
Santeri Saarinen
Opiskelijoiden asumistuki muuttui elokuussa, kun opiskelijat siirtyivät yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisän piiriin.
Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että pääasiassa tuella asumisensa rahoittaneiden tuet laskivat. Jo aiemmin opiskelijoiden reaalinen tuen taso on laskenut opintotuen indeksijäädytysten seurauksena.
Asumistuen muutosten jälkeen monen opiskelijan on kustannettava nykyistä suurempi osuus asumisestaan itse. Tämän on ennakoitu kannustavan opiskelijoita muuttamaan soluasuntoihin, puolison kanssa yhteen, kimppakämppiin ja muihin yhteisöllisen asumisen muotoihin.
Onko näin käynyt, Turun Seudun OP Kotien toimitusjohtaja Juha Laukkanen?
–Tällä hetkellä ei ole laajasti nähtävissä ennakoivaa käyttäytymistä, mutta tilannetta seurataan varmasti tarkasti.
– On mahdollista, että syksyllä nähdään lisääntynyttä kiinnostusta soluasumista kohtaan, kun asumistuen muutokset vaikuttavat opiskelijoiden maksukykyyn, Laukkanen katsoo.
Toistaiseksi opiskelijoiden asumisvalinnat kohdistuvat kuitenkin edelleen pieniin yksiöihin.
Vaikka syksyn mittaan tilanne saattaa muuttua, kimppa-asuminen ei ainakaan vielä ole yleistynyt. Sen sijaan sijainnin ohella opiskelijoita kiinnostaa nyt vielä entistäkin enemmän asunnon hinta.
Katseet ovat osalla kääntyneet ydinkeskustan ulkopuolelle.
–Suhteessa samalla euromäärällä voi saada lähiöstä huomattavasti enemmän neliöitä eli esimerkiksi ison kaksion tai pienen kolmion, mitä keskustan yksiön vuokrataso uudessa yhtiössä on, Laukkanen muistuttaa.
Vaikka tuet ovat laskeneet, vaikutus asumisen kustannuksiin saattaa silti olla odotettua pienempi.
Laukkanen arvioi, että tukien laskun synnyttämä kysynnän hidastuminen ja toisaalta uusien vuokrayksiöiden määrä markkinoilla saattavat parhaimmillaan johtaa jopa edullisempiin vuokriin.
–Mikäli kysynnän määrä yksiöiden osalta merkittävästi laskisi, reagoisivat vuokramarkkinat tilanteeseen todennäköisesti myös vuokratasoja korjaamalla, joka voi lopulta lieventää tuen pienentymisen merkitystä, Laukkanen summaa.