Kaupunki

Putoamisvaarassa

Juttuun on haastateltu kolmea Turun yliopiston opiskelijaa. Aiheen arkaluontoisuuden vuoksi he esiintyvät jutussa anonyymeinä. Kuva: Kira Kokko.

Kira Kokko

Yhteenkuuluvuuden tunne sekä osana yhteisöä toimiminen ovat ratkaisevan tärkeitä opintojen sujuvuudelle ja näin myös pienentävät keskeyttämisen riskiä. Yhteisöllisyyden rakentaminen yliopistomaailmassa voi olla hankalaa. Kuitenkin pidemmän päälle jokainen tarvitsee toisia ihmisiä ja tunnetta yhteenkuuluvuudesta.

Opiskelijoiden yksinäisyys nousi esiin erityisesti koronapandemian aikana. Rajoitusten ollessa voimassa, koki lähes jokainen opiskelija yksinäisyyttä ajoittain, koska kontakteja toisiin opiskelijoihin oli vaikeaa ylläpitää.

Yksinäisyys ja syrjäytymisvaara eivät kuitenkaan ole vain pandemian aikaansaannoksia, vaan jo sitä ennen on esiintynyt ongelmia.

–Tuntuu vaikealta myöntää, mutta oikeastaan mikään elämässäni ei muuttunut silloin koronan alkaessa. Olin edelleen vain yksin kotona koko ajan, kertoo eräs vuonna 2019 opintonsa aloittanut opiskelija.

Pandemia antoi monelle pienen vilkaisun siihen, miltä yksinäisen opiskelijan arki voi näyttää. Vaikka aihe nousi yleiseen tietoisuuteen ja keskusteluun, ei kovinkaan moni vieläkään uskalla häpeän ja epäonnistumisen tunteen takia astua esiin yksinäisyyden kanssa. Pelko yksinäiseksi leimautumisesta on suuri ja usein yksilö myös kokee, että yksinäisyys olisi hänen oma vika.

–Olisi pitänyt hakea silloin ensimmäisenä vuonna mukaan toimintaan ja osallistua tapahtumiin ahkerammin. Ehkä niin olisin saanut kavereita.

Ulkopuolisuuden tunne sekä yksinäisyys vaikuttavat opintoihin laajalti. Ne voivat esimerkiksi johtaa siihen, ettei opinnot etene tai opiskelija jättää kursseja kesken.

–Opinnotkin tässä kärsii. Jos kurssilla on pari- tai ryhmätyö, eikä opettaja määrää niitä ryhmiä, niin jätän herkästi kurssin kokonaan käymättä. Hävettäisi liikaa mennä sanomaan opettajalle että “hei en tunne ketään, voitko määrätä mulle ryhmän.

Laajemmalla mittakaavalla pitkään jatkunut yksinäisyys lisää sairastumisen riskiä. Yksinäisillä on todettu olevan tavanomaista enemmän ahdistuneisuutta ja masennusoireita. Myös riski sairastua muun muassa sydän- ja verisuonisairauksiin lisääntyy pitkittyneen stressin myötä.

Osa opiskelijoista kokee myös sosiaalisen median lisäävän heidän kokemustaan yksinäisyydestä.

–Sosiaalinen media lisää selkeästi yksinäisyyttäni. Näen viikoittain, kuinka opiskelutoverit tekevät kaikkea kivaa ja viettävät sitä hohdokasta opiskelijaelämää. Itse en ole poistunut kotoa päiviin.

Välttämättä yksinäisyys ei ole kokonaisvaltaista. Kuitenkin tunne siitä, ettei kuulu yliopistomaailmaan on hankala käsitellä.

–Minulla on laaja ystäväpiiri yliopiston ulkopuolella. Kuitenkaan yliopistosta en tunne ketään. Mietityttää, vaikuttaako tämä työelämäänikin, koska kontakteista ja verkostoitumisesta puhutaan niin paljon.

Yksinäisyyttä voi kokea, vaikka ympärillä olisi paljon ihmisiä. Jollain tavalla perinteisestä opiskelijakuvasta eroavat opiskelijat voivat kokea ulkopuolisuuden tunnetta yliopistoyhteisössä.

