Vuokko Koivula

Väsyttää. Se on vakiovastaus melkein poikkeuksetta, kun yliopistolla vastaantulleelta tutulta kysyy kuulumisia.

Usein sanon itse ihan samaa, sillä usein todellakin väsyttää. Kaikilla on energiajuoma kädessä ja Tiktok toisessa.

Askeleet laahaten ja naama harmaana kulkevien nykynuorten hiljaiset ja masentuneet joukot kävelevät kännykkä käteen liimattuna, kuulokkeet korvilla ja mieli mustana. Vastaantulijaa ei uskalleta katsoa silmiin, ja sitoutuminen yhtään mihinkään on aivan liian kammottava ajatus.

On vain niin paljon helpompaa jäädä kotiin selaamaan kissavideoita kuin lähteä sovittuun kaveritapaamiseen tai tupareihin.

Olemmeko me nykyiset kaksikymppiset täysin puhelimien pilaamia ja ovatko aivomme somen syövyttämiä? Onko tulevaisuuden nuorilla mitään toivoa? Nuoriso on pilalla. Taas kerran.

Riippumatta aikakaudesta nuorista on uutisoitu melkeinpä moraalipaniikissa. Aina on seuraava sukupolvi pilalla ja nuoriso tärviöllä.

Vanhempien sukupolvien mielestä valitamme turhasta. Emme kärsi oikeista ongelmista, ja olemme niin laiskoja ja hemmoteltuja, että se on jo melkein rikollista.

Pullamössösukupolvi ja niin edelleen. Todellisuudessa lasten ja nuorten vointi on politiikan ja yleisen maailmantilanteen kurjistumisen ensimmäisiä indikaattoreita.

Meidän yhteiskunnassamme on kiistatta vikaa, ja vikoja on myös tavoissamme elää osana sitä. Maailma ja opiskelijoiden arki ovat kokeneet valtavia mullistuksia eivätkä seuraukset ole olleet pelkästään hyviä.

Lähdin selvittämään mitä kaikkea opiskelijoiden pahoinvointi on syönyt. Vuoden 2024 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen tulosten perusteella tilanne ei näytä hyvältä.

Psyykkinen kuormitus on kuitenkin vähentynyt korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa edellisestä vuonna 2021 tehdystä tutkimuksesta.

Vuonna 2024 merkittävää psyykkistä kuormitusta koki 29% vastanneista. Myös korona-aikana mitattu opiskelu-uupumus on laskenut sittemin seitsemällä prosenttiyksiköllä. Opiskelu-uupumusta kokee nykyään “vain” 35% vastanneista.

Opiskeluinto onkin noussut. Todetut ahdistuneisuushäiriö- ja masennusdiagnoosit ovat lisääntyneet. Eri mielenterveyden häiriöiden diagnooseja saakin nyt yhä useampi. KOTT-tulosten perusteella terveydenhuoltoon hakeudutaankin yhä aktiivisemmin.

Turun yliopiston opintopsykologi Riikka Suohurme kertoo, että yhteydenottojen määrät myös opintopsykologille ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Suohurme mainitsee yleisiksi syiksi opiskelijoiden jaksamisen haasteille erilaisten kuormittavien elämäntilanteiden lisäksi esimerkiksi taloudelliset huolet ja liian kovat vaatimukset itseään kohtaan.

“Pahimmillaan ihminen voi alkaa suorittamaan jopa palautumistaan”, Suohurme sanoo. “Jos kaikessa vaatii itseltään täydellisyyttä, usein myös palautumisessa voi olla vaikea tyytyä vähempään, vaikka ehkä mielekkäämpää voisi olla miettiä, mikä tässä hetkessä voisi tuottaa itselle iloa hyödyn tai tehokkuuden tavoittelun sijaan.”

