Kulttuuri

Piilokamerasta virtuaalitodellisuuteen

Suomalaiset ovat seuranneet viime viikkoina tarkkaan Selviytyjät Suomi-sarjan kahdeksannen tuotantokauden tapahtumia. Kuva: Nelonen Media.

Olavi Partanen

Kadunkulmaan on sijoitettu banaaninkuori. Pahaa-aavistamaton kulkija liukastuu siihen. Kotisohvalla nauretaan. Kuinka moni muistaa Piilokameran, Maikkarin klassikko-ohjelman? Harvoin tulee ajatelleeksi, että kyseessä on tosi-tv-ohjelma. Sitähän se on.

Tosi-tv:stä on sittemmin tullut modernin ajan viihteen talismaani. Se kiehtoo katsojia ainutlaatuisella draaman, kilpailun ja tirkistelyn sekoituksellaan kehittyen Piilokameran vaatimattomista alkuajoista nykyiseen asemaansa maailmanlaajuiseksi kiistanalaiseksi ilmiöksi.

Ohjelmamuoto on mukautunut katsojien muuttuviin mieltymyksiin. Kaapeli- ja satelliittikanavat alkoivat yleistyä viimeistään ysärille tultaessa, minkä myötä kanavatarjonta nousi uusiin sfääreihin. Kilpailu katsojista kiihtyi, mikä loi tarpeen uusille ohjelmatyypeille.

Sellainen oli MTV:llä vuonna 1992 ensiesityksensä saanut The Real World, joka seurasi erilaisten toisilleen ventovieraiden ihmisten yhteiseloa yhden katon alla. Toisin kuin Piilokamerassa, katsojien mielenkiinto kiinnittyi talon asukkaiden tavanomaisiin vuorovaikutuskuvioihin ja sen kirvoittamiin konflikteihin. Enää ei kiinnostanut arkipäivän kaavoja rikkovat erikoiset kommellukset vaan arkipäivä itsessään. Fiktion ja todellisuuden välinen raja alkoi viimeistään nyt hämärtyä.

Lisää kierroksia tosi-tv:n ohjelmamuotoon toi vuonna 2000 ensiesityksensä saanut Selviytyjät. Suomalaisillekin tutun ohjelman ytimessä ovat paitsi arkipäivän vuorovaikutustilanteisiin liittyvät seikat, myös kuvankauniiden maisemin tuoma visuaalisuus. Lisäksi ohjelman ilmestymishetkellä siinä oli upouusi tulokulma jo jokseenkin vakiintuneeseen ohjelmatyyppiin. Selviytyjät on luonteeltaan kilpailullinen, mikä on omiaan kärjistämään konflikteja ja osallistujien välistä draamaa.

Samoihin aikoihin Alankomaissa tapahtui kuitenkin jotain vähintäänkin yhtä mullistavaa. Vuonna 1999 tuli Big Brotherin ensimmäinen tuotantokausi. Se yhdisteli The Real Worldin yhden katon sisällä tapahtuvaa vuorovaikutusta ja Selviytyjien kilpailullisuutta.

Siinä missä Selviytyjät sijoittaa kilpailijat syrjäiseen henkeäsalpaavaan upeaan maailmankolkkaan pakottaen heidät kilpailemaan ruumiillisten ja henkisten haasteiden kautta rahapalkinnosta, Big Brother ahtauttaa kilpailijat varsin nuhjuisiin studiokotiolosuhteisiin, jotka ovat ihanteelliset aiheuttamaan keskinäistä ärtymystä, turtuneisuutta ja yksilön kokemaa ristiriitaa. On toisaalta motivoivaa kilpailla muhkeasta rahapotista, mutta toisaalta haluaisi jo pois samojen neljän seinän sisältä takaisin ulkomaailmaan.

Ei olekaan ihme, miksi näiden negatiivisten tunteiden kirjon ulostulokanavaksi muodostui päiväkirjahuone. Ohjelman asetelma ruuvasi jälleen uuden kierroksen koko formaattiin. Syntyi ennennäkemätöntä talon asukkaisiin kohdistuvaa tirkistelyviihdettä, jonka takasivat heidän jokaista liikettään ja tuntemustaan valvovat kamerat ja mikrofonit.