Kuvitelma opiskelijasta on tavanomaisesti nuori haalarit päällä keskustassa juhlimassa oleva henkilö. Kuitenkin yliopistomaailmaan mahtuu runsaasti ihmisiä, eivätkä kaikki mahdu samaan muottiin. Toisaalta tapahtumat ovat selkeästi suunnattu lähtökohtaisesti aina samalle kohderyhmälle eli nuorille juhlijoille.

–Opiskelijatapahtumat pyörivät suurelta osin alkoholin ympärillä. Itse kun ei juo, niin on vaikeaa osallistua. Toitotetaan, ettei haittaa ettei juo, mutta itseäni haittaa viettää aikani humalaisten ihmisten kanssa.

Suomalaiseen kulttuuriin ja erityisesti opiskelijakulttuuriin liittyy voimakas alkoholinkäyttö. Tällöin opiskelijat, jotka haluavat välttää alkoholipitoisia tilanteita jäävät helposti sosiaalisten tapahtumien ulkopuolelle.

Välttämättä kyse ei ole siitä, että eivätkö ainejärjestöt olisivat yrittäneet. Lukuisia alkoholittomia lautapeli ja ompeluiltoja on järjestetty, mutta osallistujia ei vain ole.

–En oikein edes seuraa ainejärjestöni viestintää enää, koska tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina juhlia baarissa. En siis edes ole varma, onko alkoholittomia tapahtumia järjestetty viime aikoina.

Eikä tapahtumat ole välttämättä ratkaisu tähän ongelmaan. Monipuolisen tapahtumatarjonnan tarjoamiseksi opiskelijoiksi tarvittaisiin laajempi otanta erilaisia ihmisiä.

–Tuntuu että omassa tiedekunnassa me yli 30-vuotiaat olemme selkeä vähemmistö. Eikä se haittaa tietenkään, mutta olisi mielestäni tärkeää saada laajemmin eri ikäisiä opiskelijoita yliopistoon.

Yliopistot eivät ole tällä hetkellä kartoitusten mukaan Suomessa tasavertaisia. Näennäisesti kaikilla ovat samat mahdollisuudet opiskelupaikkaan, mutta todellisuudessa tämä ei toteudu. Monesta eri syystä yliopistokoulutus ei näyttäydy kaikille samanlaisena vaihtoehtona. Tähän vaikuttaa rakenteelliset ongelmat yhteiskunnassa kuten koulutuksen periytyvyys.

–Mielestäni sen [taustan] vaikutuksesta puhutaan liian vähän. On eri asia tulla yliopistoon, kun koko perhe on käynyt sen ja kannustusta siihen suuntaan tulee joka puolelta. Itse olen ensimmäinen yliopiston aloittanut suvussani, minkä takia vertaistukea perheeltä on vaikea saada.

Yliopisto ei myöskään ole kaikille sen jäsenille paikka, jossa voi keskittyä opiskeluun niin, että toimintaympäristöt, saavuttamattomat rakenteet tai asenneilmapiiri eivät vaikuttaisi opiskeluun.

–Monesti luullaan, että olen vaihto-opiskelija pelkästään ulkonäköni perusteella. Se on aika ikävää, koska olen ihan suomalainen ja puhun hyvää suomea. Ei mun kanssa tarvitse aloittaa keskustelua englanniksi.

Suomessa esimerkiksi maahanmuuttotaustaiset ihmiset ovat selkeästi aliedustettuja korkeakouluissa, sillä 8 prosenttia Suomen väestöstä on maahanmuuttajia, mutta heitä on korkeakouluissa vain 3,3 prosenttia. Maahanmuuttotausta vaikuttaa siis selkeästi yksilön kokemukseen siitä, että onko yliopisto itselle vaihtoehto vai ei.

–Olen vuosikurssillani ainoa maahanmuuttajataustaisesta perheestä tullut. Se on aika iso kontrasti siihen, millaisen peruskoulun ja lukion kävin.

Yliopisto-opinnoissa korostetaan yksilöllisiä suorituksia sekä itsenäistä työskentelyä. Erilaisten kyselyiden perusteella ollaan huomattu, että vain hieman yli puolet opiskelijoista kokevat kuuluvansa johonkin opiskeluun liittyvään ryhmään.