Palautumiselle keskeistä ovat tietysti arjen peruspalikat, eli riittävä uni, ruoka ja liikunta. Niiden merkitystä ei sovi vähätellä hyvinvointia käsitellessä, ovathan ne likimain kaikkien mahdollisten tutkimusten näkökulmasta välttämättömiä. En itsekään aina osaa pitää näistä seikoista riittävästi huolta.

Helmasyntini on, että leikkaan aina ensimmäiseksi yöunistani lisätunteja päivääni. Voisin taatusti paremmin, jaksaisin opiskella tehokkaammin ja toisaalta jaksaisin iloita enemmän mielekkäistä asioista, jos saisin nämä palikat järjestykseen.

Niin Suohurme kuin KOTT-tuloksetkin puhuvat liikunnan puolesta. Tutkimuksen mukaan jo pienikin määrä liikuntaa vähentää psyykkistä kuormittuneisuutta ja tukee jaksamista. Liikunnaton elämäntapa ja taukoamaton opiskelu, etenkään yöunista leikkaamalla ei varmasti edistä palautumista.

Suohurmeen mukaan palautumisen hetkiä tulisi jaksottaa opiskelupäivien keskelle. Ei vain iltoihin, viikonloppuihin ja lomille. Tämän olen oppinut karvaasti kantapään kautta ja nykyään saan opiskelukaverinikin taukojumppaamaan yhdessä kirjastolla.

Palauttavana hetkenä ei kuitenkaan toimi tuntikausiksi venähtävä selaaminen, jossa video toisensa perään vilahtaa silmien ohi. Kun selailun aiheuttamasta kohmeesta havahtuu, on vielä kuormittuneempi kuin aloittaessa.

Monien vanhempien ihmisten mielestä kaikki nuorempien sukupolvien ongelmat johtuvat puhelimesta. Siitä en ole samaa mieltä, mutta kyllä sosiaalisella medialla on omat näppinsä nuorten hyvinvointipelissä.

Netti ja sosiaalinen media mahdollistavat yhteyksien pitämisen ennen kokemattomilla tavoilla, mutta ne myös vaativat meiltä jatkuvasti huomiota ihan kaikkeen. Ensin silmien eteen paiskautuu pahoinvointia aiheuttava klippi, sitten sekunnissa huomioni nappaa hassuttelupätkä.

Seuraavaksi näytöllä on taas video sota-alueelta. Kaiken kruunavat epärealistiset suurella vaivalla ja rahalla manipuloidut kehoihanteet ja hyperkulutuskulttuuri. Ai että, mikä hurmaava ja mieltä ylentävä sekoitus!

Olen vähentänyt päätöntä selailua, ja suosittelen samaa kaikille. On tärkeää tarkkailla mitä maailmassa tapahtuu ja erityisesti suosittelen tarkkailemaan sitä miten eri medioissa tapahtumista puhutaan.

On kuitenkin välttämätöntä antaa säännöllisesti itselleen lupa sulkea tämä kaikki oman elämän ulkopuolelle. Somen ja uutisten säännöllinen sulkeminen voi olla terveysteko.

Välttämätöntä on myös yhteisöllisyyden ruokkiminen. Silloinkin, kun se tuntuu raskaalta. Kotisohvalta illan pimennossa illanistujaisiin tai rientoihin lähteminen voi tuntua vaivalloiselta.

Muuttoavuksi lähteminen tai masentuneelle ystävälle soittaminen voi olla rankkaa, mutta yhteisön olemassaolo edellyttää meitä jokaista luomaan sitä.

Se ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikkeen pitäisi lähteä mukaan, jos osallistuminen oikeasti koettelee omaa jaksamista. Nykyinen sisäänpäinkääntynyt ja yksilökeskeinen, nopean dopamiinin metsästykseen tähtäävä ja mukavuushakuinen kulttuuri kuitenkin kannustaa jäämään omaan kuplaansa.