Tosi-tv:stä tuli formaatti, joka mahdollisti kilpailijoiden kokonaisvaltaisen tirkistelyn heidän päivittäisistä rutiineistaan henkilökohtaisimpiin tuntemuksiinsa. Kilpailijoiden elämänmuotoiseen draamaan kohdistuneesta tirkistelystä oli osoittautuva yleisömagneetti. Big Brotherin menestys avasi väylän tosi-tv:n kultakauden ohjelmiin, jotka hyödyntävät samanlaisia kilpailullisia ja valvonnan elementtejä. Ne ammensivat kiinnostuksesta, jota suuri yleisö kohdisti tirkistelyyn tarjoten kurkistuksia tavisten ja julkkisten elämiin.

Kultakausi osui samaan aikaan sosiaalisen median nousun ja yleistymisen kanssa. Sosiaalisen median toimintamallien myötä katsojat voivat ottaa osaa ohjelmien kulkuun reaaliajassa jakamalla tuntemuksiaan ja ottamalla kantaa. Sosiaalisen median ja tosi-tv:n suhde on ollut vastavuoroinen, sillä tosi-tv on sekä ottanut ohjelmiinsa julkkiksia että tehnyt osallistujansa julkkiksiksi. Tämä näkyy erityisesti sosiaalisen median synnyttäneessä influensseri-ilmiössä.

Ohjelmiin osallistuminen tuo mukanaan suuria seuraajamääriä mikä avittaa sekä vakiintuneiden että pyrkivien influensserien uria eteenpäin. Nykyään erityisen suosituksi ovat tulleet romanttiseen rakkauteen keskittyvät tosi-tv-ohjelmat kuten The Bachelor, Temptation Island ja Love Island. Ohjelmissa yhdistyvät deittiohjelmien ja tosi-tv:n elementit, mikä luo sekoituksen romantiikkaa, draamaa ja kilpailua.

Suosioon myötävaikuttaa näiden yhteisvaikutus, joiden pauloihin liimaantunut katsoja pohtii vielä ennen nukkumaanmenoa ohjelmissa kehkeytyviä kolmiodraamoja, kilpailujännitettä ja ratkaisuja näihin ja muihin konflikteihin. Osansa on myös rakkauden ja yhteyden janolla, joita ihminen luonnostaan kaipaa sekä sillä, että ohjelmat luovat katsauksen romanttisten suhteiden ylä- ja alamäkiin. Kärki- ja kuoppakohdista muodostuvat mitä mehukkaimmat draamankaaret.

Tosi-tv:n konfliktit ja draama liittyvät myös toiseen synnynnäiseen haluumme. Haluamme kokea vahingoniloa siitä, että meitä näennäisesti typerämmät ihmiset ajautuvat ohjelmissa mitä enemmän myötähäpeää aiheuttaviin kommelluksiin ja tilanteisiin.

Siitä tulee ylivertaisuuden tunne, jonka ansiosta tulemme entistä vakuuttuneemmiksi omasta paremmuudestamme suhteessa muihin kanssaeläjiimme. Mutta sosiaalisella vertailulla on useampi puolia. Voimme samaistumalla kilpailijoihin tuntea alemmuuden tunnetta. Voimme tuntea kateutta siitä, että kilpailijoiden elämäntyyli, ulkonäkö ja vaikuttaja-aseman tuomat mahdollisuudet ovat parempia kuin meidän vastaavat.

Samastuminen voi toki johtaa sinänsä positiivisempiin lopputuloksiin. Sen tuoma eläytyminen tiettyjen kilpailijoiden ala- ja ylämäkiin muodostaa heihin tunteellisen kytköksen, joka vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja empatiaa.

Kannustaessa suosikkikilpailijoitamme koemme heidän voittonsa ylpeinä ja tappionsa sijaiskärsijöinä. Näistä kumpuavat yhteisöllisyyden kokemukset liittyvät yllättävällä tavalla myös sosiaalisen median tulon aiheuttamaan vuorovaikutuksellisuuteen. Esimerkiksi hashtagien käyttö somejulkaisussa suorien lähetysten aikana sitouttaa seuraajat sekä toisiinsa että suosikkikilpailijoihin.

X:n, Instagramin ja Tiktokin kaltaiset alustat ovat virtuaalisia tiloja, joiden avulla katsojat voivat keskustella, analysoida ja reagoida ohjelman tapahtumiin reaaliajassa. Reaaliaikainen vuorovaikutus on muuttanut tosi-tv:n osallistavaksi viihteeksi. Sellaiseksi, jonka käänteisiin ja jopa lopputulemaan katsojat voivat vaikuttaa omalla aktiivisuudellaan.

Siispä tosi-tv:n ja ja sosiaalisen median välinen suhde on luonut uudentyyppisiä julkisuuden henkilöitä, jotka ovat välittömästi katsojien saatavilla ja samastuttavissa. Ohjelmiin osallistuvat influensserit ovat usein solmineet sopimuksia tiettyjen tuotemerkkien kanssa ja ovat perustaneet jopa yrityksiä ohjelman tuoman suosion myötä.

