Helmi Henell
Pitkän uran Turun yliopiston ylioppilaskunnan toimistosihteerinä toiminut Pirjo Saarni jäi tänä syksynä eläkkeelle. Saarni oli tuttu näky TYYn palvelupisteellä esimerkiksi opiskelijakortteihinsa lukuvuositarraa noutamaan saapuneille opiskelijoille.
Saarni sai tunnustusta pitkästä työurastaan, kun hänelle myönnettiin ylioppilaskunnan kunnianauha. Kunnianauha myönnetään tunnustuksena ylioppilaskunnan ja sen päämäärien hyväksi suoritetusta työstä.
“Monelle opiskelijalle Pirjon ja TYYn välille voidaan vetää yhtäsuuruusmerkki. Vielä, kun jokainen opiskelija haki tarransa opiskelijakorttiin ylioppilaskunnan kansliasta ja sittemmin palvelupisteeltä jaettiin tarroja oli Pirjo monelle opiskelijalle ainoa kontakti TYYhyn ja TYYn suurinta ydintä”, mainittiin Saarnin kunnianauhan myöntämisperusteissa.
Saarnia kiitettiin muun muassa kärsivällisestä asiakaspalvelusta sekä siitä, kuinka hän on aina saanut muut työyhteisön jäsenet tuntemaan itsensä tervetulleiksi. Maininnan sai myös Saarnin poikkeuksellisen pitkä, 23 vuoden mittainen, työura ylioppilasliikkeen parissa.
Mitä Saarni itse ajattelee menneestä työurastaan?
Saarni sanoo, että hän on nauttinut työssään erityisesti sen itsenäisestä luonteesta.
–Minulla on ollut oma vapaus omassa toimistossa. Pidän sellaisesta, hän sanoo.
Saarni sanoo nauttineensa myös työn asiakaspalvelupuolesta.
–Se on minulle luontaista, hän kuvailee.
Hän pitää työn rikkautena sitä, että on päässyt kohtaamaan keskenään hyvin erilaisia ihmisiä. Toisinaan ääripäätkin korostuvat asiakaspalvelutyössä: osa asiakkaista on niin aurinkoisia, että omakin päivä piristyy, osa puolestaan löytää valittamisen aihetta kaikesta. Töykeiden asiakkaiden kohdalla ei Saarnin mukaan auta mikään muu kuin kärsivällisyys.
Saarni muistelee työuransa alkuaikoja. Ihka ensimmäisenä syksynä toimiston tiloihin murtauduttiin. Kassakaapissa oli sorkkaraudan jäljet, mutta kaappia tunkeutujat eivät olleet saaneet auki. Jauhesammuttimen jauhetta oli levitelty ympäri kansliaa ja eteistä, ja kaikki koneet menivät huoltoon.
–Opiskelijarekisteri oli silloin ainoastaan minun koneellani. Siinä minä sitten jakelin opiskelijoille tarroja joitain kuitteja vastaan toisella puolella toimistoa. Se jäi kyllä mieleen, Saarni kertoo.
Tapauksen jälkeen toimistolle hankittiin hälytyslaitteet.
Saarni kertoo, että ennen tilojen remonttia oli toimiston ulko-ovi aina auki toimistoaikojen puitteissa. Tämä johti Saarnin mukaan siihen, että hänen toimistonsa lasi-ikkunoiden taakse ilmestyi koputtajia, jotka olisivat tahtoneet päästä toimittamaan asiaansa väen väkisin palvelupisteen aukioloaikojen ulkopuolellakin.
–Välillä kun oli ruuhka-aika, tuntui, että heitä yritti tulla ovista ja ikkunoista sisälle. He halusivat hakea tarransa juuri silloin kun heille sopi, vaikka palvelupiste ei olisi ollutkaan auki, Saarni sanoo.
Osa koputtelijoista oli todella sinnikkäitä ja saattoi rynkyttää ovea tai huudella toimistoon, kun näkivät valoista, että siellä oli joku paikalla.
–Joskus sitten hellyin ja annoin tarran, jos osasi oikein kauniisti pyytää, Saarni muistelee hymyillen.
Remontin ja ovien sähkölukon myötä koputtelijoiden määrä väheni huomattavasti, mikä Saarnin mukaan säästi huomattavasti hermoja. Hänellä kun oli muitakin töitä, ja syödäkin piti jossakin välissä ehtiä.
–Jossakin vaiheessa ajattelinkin, että miten opiskelija, joka pääsee yliopistoon kovan työn ja opiskelun tuloksena, ei sitten kuitenkaan osaa lukea näitä aukioloaikoja. Se oli ihan mahdoton tehtävä, mikä tuntuu uskomattomalta, Saarni nauraa.
Mitä seuraavaksi, kun pitkä työura on takanapäin?
Saarni sanoo hakeutuvansa nyt esimerkiksi kuntoilun pariin. Yliopistolle hän pyöräili lähestulkoon ympäri vuoden, mutta nyt työmatkapyöräilyn tilalle täytyy löytää jotakin muuta.
–Minulla ei ole koskaan ollut kuntosalijäsenyyttä. Melkein jo kadun, että laitoin virikesetelini siihen, mutta kai minä siihen vielä sopeudun, Saarni sanoo nauraen.
Hän kertoo tehneensä myös kaikki nämä vuodet vapaaehtoistyötä, joka jatkuu nyt myös eläkepäivinä.
–Ei minulla tekemisen puutetta pitäisi tulla.
