Santeri Saarinen

Yhden aikaan aamuyöstä. Niin kauan Turun yliopiston ylioppilaskunta on pahimmillaan kokouksissaan asiasta vääntänyt.

Kuuden tunnin maratonikokouksessa puitiin sotaa Gazassa liki ainoana asiana läpi syksyn. Moni kuvaa ajoittain tragikoomiseksi junnaamiseksi ajautunutta prosessia sellaiseksi, joka tulehdutti edustajiston välejä puolin ja toisin. Mitä ylioppilaskunnassa oikein tapahtuu?

Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama selvitys tuli julkiseksi tammikuun alussa. Se käsitteli ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyttä. Tai pakkojäsenyyttä, kuten asiaa myös kuvataan.

Lopputulos ei tullut yllätyksenä. Pakkojäsenyydestä ei ole sen mukaan syytä luopua jatkossakaan, sillä se johtaisi todennäköisesti jäsenmäärien jyrkkään laskuun. Ylioppilaskuntien tehtävänä on edustaa jäseniään, kunkin yliopiston opiskelijoita ja valvoa näiden etuja erilaisessa päätöksenteossa.

Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa moni kokee kuitenkin, että aika menee nyt muuhun ylimääräiseen toimintaan. Arvokysymykset jakavat edustajia ja identiteettipoliittiset kiistat läikkyvät jo arkiseenkin työhön.

Se vie aikaa ja kiristää hermoja. Useat kuvaavatkin tilannetta tulehtuneeksi. Mistä oikein on kysymys?

Syksyn todellinen pihvi oli Palestiina. Kaikki tähän juttuun haastatellut edustajat katsovat, että syksyn kokoukset käsittelivät pääosin kyseistä aihetta. Pitkäksi venynyt saaga sai alkunsa, kun hallitus antoi kesällä aloitteen kannanotosta Palestiinan kansan puolesta.

Kannanotossa vaadittiin Israelin Palestiinassa tekemien sotatoimien ja ihmisoikeusrikkomusten tuomitsemista. Sen lisäksi Israel haluttiin asettaa TYYn osalta akateemiseen boikottiin. Kannanoton käsittelystä muodostui oma sotansa edustajiston sisällä.

–Gaza-keskustelu oli se syksyn the show, huokaisee humanistilistaa edustava Kasperi Kainulainen.

–Ymmärrän, että ei ole varsinaisesti TYYn tehtävä puuttua siihen. Mutta TYY edustaa kuitenkin opiskelijoita ja jos se on niin opiskelijoiden mielen päällä, niin onhan siitä hyvä antaa kannari. Änkyröiminen siitä, että tähän ei pitäisi käyttää aikaa, on viisveisaamista siitä, mitä moni opiskelija pitää tärkeänä, hän jatkaa.

Myös viime vuoden hallitukseen kuulunut Vilppu Tolvi katsoo, että asiasta oli syytä puhua.

–Näen, että TYYn tulee olla arvojensa mukainen ja ainakin keskustelu aiheesta kuuluu tehtäviin. Siitä kuuluukin keskustella kuuluuko se ydintehtäviin. Ongelma syntyy, kun keskustelu ei enää ole asiallista. Kaikilla oli tunteen palo ja välillä se lähti käsistä puolin ja toisin.

Mutta asialliseksi keskustelua ei aina koettu. Moni kertoo, että kunnioittavasta keskustelusta siirryttiin usein ja nopeasti rajuihin henkilöön meneviin syytöksiin. Palestiinaa tukevia syytettiin terrorismin tukijoiksi, Israelia ymmärtäviä pidettiin kansanmurhaajina.

–Gaza on sellainen asia, josta ei voi sanoa eriävää mielipidettä. Vaikka on sitä mieltä, että molemmissa on ongelmaa, sekin riittää käynnistämään riidan. Ei siitä asiasta oikein synny rakentavaa keskustelua. Vaikka asia on lopulta aika monisyinen. Mutta sitten se kysymys on, että miksi haluat, että siellä kuolee lapsia, myös viime hallitukseen kuulunut Jimi Mahonen (Ryhmä Lex) kuvaa.

Gazan ympärillä käyty keskustelu pitkitti kokouksia pahimmillaan jopa niin, että kokoussalista poistuttiin yhden aikaan aamuyöstä. Yhdeksän tunnin tuloksettoman väännön päätteeksi.

Soihdunkantajien hallitusta viime vuonna johtanut ja nyt TYYn uudessa hallituksessa istuva Hannu Kallio myöntää, että junnaava keskustelu on turhauttanut edustajia.

Pahimmillaan suuret tunteet Gazan ympärillä ovat läikkyneet myös muuhun päätöksentekoon. Keskusteluun aktiivisesti osallistunut, kokoomuksen edustaja Arvi Tolvanen katsoo silti, että muutkin asiat saatiin käsiteltyä.

