Kalle Toivonen

Mikä vetää toisen maailmansodan aikaiseen Itä-Karjalaan, Liisa Vuonokari-Boström?

–Kiinnostus tähän aihepiiriin heräsi jo lapsena 90-luvulla uusisänmaallisuuden ja sotiemme sankaritarinoiden aikaan. Silloin kun kuuli myös asioiden toisista puolista. Kahden maailman törmäys oli niin ällistyttävä, että aihe jäi mieleen kytemään.

Maailmat jatkavat törmäilyjään. Ylen taannoinen 23. helmikuuta kärkkäästi otsikoitu artikkeli Vuonokari-Bomströmin tutkimuksesta kirvoitti yleisöstä, jos ei nyt paljon, niin ainakin muutamia närkästyneitä kommentteja.

Jokin tieteellisessä tutkimuksessa koettiin uhkaavana.

–Kotimainen historiantutkimus on ollut aiheen tasalla ja aihetta on tutkittu paljon. Kertomus ei ole kuitenkaan sisäistynyt suomalaisten yhteiseksi kertomukseksi. Se ei ole lyönyt läpi suhteessa suureen yleisöön, Vuonokari-Bomström pohtii.

Aihe on toki kuuma. Venäjällä historiantutkimus on taitettu poliittisen vallan välineeksi.

Suomen historiaa vääristellään Vuonokari-Boströmin mukaan nykypäivän tarkoitusperien mukaisiksi. Myös jatkosodan vaiheista kerrotaan omaa tarinaa.

Valheiden tunnistamiseen auttaisi totuuden tunteminen.

–Ratkaisu tähän ei voi olla se, että täällä ollaan hiljaa omista asioistamme. Suomen erottaa Venäjästä se, että täällä voidaan käydä kiihkotonta ja asiallista keskustelua historiasta.

Tutkimuksen toinen läpi Vuonokari-Bomströmin akateemisen uran mukana kulkenut juonne edustaa ihmisen pyrkimystä totuutta kohti: arkistot ja arkistoiminen.

Uusien alueiden informaation perkaaminen, arkistojen perustaminen seurasi heti miehityksen vanavedessä. Näennäisen vähäpätöisen asian eteen nähtiin paljon vaivaa. konaisuuden myötä.

Arkistojen paradoksi on Vuonokari-Boströmin mukaan siinä, että toisaalta ne eivät oikein kiinnosta ketään toisin kuin vaikkapa sodassa yhtä lailla saaliiksi jäävät taide-esineet ja muut aarteet. Silti niiden haltuun saamiseen ja läpikäymiseen ollaan valmiina käyttämään valtava määrä resursseja.

Arkistot ovat hallinnon väline. Se, jolla on arkistot voi päättää, miten toisista kirjoitetaan. Niillä on myös symbolinen merkitys.

Mappeihin haudattu tieto edustaa samalla jotain suurempaa.

–Sen lisäksi, että arkistot ovat käytännöllinen, tämänpäiväinen keino hallita, ne edustavat myös ihmisen pyrkimystä ikuiseen elämään. Sitä, että omasta sukupolvesta jäisi maailmaan edes jonkinlainen jälki, Vuonokari-Bomström kiteyttää.