
Toimitus
Turun ylioppilasteatteri aloittaa kesäkuussa 2026 uuden luvun historiassaan, kun se asettuu pysyvästi uusiin ja remontoituihin tiloihin Taiteen talon Palokunta-rakennukseen, kertoo Taiteen talo tiedotteessaan.
TYT muuttaa nykyisistä väistötiloistaan Taiteen talon Tehtaan toisesta kerroksesta maaliskuun loppuun mennessä.
–Olemme suunnattoman onnellisia saadessamme ylioppilasteatterille vakituisen kodin , sanoo TYT:n puheenjohtaja Emmi Astikainen.
–Ennen kaikkea voimme nyt uusissa tiloissa tarjota nuorille ja tuoreille esittävän taiteen tekijöille ja omistautuneille harrastajillemme erinomaiset puitteet tehdä TYT:n tapaan kokeilevaa ja kumartelematonta näyttämötaidetta, Astikainen jatkaa.
Uusi näyttämö on perinteinen black box eli musta teatteritila, jossa on 48 paikkainen katsomo. Tilassa on näyttämön lisäksi 28 neliön suuruinen yleisölämpiö sekä 37 neliömetrin edestä takatilaa.
Kokonaisuus muodostuu aiemmin Rettigin kiinteistön pannuhuoneena, teknisenä tilana sekä jätehuoneena toimineista tiloista.
–Esittävän taiteen rooli osana Taiteen taloa vahvistuu TYT:in uuden tilan myötä, iloitsee Taiteen talon toimitusjohtaja Jere Pensikkala.
Muuttoa työstävät entiset TYT:n puheenjohtajat Nuppu Ervasti ja Anniina Salminen ovat samoilla linjoilla.
–TYT on ollut osa Taiteen talon tarinaa alusta asti. On hienoa, että voimme nyt kasvattaa vahvat juuret osaksi tätä ainutlaatuista taiteentekijöistä itsestään kumpuavaa kulttuurikeskusta, he sanovat.