Helmi Henell
Turun ylioppilaslehti kiersi ympäri kampusta selvittämässä, kenen kannalle opiskelijat kallistuvat tammikuussa käytävissä presidentinvaaleissa. Gallupin otanta oli pieni mutta heijasteli yllättävän hyvin valtakunnallisten medioiden presidenttikyselyiden tuloksia ainakin kärkiehdokkaiden kohdalla.
Ylivoimaisesti suurin enemmistö kertoi harkitsevansa joko valitsijayhdistyksen Pekka Haaviston tai kokoomuksen Alexander Stubbin äänestämistä. Iso osa ei ollut kyselyn aikaan vielä tehnyt lopullista päätöstään ja puntaroi ehdokkaiden välillä.
Kyselykierros toteutettiin marraskuun lopussa, kun vaaleihin oli aikaa kaksi kuukautta.
EDUCARIUM
Saldo: Haavisto, Rehn
Kuultua:
[haastateltava lukee samalla ehdokkaan Wikipedia-sivua] Olli Rehn. Hän ymmärtää rahan päälle. Se on hyvä. Vaikka ei presidentillä toisaalta ole oikein väliä rahan kanssa oikeastaan. Koulutusta arvostan. Uskonnosta en niinkään välitä. Se on ehkä miinuspuoli jopa. Venäjä-suhteet oli ok.
– luokanopettajaopiskelija
PUBLICUM
Saldo: Andersson, Haavisto/Stubb
Kuultua:
Stubb tai Haavisto. Molemmilla on tosi paljon ulkopoliittista kokemusta. Se on hyvä. Molemmat ovat tosi Eurooppa-myönteisiä, mikä on mulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeää. Niiden kahden välillä mietin vielä, että kumpi olisi parempi.
– poliittisen historian opiskelija
CALONIA
Saldo: Haavisto/Stubb, Haavisto/Stubb, Haavisto/Stubb/Urpilainen
Kuultua:
Luulen, että valitsen sitten kun olen tehnyt vaalikoneen. Mietin, että koko kansan Pekka, meidän Alex tai Jutta. Siinä ehkä mun top kolmonen.
– oikeustieteen opiskelija
ARCANUM
Saldo: Haavisto, Stubb, Stubb
Kuultua:
Vielä epävarmaa, mutta kärkiehdokas on Pekka Haavisto. Hän on ollut pitkään jo mukana presidentinvaaleissa. En mä tiedä, tykkään hänestä.
–ranskan opiskelija
AGORA
Saldo: Haavisto, Haavisto, Stubb
Kuultua:
Stubbia ajattelin. Mä hänen poliittisella urallaan olen tykännyt hänestä. Olen ajatellut, että se hänen europarlamentaarikkouransa on antanut hänelle myös ehkä sellaista asiantuntijuutta, mitä tuossa pestissä tarvitsee.
– maantieteen opiskelija
QUANTUM
Saldo: Andersson, Haavisto, Stubb, Stubb
Kuultua:
Pitkän linjan Li Anderssonin äänestäjänä aattelin äänestää häntä myös näissä vaaleissa, vaikka tiedostan, että todellinen mahdollisuus voittoon on pieni. Mä en kyllä myöskään halua häntä välttämättä pois päivänpolitiikasta, mutta äänestän silti varmaan. Sitten kun toiselle kierrokselle mennään, äänestän todennäköisesti Stubbia vastaan.
– fysiikan opiskelija
MEDISIINA
Saldo: EOS, Haavisto
Kuultua:
Haavisto todennäköisesti. Poliittiselle kartalle sijoitumme lähekkäin. Ja oli Pekka Hesarin vaalikoneeseen laittanut enimmäkseen oikeat vastauksetkin. Erityisesti Venäjä-Ukraina-teema on tärkeä ympäristön lisäksi. Isot saappaat odottavat.
– lääketieteen opiskelija
KAUPPAKORKEAKOULU
Saldo: Haavisto, Stubb, Stubb
Kuultua:
Varmaan äänestän Stubbia. Varmaan sen takia, kun perhe äänestää. Faijan mielipide.
– kauppatieteiden opiskelija