Mielipiteet

Lukukausi journalismin maailmassa

Kira Kokko

Suunnilleen vuosi sitten istuin tietokoneen ääressä pohtien, että laitanko hakemusta menemään Tylkkärin toimitusharjoittelijaksi. Vatvoin asiaa pitkät päivät ja mietin, että riittääkö aikaisempi kokemukseni tehtävään.

En ollut tehnyt varsinaisia toimittajan hommia päivääkään, mutta pidin kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta. Tämän lisäksi minulla oli järjestötoiminnan myötä kertynyt viestinnällistä osaamista. Jännitin hakemuksen lähettämistä, mutta lopulta päädyin sen laittamaan eteenpäin.

Elokuussa toimitusharjoittelijan hommat alkoivat ja pääsinkin heti työn touhuun ja kiinni journalismin saloihin. Tein ensimmäisiä haastattelujani sekä kävin kuvaamassa opiskelijatapahtumia ja tekemässä niistä juttuja.

Kirjoittamisen lisäksi sain suhteellisen vapaat kädet Tylkkärin sosiaalisen median kanssa. Sinne pääsin tekemään esimerkiksi videokoosteita tapahtumista.

Harjoittelun aikana olen päässyt muun muassa haastattelemaan nuoria eduskuntavaaliehdokkaita, maistelemaan erilaisia reseptinurkkauksen ruokia, kuvaamaan Torisitsejä ja paljon muuta. Tehtävät mukautuvat pitkälti harjoittelijan oman kiinnostuksen ja osaamisen mukaan. Olen myös taittanut jotain juttuja lehteen.

Eniten olen nauttinut jutuista, joissa on päässyt haastattelemaan ihmisiä. Erityisesti livenä tapahtuvat haastattelut ovat olleet mieleeni, vaikka aluksi ne jännittivätkin kovin.

Yleensä haastateltavilta tulee kiinnostavia näkemyksiä ja vastauksia kysymyksiin. Niiden pohjalta on mukavaa kirjoittaa. Esimerkiksi nuorten eduskuntavaaliehdokkaiden haastattelu oli mielenkiintoista. Yksi juttu sisälsi useamman haastattelun ja jutun sisältö rakentui pitkälti juuri haastateltavien kommenteista ja näkemyksistä.

Itse työssä mukavinta on ollut se, kuinka itsenäisesti hommia pääsee halutessaan tekemään. Olen päässyt itse vaikuttamaan juttujen aiheisiin ja miettimään, mistä itse haluaisin kirjoittaa. Työ on joustavaa ja olen pystynyt tekemään töitä sujuvasti opintojen ohella.

Näin harjoittelun lopussa voin suositella Tylkkärin toimitusharjoittelijan paikkaa oikeastaan kaikille opiskelijoille. Harjoitteluun lähtiessä ei tarvitse olla millään tasolla ammattilainen. Tällainen harjoittelupesti on mitä mainioin kaikille niille, jotka pohtivat voisiko toimittajan ura olla heitä varten.

Toimittajaksi ryhdytään monista eri lähtökohdista. On jopa aina vain parempi, mitä monipuolisemmin toimittajia on eri opiskelutaustoista. Ei siis tarvitse olla opiskellut viestintää tai journalismia, jotta voisi laittaa hakemusta toimitusharjoittelijaksi!