisyyttä tuo kuitenkin valtakunnallinen kehitys ja ARA-rahoituksen tulevaisuus. Edunvalvonta Eduskunnan suuntaan kuuluu kuitenkin Suomen ylioppilaskuntien liitolle, joka on jo tehnyt hienoa työtä monien opiskelijoille tärkeiden aiheiden parissa.
TYY panostaa erityisesti vaaleja edeltävään työhön. Päätavoitteemme on saada vaaliteemat näkyväksi, jotta mahdollisimman moni opiskelija innostuisi äänestämään. Lisäksi vaaliehdokkaille on saatava selväksi, mitä erityistä yliopistokaupungin päätöksenteossa on otettava huomioon.
Viime kädessä päätöksen edistettävistä vaaliteemoista tekee kuitenkin kansa vaaliuurnilla. Virallinen vaalipäivä on 13. huhtikuuta.
Emil Jacobsson
TYYn hallituksen jäsen
oikeustieteen opiskelija
Turun yliopisto
Anton Pohjola
TYYn hallituksen jäsen
oikeustieteen opiskelija
Turun yliopisto