–Edustajisto on kyllä ollut keskustelevainen, mutta ei se ole tarkoittanut, että eikö asioita olisi saatu läpi.

Myös Kainulainen ja Kallio kertovat, että lopulta asialistat saatiin aina käytyä läpi. Enemmänkin olisi kuitenkin voitu tehdä. Esimerkiksi Educariumin pitämistä vain yliopiston käytössä ei saatu lopulta toteutettua.

–Jos viiden minuutin päätös venyy kolmen tunnin keskusteluksi on aivan selvää, että se on jostain muusta pois. Kun se kaikki aika käytettäisiin vaikkapa opiskelijoiden tenttitilojen parantamiseen, saataisiin niin paljon enemmän aikaan. Mutta nyt aika menee suoraan sanottuna sekoiluun, huokaisee Mahonen.

Myös hallitusta puheenjohtanut, TSE-listan Katie Astin kertoo, että aikaan olisi voinut saada enemmänkin.

–Toivoin, että työtä olisi saanut uudistettua tehokkaampaan suuntaan. Siihen ei jäänyt aikaa.

Astin katsoo myös, että eripuraisuus ei jäänyt vain edustajistoon, vaan läikkyi myös hallituksen puolelle. Kokoukset venyivät myös siellä. Epäselvyyttä oli myös hallituksen toimivallan rajoista.

–Suoraan sanottuna välillä yritettiin kävellä asioissa edarin yli. Vuosi oli yhtä damage controlia. Katsoisin niin, että hallitus on kuitenkin työhallitus ja työjuhta, joka toteuttaa edustajiston tahtotilaa. Politikointi kuuluu edustajistolle, hän painottaa.

Tunteet kuumenivat myös hallituksen sisällä. Tolvi huomauttaa, että se näkyy myös joidenkin kokouspöytäkirjojen eriävissä mielipiteissä.

Astin kokee, että pahimmillaan kiistat yltyivät nimittelyihin ja mykkäkouluihin asti.

–Ei se ole sitä, että ne ihmiset olisivat pahoja. Mutta jos kyky ymmärtää muita ihmisiä jää sen ideologisen tavoitteen varjoon, ollaan hakoteillä. Kyllähän mielipidettään saa ilmaista, mutta kun mennään siihen, että ollaan yhteistyökyvyttömiä, ei se edistä kenenkään asiaa, hän kuvailee asiaa nyt.

Gazan ohella identiteettipolitiikka on näkynyt muussakin päätöksenteossa. Pahimmillaan aivan arkisetkin asiat uhkaavat luisua turhaan politikointiin, edustajat kokevat.

–Käytännön asioidenkin hoitaminen on muuttunut vaikeammaksi. Jos puhutaan vaikka opiskelijaruoasta, siirrytään heti käytännön järjestelyistä kysymään eikö ymmärretä, että ilmaston lämpeneminen kiihtyy, Mahonen kertoo.

–Identiteettipolitiikka on korostunut ihan selvästi ja koskee kaikkia puolia, katsoo puolestaan Kainulainen.

–Kaikki asiat voi halutessaan vetää identiteettipolittisiksi. Onhan kaikki politiikkaa, mutta kaikesta ei tarvitse tehdä tappelua, arvioi vuorostaan Astin.

Kallio taas pohtii, onko jakavien kysymysten käsittely ylioppilaskunnassa aina edes tarpeellista.

–Jos asia ei liity ydintehtäviin, niissä olisi parempi ottaa kantaa harkiten. Turha jakaa jäsenistöä, jos ei ole pakko.

Jakolinja tuntuukin kulkevan siinä mikä ydintehtäväksi koetaan. Edunvalvonnan lisäksi yliopistolaissa todetaan myös, että ylioppilaskuntien tehtäviin kuuluu myös jäsenten henkisten päämäärien edistäminen. Kenties arvokysymyksiä voisi sellaisiksikin luonnehtia?

–Ei ylioppilaskunnan tarvitse olla vain teknokraattinen edunvalvoja. On se lopulta myös arvoyhteisö. Ja silloin sille kuuluu myös kannan ottaminen. Ei pitäisi pelätä arvokysymyksiä, Kainulainen ajattelee.

Myös Tolvi pitää selvänä, että opiskelijoita edustavan TYYn on kyettävä myös tuomaan arvonsa konkreettisesti esille toimintansa kautta.

–Mutta tietysti on ihan hyvä kysymys, onko se ydintehtävä. Mielestäni se on ainakin tärkeä tehtävä, hän toteaa.

Toisaalta esimerkiksi Mahonen myöntää, että usko ylioppilasliikkeeseen on mennyt. Edunvalvonnan hautautuminen identiteettipolitiikan alle olisi hänen mielestään pätevä syy pakkojäsenyydestä luopumiselle.

