Emil Jacobsson

Mitä opiskelijaurheilulla tarkalleen ottaen tarkoitetaan? Onko sillä millaisia vaikutuksia laajempaan opiskelijakulttuuriin?Historiallisesti kyse on ollut pääasiassa kilpaurheilusta, jossa eri seurat, kerhot tai yhdistykset ovat ottaneet toisistaan mittaa ruumiillisen hyvinvoinnin ja maineen vuoksi.

Turkulaisille ylioppilaille kilpaileminen on ollut alusta asti keskeinen keino etsiä paikkaa valtakunnallisessa akatemiamaailmassa. Tästä kertoo jo se, että vain muutama vuosi yliopiston perustamisen jälkeen ylioppilaskuntamme aloitti vuosittaiset mittelöt Åbo Akademin ylioppilaskunnan kanssa Aurasouduissa.

Ensimmäistä kertaa niitä soudettiin vuonna 1927. Turun yliopiston ylioppilaskunnan eli TYYn 100-vuotishistoriikki tietää kertoa, että varhaiselle urheiluhenkisyyttä ihannoivalle ylioppilaskunnallemme tärkeitä lajeja olivat myös voimistelu, jalkapallo sekä yleisurheilu. Lajeissa kisattiin usein muiden ylioppilaskuntien ja paikallisten urheiluseurojen kanssa.

Urheilua ja kulttuuria tutkinut Grant Jarvie kertoo teoksessaan Sport, Culture and Society: An Introduction, että urheilu ei aina ole puhtoisen neutraalia. Sen takana on usein erilaisia kulttuurisia linjauksia eli tavoitteita.

Tavoitteellisuus onkin erityinen elementti, joka voidaan havaita ylioppilaskulttuurin varhaisessa kehitysvaiheessa. Toisin sanoen kulttuuri ei ollut itseisarvoista vaan väline jotakin suurempaa päämäärää kohti.

Nuorelle ylioppilaskunnallemme merkityksellistä oli suomalaisen ylioppilashengen hyvinvointi ja kansalliskielen yliote. Erityisesti tämä näkyi kilpailussa ruotsinkielisten ylioppilaiden kanssa.

Liikunta oli siis pyrkimystä kohti ideaaleja, kansakunnan tärkeiksi kokemia arvoja: yhteenkuuluvuutta ja nuoren valtion kulttuurin päämäärätietoista kehittämistä. Näin jatkui sota-aikaan asti, jolloin kulttuurin uusiutuminen keskeytyi yliopiston vaipuessa hiljaiseloon.

Sotien jälkeen ylioppilaskulttuurissa puh altaneet uudet tuulet ja kansalliset ideaalit heijastuivat myös urheilukulttuuriin. Opiskelijoiden osallistuminen harrastusyhdistyksiin ja aktiviteetteihin romahti.

Taustalla oli ajattelutavan muutos, jossa opiskeluaika nähtiin yhteiskunnallisten ihanteiden ja kulttuurin jalostamiseen tähtäävän toiminnan sijaan työelämään valmistavana vaiheena. Kuten ylioppilaskunnan historiikkin toteaa, yliopistosta tuli opiskelijalle matka kohti päämäärää, ei elämänvaihe.

Ajattelutavassa voi havaita yhteneväisyyksiä omaan aikaamme, jolloin hallitus hallituksen perään on perustellut korkeakoulutuksen leikkauksia opiskelijoiden patistamisella massakoulutuksen läpi mahdollisimman ripeästi.

Kansallinen myyttimme siitä mikä yliopistojen ja korkeimman asteen koulutuksen merkitys on yhteiskunnalle, kulttuurille ja sivistykselle on heikkenemässä.

Kuinka muuttaa suunta kohti parempaa? Historiallisesti laajoihin opiskelijoita koskeviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin vastaaminen on edellyttänyt ylioppilasliikkeeltä valtakunnallista yhteistyötä. Lainsäädännöllistä edunvalvontaa varten on perustettu esimerkiksi Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL.

Yhteistyö on ollut erityisen tärkeää opiskelijaurheilun kontekstissa, koska sen keskeisimpiä tavoitteita on kehittää ylioppilaiden yhteishenkeä. Tätä tarkoitusta varten perustettiin vuonna 1924 Suomen Akateeminen Urheiluliitto. Se kantaa nykyään nimeä Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL.

TYY oli liiton perustajajäsen ja sen alkuperäisiä tavoitteita oli järjestää nimenomaisesti akateemisia mestaruuskilpailuja. Tänä päivänä liiton toiminnan ydinaluetta on vaikuttaa päättäjiin suotuisimpien asenteiden ja rahoituksen puolesta.

Onko nykypäivän OLL:sta todelliseksi yhtenäistä opiskelijaurheilua koossapitäväksi liimaksi? Kykeneekö se luomaan aktiivisesti uutta ja elinvoimaista kulttuuria? Ei ainakaan nykymuodossaan, mutta liiton kehitysvaiheista voidaan tehdä lukuisia kiinnostavia havaintoja.

Mainion esimerkin liittoa vaivanneista ongelmista saamme keskusteluista, jotka johtivat TYYn eroamiseen siitä vuonna 2022. Ylioppilaskunnan edustajistossa OLL:n edunvalvontaa verrattiin kapeakatseisuudessaan siihen, että opiskelijoiden lautapelaamiselle olisi perustettu oma liitto.