Yksinäisyys onkin yksi pahoinvointia merkittävästi lisäävä tekijä. Tämä todetaan myös opiskelijoiden mielenterveystyötä tekevän Nyyti ry:n ja Helsinki Mission vuonna 2024 tekemässä yksinäisyyskyselyssä. Yli puolet vastanneista korkeakouluopiskelijoista kertoi kokevansa yksinäisyyttä melko usein tai jatkuvasti.

Heistä 77 prosenttia koki, että yksinäisyys vaikuttaa jaksamiseen ja 64 prosenttia kertoi sen vaikuttavan mielenterveyteen.

Ihminen on syvästi sosiaalinen eläin. Monen muun eläinlajin lailla kaipaamme yhteisömme rakkautta, hyväksyntää ja huolenpitoa voidaksemme hyvin.

Sosiaalista mediaa voi käyttää myös hyödyksi, mutta väitän, että lyhytvideoputki ei ainakaan helpota yksinäisyyttä. Jokainen meistä voi kuitenkin pyrkiä vaikuttamaan sekä omaan että muiden kokemaan yksinäisyyteen kohtaamisten kautta.

Opiskelijoiden yksinäisyys on hyvin ymmärrettävää, sillä iso osa kursseista suoritetaan verkossa, itsenäisellä opiskelulla tai kirjatenteillä. Yliopistolle ei välttämättä raahauduta lainkaan. Saati että paikalle osuisi kaverien kanssa samaan aikaan.

Kannattaa siis sopia yhteistä tekemistä, ehdottaa lounaita, lenkkipolkua ja leffaa. Myös puhelinsoitto tai rauhallinen yhdessäolo ilman mitään suurempaa tekemistä saattaa auttaa, jos voimavarat riittävät siihen paremmin.

Pitkittyessään yksinäisyys nimittäin nostaa niin mielen kuin kehonkin sairastumisen riskiä. Ongelma toimii tietysti myös toisin päin. Jos sairastuu, tai vaikkapa jaksamisen kanssa on muuten ongelmia, sosiaaliset suhteet voivat kärsiä ja yksinäisyys syventyä.

Usein sosiaaliset suhteet, elämäntapojen peruspalikat ja vapaa-aika kärsivät ensimmäisenä, kun luentojen, oppimispäiväkirjojen, kurssiesseiden ja tenttimateriaalien kanssa kamppailevan opiskelijan stressitaso nousee. Epämukavuuden ja keskeneräisyyden sietämisen harjoittelu on Suohurmeen mukaan keskeistä, kun opiskelijan kanssa pohditaan, miten omaa jaksamista voisi parantaa.

“Myös ajanhallinta ja priorisointi ovat tärkeitä taitoja. Apua kannattaa hakea ajoissa. Muustakin kuin yksilövastaanotosta voi olla apua.”, Suohurme toteaa.

Esimerkiksi omahoito-ohjelmista ja Turun yliopiston opintopsykologien Miälecast-podcastista voi saada ajatuksia ja tukea. Jokainen arvokas kohtaaminen ystävän, perheenjäsenen, tutun tai tuntemattoman kanssa voi edistää terveyttä.

Suohurme väittää, että jokainen ihminen voisi pyrkiä suhtautumaan itseensä myötätuntoisemmin. Olen täysin samaa mieltä. Liika ankaruus ja itsekritiikki valuu pahimillaan kaikkialle ja yhtäkkiä sitä stressaa, koska stressaa. Ja soimaa itseään siitä, että soimaa.

Opiskelijoiden haasteet ovat moninaisia, mutta uskallan väittää, että kenellekään ei tekisi pahaa yrittää myötätuntoisempaa minäpuhetta. Sen lisäksi, että tarvitsemme kiistatta lisää resursseja terveydenhuoltoon, tukipalveluihin ja mielenterveyttä edistäville järjestöille, tarvitsemme myös lempeyttä, palauttavaa tekemistä ja merkityksellisiä ihmiskohtaamisia.

Tänä digitalisaation ja yksinäisyyden aikana tarvitsemme toisiamme kipeämmin kuin ehkä koskaan.