Ada Silander
Tohtorin papereitaan odotteleva Viivi Mondolin väitteli Turun yliopistossa lokakuussa psykologian oppiaineesta. Mondolin kiinnostui psykologiasta yläasteikäisenä, koska halusi ymmärtää miten ihmisen mieli toimii.
–Harjoitteluaika oli aivan ihanaa, elämän parhaita kokemuksia. Kliinisen psykologin työt voivat tuntua kuormittavalta, mutta minulle työ sopi todella hyvin. Harjoittelusta tarjottiin jatkona psykologin sijaisuutta, kertoo Mondolin.
Valmistumisen jälkeen Mondolin työskenteli nuorisopsykiatrian poliklinikalla viisi vuotta. Myöhemmin hän on ollut mukana erilaisissa HUS:in hankkeissa, kehittämispäällikkönä, projektipäällikkönä sekä yksityisellä puolella asiakastyössä.
Mondolin päätti selvittää, millaisia tutkimusmahdollisuuksia psykologian oppiaineessa on. Tutkimuspuolella Mondolinia motivoi resilienssitutkimus ja etenkin piirreresilienssi. Sillä tarkoitetaan persoonaan liittyvää, suhteellisen pysyvää yksilöllistä ominaisuutta, joka auttaa ihmistä selviämään vastoinkäymisistä ja palautumaan.
Mondolin kertoo, että resilienssi itsessään on laajempi konsepti. Esimerkiksi sosiaalisten suhteiden voisi ajatella olevan resilienssiä. Sitä voi vahvistaa esimerkiksi hyvä itsetuntemus, omien rajojen tunnistaminen ja omaa hyvinvointia tukevat teot.
Turun yliopiston emeritusprofessori Hasse Karlssonin tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita resilienssistä, joten Mondolin haki Turun yliopistoon. Hän sai tutkinto-oikeuden väitöskirjaan Karlssonin työryhmässä. Väitöstilaisuus oli Mondolin mukaan jännittävä kokemus.
–Arvovaltainen vastaväittäjä Kieran O’Donell Yalen yliopistosta toi lisäjännitys aspektin tilaisuuteen. En ole tyypillisesti katastrofiajattelija, mutta väitöstilaisuudessa valmistauduin siihen, että se voi mennä myös huonosti. Ehkä elämä jatkuisi senkin jälkeen, naurahtaa Viivi.
Mondolin ehdottaa, että resilienssi näkökulma voisi tuoda tietynlaista tasapainotusta koko mielenterveyskentän oire- ja ongelmakeskeisyyteen. Liika psykoterapiakeskeisyys vähentää ihmisen toimijuutta.
Esimerkkinä hän mainitsee vanhemmat, jotka ajattelevat, että heillä ei ole apuvälineitä auttaa lasta, vaan ainoastaan psykoterapia auttaa.
–Kyse on siitä, että kysytäänkö vastaanotolla: Oletko alakuloinen? Vai kysytäänkö sen rinnalla, että miten koet, että selviydyt tässä tilanteessa, eli kuullaan kokemus siitä, mikä auttaisi selviämään vaikeassa tilanteessa. Asiat eivät kuitenkaan poissulje toisiaan.
Mondolin kertoo, että etenkin nuoret hyötyvät toivosta. Pahan olon ei tarvitse olla pysyvä olotila ja ammattilaisen tehtävä on auttaa näkemään tulevaisuuteen.
–Nuoret ovat ihania ja aitoja, heissä on valtava toipumispotentiaali, kertoo Mondolin työstään nuorten parissa.
–Nuorten mielenterveydestä puhutaan paljon, mutta teot puuttuvat, jatkaa Mondolin.
Toukokuussa voimaan tullut terapiatakuu on hyvä alku, mutta yhteiskunnan pitäisi suunnata paljon enemmän resursseja nuoriin ja lapsiin. Avainasemassa ovat esimerkiksi lapsiperheköyhyyden vähentäminen, vanhempien ja perheiden tukeminen, yhteisöllisyyden vahvistaminen ja kiusaamiseen puuttuminen.
–Toisaalta tämän vuoden Kouluterveyskyselystä selviää, että nuoret kokivat, että pystyvät jakamaan asioita ja huolenaiheita vanhemmille entistä enemmän. Tämä on oikea kehityssuunta, toteaa psykologi.
Millaisia terveisiä sitten psykologian tohtorilla on opiskelijoille?
–Sinä riität. Ihan hyvä riittää. Välillä voi väsyttää ja ahdistaa, se on täysin normaalia – pysyvänä olotilana se on eri asia ja vaatii tutkimista.
–Aina ei pidä olla täydessä terässä, tai jaksaa tehdä loputtomasti asioita samaan aikaan ja täysillä, lopettaa Mondolin.
