
Aaro Peltola
Uuden vuoden myötä kevätlukukausi on polkaistu käyntiin ja kampus heräileekin joulun jäljiltä eloon, kun opiskelijat palaavat luentosaleihin.
Kiirettä pitää myös Pikkulaskiaisen päätuottajalla Kaarlo Noposella, sillä tapahtuma on jo aivan ovella. Kaikeksi onneksi kalenterissa oli tilaa paljastaa Tylkkärille hänen luottoreseptinsä.
Noponen opiskelee kolmatta vuotta kauppatieteitä ja on viihtynyt Turussa hyvin. Kampusalue saa kehuja lyhyistä välimatkoista ja yliopisto monipuolisista opiskelumahdollisuuksista.
Reitti Pikkulaskiaisen päätuottajaksi alkoi jo ensimmäisenä opiskeluvuotena, jolloin hän haki mukaan pikkulaskiaistiimiin.
–Mua on kiinnostanut tapahtumatuotanto jo ennen yliopisto-opintoja. Opintojen alussa tarjoutui mahdollisuus lähteä mukaan tuottamaan Pikkulaskiaista ja päätin tarttua siihen.
Aiempina vuosina Noponen on järjestänyt tapahtuman approja sekä yhteistyökumppanuuksia. Parasta työssä onkin nähdä yhteistyöverkoston kädenjälki, kun 13 000 opiskelijaa saapuu kauppatorille viettämään Suomen suurinta talvifestivaalia.
–Se tapahtumapäivän yhteisöllisyys, kun näkee kaikki ne hyväntuuliset opiskelijat mäkitapahtumassa, Noponen tiivistää.
Vastuutehtävien ohella Noponen kertoo tykkäävänsä haastaa itseään myös kokkaajana. Omien sanojensa mukaan hän on utelias ja kokeileekin uusia reseptejä aika ajoin.
Hän pitää siitä, että ruoka on vaihtelevaa ja monipuolista. Arki on kuitenkin paikoin kiireistä, joten hän ei aina ehdi kokkaamaan niin paljoa kuin haluaisi.
Noposen luottoreseptinä toimiikin nopea ja takuuvarma kanakastike. Hän kertoo opetelleensa reseptin alun perin reissua varten.
–Olin menossa pariksi viikoksi matkalle, ja piti miettiä joku ruoka, jota pystyisi preppaamaan vähän isomman satsin kerralla. Kotona oli keittokirja, jossa oli vähän sovellettuna tuo sama resepti. Muokkasin ohjeesta opiskelijalle sopivan ja siitä tulikin itselleni luottoresepti.
Keittiössä suoraviivaistuneen reseptin vetovoima perustuu chilin ja korianterin runsaaseen käyttöön.
–Tämä on hyvin käytännönläheinen resepti, jota voi tarpeen vaatiessa muokata omiin mieltymyksiin sopivaksi, Noponen päättää.
Kaarlon kanakastike
Ainekset:
-paketti kanaa
-pieni sipuli
-1–2 valkosipulin kynttä
-kookosmaitoa tai ruokakermaa -mausteeksi chiliä, suolaa, korianteria, kurkumaa ja juustokuminaa
-riisiä, pastaa tai nuudeleita
- Ruskista kana pannulla.
- Pilko sipulit.
- Lisää sipulit, mausteet ja ruokakerma pannulle.
- Paista pannulla 5–10 min.
- Koristele kastike korianterilla, basilikalla tai muulla haluamallasi yrtillä.
- Tarjoile riisin, pastan tai nuudelien kanssa.