Uutinen

Tiitan johdolla vuoteen

Toimitus

Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto valitsi hallitukselleen uuden puheenjohtajan ensi vuodelle.

Turkulainen Akseli Tiitta on valittu edustajiston kokouksessa TYYn hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2023. Edustajisto päätti asiasta yksimielisesti marraskuussa.

Tiitta kertoo päättäneensä itse hakeutua puheenjohtajan tehtävään. Ensimmäisen kerran asia nousi hänen ajatuksiinsa keväällä.

–Kesän lähentyessä rupesin tunnustelemaan tilannetta. On ollut kannustavaa ja tsemppaavaa, kun ihmisten kanssa asiasta puhuessa he ovat sanoneet näkevänsä minut sopivana tehtävään, Tiitta kiittelee.
Puheenjohtaja nimeää kaksi asiaa, joihin TYYn hallitus tulee hänen johdollaan keskittymään.

–Toimintasuunnitelmassa on paljon kaikkea. Päällimmäisenä mielessä ovat kuitenkin isot teemat, kuten eduskuntavaalit ja strategiaprojekti, Tiitta linjaa.

Vuoden aikana Tiitan tavoitteena on saada aikaan ylioppilaskunnasta entistä vaikuttavampi kokonaisuus. Ensimmäisenä teesinä on luoda TYYstä näkyvämpi. Tässä eduskuntavaalit kulkevat hänen mukaansa käsi kädessä.

Tiitta arvioi Turun yliopiston ylioppilaskunnan olevan jo tälläkin hetkellä näkyvä, mutta asioita voi tehdä vieläkin paremmin.

–Ihmisille pitää saada enemmän tietoon tätä meidän toimintaamme. Suurin osa Turun yliopiston opiskelijoista ei välttämättä tiedä ollenkaan mitä me teemme, Tiitta sanoo.

–Meidän velvollisuutemme on tehdä kaikkemme sen eteen, että opiskelijat pääsevät paremmin perille siitä työstä, jota toteutamme, Tiitta jatkaa.

Johtajana Tiitta arvioi olevansa parhaimmillaan yhteishengen nostattajana.

–Hallitus tekee paljon asioita yhdessä. Pyrin parhaani mukaan mahdollistamaan innostavan ympäristön, jotta kaikki kykenevät loistamaan omilla vahvuuksillaan, Tiitta painottaa.

Littoisista kotoisin oleva Tiitta opiskelee kauppatieteitä Turun yliopistossa. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Arvi Tolvanen.