J. L. Runebergin tarinan mukaan Saarijärven Paavo uskoi Herraan ja kylvi pellon, mutta menetti satonsa raekuurolle ja hallalle. Yrityksestä huolimatta toisenakin vuonna sato epäonnistui.
Usko ei horjunut ja vihdoin kolmantena vuonna maa kantoi hedelmää. Tarinalla opetetaan usein sitä, että usko ja vilpitön pyrkimys tavoitteeseen palkitaan aina lopussa. Kuten Saarijärven Paavo, on jokaisen itse omassa elämässään kestettävä vaikeudet paremman toivossa.
Mutta entä jos tarinan perimmäinen opetus kätkeytyy itse prosessiin: ihmisen, kylvötyön tai täydellisyyden tavoitteluun? Aikana, jossa pidämme idealististen kuvien maalailusta, voi kysyä seuraavaa: onko monikaan asettamamme tavoite itseasiassa sellainen, jonka saavuttaminen on todella mahdollista, vai olemmeko aina ikuisessa prosessissa sen tavoittamiseksi?
Väitän, että yksi tällainen tavoite on ylioppilaskunta, joka ei tule koskaan olemaan valmis.
Ylioppilaskuntien taloudenpidosta on uutisoitu viime päivinä tiukin äänensävyin. On saatu kuulla, kuinka Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY korotti jäsenmaksuaan 28€:lla lukuvuodelle 2025–2026. Sittemmin on selvinnyt, että ylioppilaskunnan taloudessa on perustavanlaatuisia ongelmia, jotka uhkaavat koko julkisyhteisön kiinteistöomistuksia.
Monille on juontunut mieleen Turun yliopiston ylioppilaskunnan oma historia. 80-luvun talouskriisin jälkeen TYYn oma taloudellinen toiminta jouduttiin aloittamaan käytännössä tyhjästä uudelleen. Samalla talouskriisi on myös jäsenyyden kriisi.
Opiskelijoiden silmissä jäsenmaksukorotukset ylioppilaskunnan pelastamiseksi näyttävät ristiriitaisilta. Onko niin, että jäsenmaksujen turvin voidaan ajaa holtitonta taloudenpitoa, etenkin jos sen takana ovat erilaisten poliittisten ryhmien tavoitteet? Ongelma korostuu etenkin siksi, koska jäsenmaksut vaikuttavat ennen kaikkea köyhimpien opiskelijoiden kukkaroissa.
Ja edelleen, onko oikein, että ylioppilaskuntien jäsenyys luo selvän rajoituksen perustuslailliseen yhdistymisvapauteen. Jo sen tulisi herättää huomiota, että jäsenyyden eri kannoilla olevat käyttävät jäsenyydestä eri nimiä: osalle automaatiojäsenyys on despoottista pakkojäsenyyttä. Tilanne vaikuttaa myös oikeudellisin silmin ongelmalliselta.
Tämän kirjoitukseni tavoite on alleviivata, että monista haasteistaan huolimatta ylioppilaskunnilla on paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Väitän, että monien ristiriitaisuuksien keskeltä on löydettävissä yhteinen opiskelijoiden sävel. Niin pitkään kuin tämä säie pysyy eheänä, on ylioppilaskunnilla ja jäsenyydellä tarkoituksensa.
Keskeinen asia on se, että ylioppilaskunnat joutuvat päivittäin ansaitsemaan elantonsa jäsentensä silmissä. Yliopistolaki asettaa ylioppilaskuntien tavoitteeksi muun muassa edistää opiskelijoiden asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä.
Tosiasiallisesti suuri osa tästä työstä tapahtuu jäsenistöltä näkymättömissä työryhmissä, toimikunnissa tai lobbaustyössä. Näkyvyys on erinomainen tavoite, mutta kuten ainejärjestöjen toiminnassa, on se tavoite, jota ei voi ikinä täysin saavuttaa.
Ja edelleen, koska jäsenmaksujen perustelu on näkyvyydestä huolimatta vaikeaa, on ylioppilaskuntien pyrkimys jäsenmaksuttomuuteen varteenotettava kehityskulku. Mielestäni tämän on oltava myös TYYn lopullinen tavoite.
Ongelmaksi tämä tavoite muodostuu siinä vaiheessa, jos sen saavuttaminen saa opiskelijatoimijat tai edustajiston pelaamaan riskialtista peliä jäsenmaksutuloilla. Voimme tietyssä mielessä nähdä HYY:n
ongelmien liittyvän juuri tähän.
Seurauksena on, että tavoitellessa jäsenmaksuttomuutta ja kunniallista taloutta molemmat asettuvat kyseenalaisiksi. Vaihtoehto pakollisille jäsenmaksuille eli vapaaehtoinen jäsenyys, johtaisi lyhyellä aikavälillä opiskelijaliikkeen taantumaan ja siihen, että ylioppilaskuntien tulisi entistä enemmän käyttää aikaa julkisuuden ja näkyvyyden hallintaan ansaitakseen leipänsä.
Harmillista on se, että ylioppilaskunnan pääasiallinen tehtävä on hallinnollista, ja siten näkymätöntä. Toinen asia on se, että TYYkin taistelee sen puolesta, että yliopiston hallinto olisi jatkossa entistä näkyvämpi. Jäsenmaksuttomuus on silti nähtävä pitkän aikavälin tavoitteena. Ei voi olla niin, että mitä tahansa voi tehdä opiskelijoiden rahoilla.
Loppukaneettina haluan iloisin mielin todeta, että olemme TYYssä kuitenkin tässä suhteessa talouden kannalta mainiossa tilanteessa. TYY on halvin ylioppilaskunta Suomessa. Tätä kannattaa mainostaa niille ystäville, jotka yhteishaun alla etsivät tehokasta ja maisemallista opiskelupaikkaa.
Onneksi TYY kärsi taloudelliset ongelmansa vuosikymmeniä sitten, ja sen jälkeen toiminta on rakennettu tukevalle, vakavaraiselle pohjalle. Voisi sanoa, peltomaalle, joka kantaa hedelmää vielä vuosikymmenien päästä.
Emil Jacobsson
oikeustieteen opiskelija
Turun yliopisto
