Uutinen

Examissa valvotaan tenttejä ja tenttijää

Mitä mukaan EXAM-tenttiin? EXAM-ohjeiden mukaan tilaan ei saisi viedä mitään. Tylkkäri selvitti, tarvitseeko ohjeita noudattaa ja valvooko niitä kukaan. Kuva Helmi Henell.

Anita Komulainen

Sähköisen tenttimahdollisuuden, EXAMin, ohjeet ovat tiukat: tenttitilaan ei saa tuoda puhelinta, älykelloa, laskinta, papereita tai muita tavaroita. Monelle nämä ohjeet ovat tuttua kauraa, ensimmäisen kerran ohjeistukset tulevat parhaimmillaan vastaan jo orientaatioviikolla.

Tilojen ovissa on myös kerrattu mitä mukaan saikaan ottaa, ja mitä ei. Nykyään yhä useampi kurssi tentitään täysin EXAMissa eikä isoja luentosalitenttejä kaikissa aineissa järjestetä. Sähköisen järjestelmän rakenne ja valvonnan aste voi jäädä kuitenkin opiskelijalle vieraaksi.

EXAMin pääkäyttäjä Hely Lahtinen kertoo, että tilojen valvontaa tehdään sekä suorana että järjestelmällisesti tallenteilta. Tenttien valvonnasta vastaavat tiedekuntien opintohallinnon henkilökunta sekä opetuksen tuen henkilökunta sovitun työnjaon mukaisesti.

Kuka tahansa ei siis pääse näkemään tenttitiloihin, eivät edes tentaattorit. Lisäksi tenttitiloissa tehdään ajoittain henkilöllisyyksien tarkistamista, jolloin tenttiin mennessä tai sieltä poistuttaessa pyydetään todistamaan henkilöllisyys.

Tätä varten henkilöllisyystodistus tulisi olla aina tentittäessä mukana, mutta ei kuitenkaan tenttitilassa.

Tenttitiloista tallennetaan sekä kuva että ääni. Tallennemateriaalia säilytetään enintään kolme kuukautta, jona aikana valvojalla on mahdollisuus palata aikaisempiinkin tentteihin. Lehtisen mukaan iso osa materiaalista käydään läpi valvonnassa.

Mikäli valvonnassa herää epäilys vilpistä, välitetään tieto tentaattorille ja opintopäällikölle. Toisaalta tentaattori tai opettaja voi erikseen pyytää tarkistamaan jonkin oman tentin valvontatallenteita.

–Tentaattorille välitetään näissä tilanteissa kyseisen tentin valvontamateriaalia eli videokuvaa tai kuvankaappauksia, Lahtinen kertoo.

Vastaavaa menettelyä käytetään, mikäli tenttijä ei ole noudattanut EXAM-tenttimisen ohjeita, kuten tuonut tilaan puhelimen.

Tenttitilojen valvojille ei kuitenkaan tule lopputulosta selville, eli oliko kyseessä todellinen vilppitapaus. Tenttihuijareiden lukumäärää Lahtinen ei siis osaa sanoa.

–Vilppiepäilyksiä tulee ajoittain esille, Lahtinen paljastaa.