Vuorokausi syömättä: se on ahdistuksesta kärsivän opiskelijan todellisuus.

Lukiossa minulle oli voitto, jos pääsin edes ruokalan kynnykselle. Toisinaan sain lautasen täytettyä, mutta siihen voimanikin loppuivat.

Ruoka meni roskiin ja minä vessaan itkemään. En ole kokemusteni kanssa yksin.

Yliopistossa ajoitan ruokailuni hiljaiselle ajalle tai menen Piccu Macciaan, jossa on aina vain vähän ihmisiä. Koen sen kuitenkin epäreiluna, sillä minulla pitäisi olla todellinen mahdollisuus syödä Macciavellissä, Galileissa tai vaikkapa Assarin Ullakolla, jonne minulla ei ole tällä hetkellä mitään asiaa omana itsenäni.

Tilanne kuulostaa vaikealta, vaikka todellisuudessa ratkaisu on hyvin yksinkertainen. Esimerkiksi Macciavellissä on kaksi kabinettia, joista voisi tehdä hiljaiset tilat. Kyltti oveen ja selkeä ohjeistus ravintolan nettisivuille: tämä on hiljainen tila, ja tänne voit tulla omana itsenäsi.

Tällöin huolimatta ajasta, olisi minunlaisillani mahdollisuus mennä ruokailemaan ja tuntea olonsa turvalliseksi. Rauhoittumistiloja kampuksella on muutenkin – nyt vain ulotetaan ne myös ruokaloihin.

Kanssaihmisiltä muutenkin toivoisin matalampaa volyymiä. Seassamme on ääniyliherkkiä, joille kiljahdukset, huudahdukset ja voimakas nauru voivat toimia triggereinä ahdistuskohtaukselle tai muulle ikävälle seuraukselle, johon he itse eivät ole syyllisiä.

Tiia Mattila

filosofian ylioppilas

Turun yliopisto