Astin on kannassaan maltillisempi, mutta suhtautuu nykymalliin hänkin kielteisesti.

–Se, miten sitä valtaa nykyään käytetään, menee usein vääriin asioihin. Närää herättää sekin, että toiminta pyörii opiskelijoiden vuosimaksuilla.

–On yllättävän järkyttävää kuinka osa yrittää käyttää valtaa ja tehdä vaikka mitä opiskelijoiden lompakolla. Edunvalvonta on mielestäni aika tehotonta. Jos ajattelee vaikka sosiaalipolitiikkaa, se on SYL:in heiniä. Ja koulutuspolitiikka taas pyörisi opiskelijaedustajillakin, katsoo Mahonen.

Tolvanenkin toteaa, että identiteettipolitiikkaan kiinnittyminen asettaa pakkojäsenyyden kyseenalaiseksi.

–Mitä absurdimpia temppuja TYY tekee, sitä kyseenalaisempi tämä malli on, hän sanoo.

Puhkikulutettu polarisaatio ei itsessään enää ole uutinen. Yliopistollakin se ottaa kuitenkin yhä uusia kierroksia.

Kaveriporukoita valitaan yhä useammin ideologian mukaan. Seurauksena on ollut pahimmillaan eristämistä, mustamaalaamista, haukkumista. Toisin ajatteleviin suhtaudutaan vieroksuen ja ideologiset kuplat vahvistuvat.

–Aiemmin kuplautuminen tuntui olevan etenkin vasemmiston ongelma, mutta tätä nykyä myös oikealla on selvästi aatteellisesti eristäytyvää liikehdintää, Kainulainen huomauttaa.

Mahonen pelkää, että pahimmillaan poteroiden kaivaminen johtaa siihen, että maltillisemmat eivät uskalla saada ääntään kuuluviin.

Kallio kertoo, että edustajistossa on havainnut sitäkin.

–Kyllä osa on selkeästi aktiiveja. Paljon puheoikeuttaan käyttäviä. Toiset taas edustavat vain puhtaasti tiedekuntaansa. He sitten yleensä vieroksuvat sitä viime aikojen kärkästä puhetapaa.

Osa kuvaa ilmiötä laajemmaksi poteroiden kaivamiseksi, mutta useimmat näkevät syyksi joukon erityisen aktiivisia yksilöitä. Astinin mukaan keskusteluun syntyy helposti provosoimisen ja provosoitumisen kierre. Hänen mukaansa kinat lähtevät käyntiin kourallisesta edustajia ja muut lähtevät vähitellen mukaan.

Ei ole yllättävää, että edustajat kokevat vastapuolen olleen aloitteellisempia riitojen kylvämisessä. Useampi myöntää myös, että asiallisuuden raja tuli toisinaan ylitettyä myös omissa puheissa.

Yksimielistä edustajistoa ei kaipaa kukaan, mutta jokainen myöntää, että vähintäänkin kehitettävää olisi. Oikeammalle arvopohjaltaan asettautuneiden parissa keskustelun kärjistymiseen suhtaudutaan vakavammin ja sen koetaan jo uhkaavan ylioppilaskunnan tehtävien täyttämistä parhaalla mahdollisella tavalla.

–Keskusteluilmapiiri oli ongelma. Se, kun kuvitellaan, että on oikeita ja vääriä mielipiteitä, Astin toteaa omana kantanaan ja jatkaa.

–Kulttuuri on välillä sellainen, että ei saisi osallistua päätöksentekoon, jos ajattelee väärin. Vaikka TYY kuitenkin edustaa kaikkia. Se on enemmän sellainen autoritäärinen ajatus, että vain tietyt mielipiteet saavat olla vallankahvassa.

Vaikka kokoomuksen Tolvanen näkee, että asiat saatiin hoidettua, hankaluutta syntyi ajoittain haluttomuudesta kompromisseihin.

Kuinka tästä eteenpäin? Ensi vuodelle ei odoteta vastaavia haasteita ja taustalta kerrotaan, että nyt aloittanut hallitus on ainakin tässä vaiheessa yhtenäisemmän oloinen.

Lääkkeeksi tulehtuneeseen keskusteluun tarjotaan lähes kaikkien edustajien suulla malttia. Vaikeista asioista olisi jatkossakin kyettävä keskustelemaan, mutta viime vuoden kaltaisiin riitoihin ei enää toivota jatkoa. Ihmiset olisi kohdattava ihmisinä, asiat asioina. Tappeluun ovat kyllästyneitä kaikki.

Ja yhteistyötä nyt kaivataankin. Pakkojäsenyys kun ei ole ainakaan näillä näkymin poistumaan päin.