–En sanoisi olevani yksinäinen, koska minulla on parisuhde ja ystäviä opintojen ulkopuolella. Kuitenkin yliopistolla olen aivan yksin.

Paine valmistua nopeasti johtaa myös yhteisöllisyyden tunteen heikkenemiseen. Kun yliopistosta tulee vain askel kohti työelämää, jää monet tärkeät yliopiston puolet näkemättä. Esimerkiksi ainejärjestötoiminta saatetaan nähdä hidasteena opinnoille, vaikka se on yksi tärkeimmistä kuuluvuuden tunteen lisääjistä.

–Opinnot vievät paljon aikaa päivistäni ja jos haluan suorittaa ne kunnolla, ei minulla välttämättä olisi aikaa ainejärjestötoiminnalle, toteaa yksi haastatelluista.

Suorituskeskeinen sekä tehokkuutta ihannoiva ilmapiiri lisää monella riittämättömyyden tunnetta.

–Välillä yliopistossa tuntuu, kuin mikään ei riittäisi. Varsinkin ensimmäisenä vuonna tuntui, kuin aikaa millekään muulle kuin opinnoille ei ollut. Harmittaa nyt, että käytin aikani opiskeluun, enkä muihin tutustumiseen.

Yksinäisyydestä ei tule syyttää pelkästään koronaa ja etäopiskelua. Etäopiskelu on monelle ollut myös avainasemassa opintojen jatkamisen kanssa. Lähiopetukseen siirtyminen ei ole tuonut yliopistolle odotettua yleisöryntäystä, vaan moni opiskelijoista valitsee vieläkin etätoteutuksen sen joustavuuden takia.

–En koe, että pystyisin tutustumaan uusiin ihmisiin massaluennoilla. Siksi onkin mukavampaa katsoa ne omaan tahtiin kotoa.

Koronapandemia näytti sen, että on mahdollista antaa joustoa opiskelijoille. Yksilöllisen opintopolun mahdollisuudet täytyy säilyttää, koska opiskelijat eivät ole samassa tilanteessa opiskelukyvyn suhteen.

–Olen pystynyt jatkamaan opintojani etäopiskelun takia. Ilman tätä joustavuutta, olisin varmaan joutunut jättämään opinnot ainakin tauolle ellen jopa keskeyttämään niitä.

Yliopistossa on paljon muun muassa perheellisiä ja työssäkäyviä, joille perinteinen opiskeluaikataulu ei välttämättä sovi. Tämän takia onkin tärkeää, että opintojen saavutettavuuteen panostetaan.

–Joustavuus opinnoissa tuntuu riippuvan ihan kurssin järjestäjästä. Olen saanut paljon joustoa osalta, mutta osa taas on ollut todella tiukkoja. Olenkin joutunut aina välillä jättämään kursseja kesken, koska töiden takia ei ole mahdollista olla aina paikalla yliopistolla.

Opiskeluajoista puhutaan välillä elämän parhaina vuosina. Joillekin opiskelijoille tämä aiheuttaa paineita.

–Tulin yliopistoon odottaen, että nyt alkavat ne kuuluisat elämäni parhaat vuodet. Odotin innoissani uusiin ihmisiin tutustumista ja opiskelijatapahtumia sekä jopa niitä luentoja. Näin jotain vuosia myöhemmin olen pettynyt. Näidenkö vuosien pitäisi olla minun elämäni parhaita?

–Välillä tunnen kateutta muiden opiskelijaelämää kohtaan. Mitä tein väärin, kun en saanut samanlaista yhteisöä ympärilleni?

Haastateltavien mukaan yliopistossa tulee vahvistaa niitä rakenteita, jotka tukevat jokaisen mahdollisuuksia liittyä opiskeluyhteisöön. Työtä tasavertaisuuden ja joustavien opintojen tarjoamiseksi tulee jatkaa.

Opiskeluympäristön monimuotoisuus mahdollistaa sen, että useampi opiskelija voi kokea yhteenkuuluvuutta ja olla osa yhteisöä. Tämän takia yliopistojen on tärkeää panostaa yhdenvertaisuuteen ja sen kehittämiseen.

Myös ainejärjestöjen tulee olla valmiita kehittämään toimintaansa yhä monipuolisempaan ja tasavertaisempaan suuntaan.