Samalla ero perinteikkäästä lähes satavuotisesta yhdistyksestä kertoo ajattelutavan muutoksesta. OLL nähtiin tarpeettomaksi myös siksi, että turkulaisilla opiskelijoilla oli jo käytössä Campussportin palvelut.

Peruste kuvaa hämmentävän hyvin opiskelijaurheilun ja laajemmassa merkityksessä koko opiskelijakulttuurin muutosta kansainvälisten megatrendien eli kehityssuuntien paineessa. Se kertoo kulttuurin yksilöllistymisestä.

Hiljalleen opiskelijaurheilulle on nimittäin rakentunut yhä laajempi merkitys. Nykypäivänä tarkoitamme sillä usein kaikkea opiskelijoille tarjolla olevaa liikuntaa: Campussportin kuntosaleja, kaupungin uintimahdollisuuksia tai lenkkeilyä.

Yksilöllisten liikuntamahdollisuuksien merkitys on viime vuosina kasvanut huimasti osaltaan sen takia, että opiskelijatkin ovat yhä moninaisempi joukko.

Kilpailun tai yhteisöllisyyden tavoittelun on korvannut henkilökohtainen terveys ja hyvinvointi. Sen seurauksena opiskelijaurheilun kenttä on viimeisten vuosikymmenien aikana sirpaloitunut. Sitä on vaikeampi hallita ja hahmottaa.

Laajassa kuvassa opiskelijakulttuurin tämänhetkistä tilaa kuvastavat tavoitteellisuuden väheneminen ja yksilöllisyyden merkityksen kasvu. Nämä muutokset juontavat juurensa pohjimmiltaan aikakautemme vinoutuneeseen käsitykseen ajasta ja paikasta.

Emme tiedä, mistä olemme tulleet, mihin aiemmat sukupolvet ovat vastoinkäymisten kautta pyrkineet ja mihin meidän tulisi pyrkiä. Me olemme tässä ja nyt. Tavoitteet piirrämme enintään muutaman vuoden päähän tai kuten poliitikot, seuraavaan hallituskauteen.

Suuri kansallinen myytti siitä, mitä kohti kansamme on kulkemassa on kadonnut. Sama kohtalo on koskenut paitsi ylioppilasliikettä myös lähes kaikkia läntisiä kansakuntia. Siksi voidaan puhua yleisestä kehityksestä kautta eurooppalaisen kulttuurialueen.

Keskeinen kysymys näennäisen alakuloisuuden keskellä on, onko kulttuurin muuttamisen tavoittelu turhaa. Onko kansainvälisiä ja kaikkia kansakuntia koskevia muutoksia ja megatrendejä vastaan taisteleminen, niin sanotusti taistelua tuulimyllyjä vastaan? Voiko väistämättömän saapumista estää?

Kulttuurifilosofi Oswald Sprenglerin mukaan kulttuurien luonteeseen kuuluu luonnostaan niiden heikkeneminen ja kuoleminen. Niitä voi verrata ihmisen elämään, joka alkaa syntymästä, kulkee kohti kukoistusta ja lopulta päättyy.

Tarkka historiallinen tarkastelu ei kuitenkaan anna sijaa väitteelle, että suomalainen opiskelijaurheilu- tai opiskelijakulttuuri olisi kävelemässä kohti kuolemaansa. Kuten lähihistoriasta näemme, on kulttuuri hyvin sidonnainen kunkin aikakauden ideaaleihin ja henkeen. Myös ylioppilaskulttuuri on välillä vahvistunut ja välillä heikentynyt.

Urheilukulttuurinkaan yhteisöllisyys ei ole kuollut, vaikka yksilökeskeisyys merkitsee yhä enemmän. Ainejärjestöjen ja yhdistysten järjestämät tapahtumat ja kisat vetävät edelleen satoja ja tuhansia osallistujia. Sellaiset tapahtumat kuten Akateeminen Mölkky, International Erasmus Games tai Rauman Kiekkoaprot nauttivat valtaisaa suosiota.

Urheilu ja liikunta ovat kuitenkin vain pieni osa suurempaa tarinaa ja merkittävämpää kulttuuria. Opiskelijakulttuurin peruskiviä ovat yhtä lailla haalaribileet, rastikierrokset ja vuosijuhlat.

Opiskelijakulttuurilla ylipäätään on kuitenkin oltava selkeä tavoite, koska se on vastaavasti vain osa jykevämpää kansallista kulttuuriperintöä. Ja kansallinen kulttuuri ei ole perikadossa niin pitkään kuin uuden kulttuurin luojat ja sivistyksen vaalijat pitävät siitä huolta.

Se on kiinni meistä, ylioppilaista, jotka tutkimme ja kehitämme jatkuvasti uutta tietoa koko ihmiskunnan hyväksiseksi tilaksi. Siksi muutos parempaan on viime kädessä kiinni jokaisesta.
Vaikka me ylioppilaat hengitämme ja elämme aikamme ihanteita, on tehtävämme tavoitella yhä korkeammille yhteiskunnan ja kulttuurin tasoille. Me paitsi opimme myös luomme kulttuuria.

Palataan pois ajattelusta, että yliopisto on vain työelämään valmistava laitos. Nähdään se kansakunnan hengen jalostamiseen tähtäävänä instituuttina siinä missä Platonin akatemia tai keskiajalla muinaista sivistystä vaalinut Turun katedraalikoulu.

On aika palata ajatukseen myytistä, tavoitteesta ja ylioppilaiden suuresta tarinasta.