Mainostamiseen liittyy sekin puoli, että tuotemerkkien sijoittaminen itse ohjelmiin on tavallaan hyväksyttävämpi tapa mainostaa kuin pelkkien aggressiivisten, mainoskatkoille sijoitettujen viestien avulla. Yhtä kaikki tosi-tv:n ja sosiaalisen median vahva keskinäinen kädenpuristus on olennaisesti muuttanut tapaa, jolla suhtaudumme koko viihdeteollisuuteen.

Sosiaalisesta mediasta on tullut olennainen osa tosi-tv-ohjelmien kerrontaa ja markkinointia. Tosi-tv on niittänyt maailmanlaajuista menestystä jo pitkään. On tiettyjä yleismaailmallisia piirteitä, jotka lisäävät sen vetovoimaa, kuten halu leivän sijasta sirkushuveihin, eskapismiin.

Myös se, että tosi-tv:n ohjelman mahdollistavat tirkistelyikkunan toisten asioihin ja elämäntilanteisiin, ylittää maa- ja kulttuurirajat. Tietenkään unohtamatta sitä, että tosi-tv:n kilpailullinen luonne puhuttelee luontaista haluamme saavuttaa ja menestyä, mikä tekee siitä samaistuttavaa ja kiinnostavaa eri kulttuurisiin taustatekijöihin katsomatta.

Kulttuurieroilla on kuitenkin myös merkittävä rooli tosi-tv-ohjelmien sisällön muotoutumisessa. Esimerkiksi joissakin maissa tosi-tv-ohjelmat keskittyvät enemmän talent-kisoihin, kuten laulamiseen tai tanssimiseen. Toisissa maissa taas seurustelu- ja parisuhdeohjelmat ovat suositumpia.

Kulttuurinormit ja -arvot vaikuttavat myös kilpailijoiden käyttäytymiseen ja vuorovaikutukseen, sillä eri yhteiskunnissa on omat odotuksensa ja käyttäytymisnorminsa. Kulttuurierot monimuotoistavat ja rikastuttavat tosi-tv-ohjelmia mikä tekee siitä houkuttelevamman ja helpommin lähestyttävän katsojille kaikkialla maailmassa.

Teknologian muuttuessa tosi-tv kehittynee ja sopeutunee uuteen toimintakenttään. Eräs tosi-tv:n tämänhetkisistä suuntauksista on virtuaalitodellisuuden sisällyttäminen ohjelmamuotoon, minkä myötä katsojat voivat uppoutua ohjelman kulkuun ja olla vuorovaikutuksessa kilpailijoiden kanssa uusilla tavoilla. Se voi mullistaa käsityksemme tosi-tv:stä luoden entistä syvällisemmän ja osallistavamman katselukokemuksen.

Onkin todennäköistä, että tosi-tv:ssä rikotaan ja säädetään jatkossakin rajoja. Tosi-tv-ohjelmat ovat osoittautuneet joustaviksi ja sopeutumiskykyisiksi, ja ne keksivät itsensä jatkuvasti uudelleen pysyäkseen merkityksellisinä ja kiinnittäessään katsojien huomion. Teknologian ja yhteiskunnallisten normien muuttuessa lienee selvää, että tosi-tv heijastaa ja muokkaa kulttuurimme arvoja. Tosi-tv:tä on kritisoitu eettisistä käytännöistä. Onko esimerkiksi oikein käsikirjoittaa tosi-tv-ohjelmia?

Eettiset epäkohdat ovat herättäneet paljon keskustelua johtaen vaatimuksiin linjata vastuullisuuteen ja avoimuuteen liittyviä kohtia ohjelmien tekosopimuksiin. Yksi tosi-tv:n historian paisuvimmista skandaaleista tapahtui Iso-Britanniassa vuonna 2007, kun Big Brotherin yksi kilpailijoista menehtyi. Tapauksen myötä huomio kiinnittyi tosi-tv:n eettisyyteen ja osallistujille kuuluvasta huolenpitovelvollisuudesta.

Sen jälkeen on ollut lukuisia kilpailijoita, jotka ovat avautuneet ohjelman tekemisen jälkeen mielenterveysongelmistaan. Tulevaisuudessa kilpailijat täytynee korvata tekoälyn luomilla hahmoilla, jotta ongelmat eivät pääse kärjistymään entisestään.

Nauraisitko tekoälyn luomalle hahmolle, joka liukastuu banaaninkuoreen?