Toimitus
Jokilaaksojen katveessa, keskellä metsää ja vahvasti pohjoisessa. Utsjoen varrella Turun yliopiston Kevon tutkimusasema valmistautuu kesäkuun alussa kenttäkauden alkuun.
Aseman yhteydessä oleva Kevojärvi aiheuttaa hieman harmaita hiuksia tulvillaan, mutta se ei aseman toimintaa ja tutkimuksen tekoa estä.
Lapin tutkimuslaitoksen asemanjohtaja Otso Suominen kertoo alkukesän olevan asemalla aina kiireistä. Lapin lyhyen kesän alkaessa kaikki Kevon toimintaan kuuluvat biologiset seurannat ja kokeelliset tutkimukset käynnistyvät yhtä aikaa mukaan lukien toukkien kasvatukset ja lintujen pesintöjen seuranta.
Kevon toimintaan kuuluvat erilaiset ympäristöseurannat ja kokeelliset tutkimukset. Tämän lisäksi aseman arkipäivään kuuluvat aseman pyörittäminen ja toiminnan ylläpitäminen. Tutkimuksesta suurin osa on luonnontiedettä, mutta mukana on muun muassa saamelaisuuteen liittyvää tutkimusta.
–Lähtöajatuksenamme on se, että tutkijat ja opettajat tulevat tänne tekemään työtään, Suominen toteaa.
Suomisen mukaan ylivoimaisesti isoin asia, joka tällä hetkellä tapahtuu Lapin luonnossa, on sen nopea lämpeneminen. Suoraan siihen keskittyviä ja sivuavia tutkimuksia on paljon.
–Utsjoella elinkeinot liittyvät paljon luontoon, kuten poronhoito, joten havaitut näkyvät muutokset ja niihin sopeutuminen ovat isoja asioita myös paikalliselle väestölle, Suominen kertoo.
Utsjoella toimiessa saamelaisyhteisö on vahvasti läsnä käytännön tutkimustyön tekemisessä. Suominen kertoo paikallisen yhteisön, kunnan ja saamelaiskäräjien kanssa yhteistyön toimivan hyvin.
Tutkimustyössä käytettävistä maista suurin osa on valtion maita, ja tutkimusluvat haetaan Metsähallitukselta. Poronhoitoon vaikuttavat asiat vastaavasti varmistetaan paliskunnilta.
Suominen tarkentaa, että on myös kansainvälinen trendi, että nykyään halutaan ottaa mukaan ja hyödyntää myös puhtaan luonnontieteen lisäksi paikallisen väestön, ja erityisesti alkuperäiskansojen kokemusperäistä tietoa tutkimustiedon rinnalle.
Kevolla omana erikoisuutenaan on koivua syövien perhosten ja yleisesti kasvi-herbivorisuhteen tutkiminen. Sen juuret vievät 1960-luvun puoliväliin. Tällöin alueella oli laaja tunturimittarien massaesiintymä, joka aiheutti alueella tuhoa saaden tutkimuksen käyntiin.
2006 alueelle levisi uusi laji nimeltä hallamittari. Sitä on eteläisessä Suomessa, mutta se levisi Utsjoelle Norjan rannikkoa pitkin Nuorgamin kautta aiheuttaen laajan koivikkotuhon.
2014 kolmas potentiaalisesti tunturikoivikoissa tuhoja aiheuttavan perhoslaji, ruskamittari löytyi ensimmäisen kerran Kevon valorysästä.
–Mittariperhosten aiheuttamat koivikkotuhot jättävät alueita pysyvästi puuttomiksi.
–Oletuksena on, että ilmaston lämmetessä metsäraja siirtyy ylöspäin, mutta itse asiassa Suomen tunturikoivualueella on tapahtunut toisin päin. Mittaritoukkien ansioista puuton alue ja metsäraja siirtyy alaspäin, Suominen tarkentaa.
Kenttäasemien roolista yliopistojen arkipäivässä käydään tasaisin väliajoin keskustelua. Suomella on poikkeuksellisen laaja kenttäasemien verkosto verrattuna esimerkiksi Ruotsiin ja Norjaan. Suominen kertoo Kevon yksikön olevan kallis, mutta merkittävä.
–Tulee muistaa, että täällä on oltu 1950-luvun lopulta asti ja meillä on erittäin pitkältä ajalta seurantaa, Suominen muistuttaa.
Asemanjohtaja pitää tärkeänä myös sitä, että yliopiston kenttäasemilla pidetään kursseja ja opiskelijat pääsevät paikan päälle näkemään ympäristöä.
–Jos meillä on ollut kurssi, niin se näkyy kyllä joka kerta harjoittelijahakemusten määrissä. Myös Oulun yliopistosta tulee meille paljon hakemuksia, koska se on pohjoisin yliopisto, jossa opiskellaan biologiaa.
Suominen toivottaa Turun yliopiston opiskelijat tervetulleeksi Lappiin Kevon tutkimuslaitokselle. Paikalle voi saapua niin kursseille kuin myös virkistyskäytönkin tiimoilta.
Yliopiston opiskelijoiden on Suomisesta hyvä tietää, että yliopiston opiskelijat ja henkilökunta voivat tulla asemalle myös vapaa-ajallaan.
–Tästä lähtee esimerkiksi todella hieno vaellusreitti Kevon kanjonille aivan kulman takaa, hän toteaa.
