Erilaisilla media-alustoilla törmää usein kliseiseen havaintoon yhteiskunnan ja keskustelukulttuurin polarisoitumisesta.

On kaksi ääripäätä, joista toinen on valittava. Kaikki on mustavalkoista. Jos et välittömästi julistaudu jonkin teeman kannattajaksi, olet automaattisesti sen vastustaja.

Polarisaation taustalla on eräs puute. Olipa aihe sitten vaikkapa talouspolitiikka tai ilmastoasiat, keskustelussa loistaa poissaolollaan ratkaisut.

Sen sijaan, että käytettäisiin aikaa ja energiaa parempien toimintamallien keksimiseen, keskustelun osapuolet tyytyvät usein epätoivon kylvämiseen ja nokitteluun. Jopa eduskunnan kyselytunnilla keskustelu yltyy toisinaan syyttelyyn siitä, mitä nykyinen tai edellinen hallitus teki tai jätti tekemättä.

Syyllisiä etsimällä yhteisiä tavoitteita, mikäli sellaisia vielä on ei saavuteta.

Syyllisten etsintää tahdittavat halvat argumentointivirheet, kun olkiukkojen veistely ja henkilön riepotteleminen dominoivat keskusteluja ja valtaavat mediasta palstatilaa. Kohuja tekaistaan tekstiviesteistä, vapaa-ajan juhlista ja jopa vaatekappaleista.

Kaupan päälle vielä ihmetellään, miksi ihmiset saattavat olla vastahakoisia keskustelemaan asioista saati lähtemään mukaan politiikkaan.

Sen sijaan, että taivastellaan kilpaa päätöksen tai ratkaisun huonoutta, voitaisiin keksiä vaikka kymmenen kohdan lista, jossa on parannusehdotuksia ensi kertaa varten. Rakentava palaute vaatii kyllä taitoa, mutta tarjolla olisi jatkuvasti lukuisia mahdollisuuksia harjoitella sitä.

Kaikesta kannattaa myös etsiä positiivisiakin puolia, vaikka toisinaan niitä on hankala ensisilmäyksellä nähdä. Epätoivon lietsominen ei auta ketään.

Ainahan asioita saa kritisoida, mutta kannattaa kysyä itseltään mitä lisäarvoa kritiikki tai valittaminen tuo pöytään. Kritiikin sijaan olisi syytä keskittyä ongelmien ratkaisuihin ja parempaan ilmapiiriin.

Hyville ideoille on yhteiskunnassa aina tilaa.

Jimi Mahonen

oikeustieteen opiskelija

Turun yliopisto