Santeri Saarinen

Ranskan Strasbourgissa Euroopan unioni on hetki sitten saanut uuden komission. Eletään marraskuun loppua ja nyt puoli vuotta europarlamentaarikkona toiminut Li Andersson (vas.) puikkelehtii läpi hallintorakennuksen käytävälabyrintin.

Tunnelma voisi olla apeampikin. Komissioon on noussut ensimmäistä kertaa historiassa laitaoikeistoon lukeutuva komissaari. Hän on ECR-ryhmän Raffael Fitto Italiasta. Andersson toteaa, että vaikka ei komission valinnassa draamalta vältyttykään, tulos ei lopulta ollut yllätys.

Tämä on nyt suuntana. Eurooppa kulkee oikealle paitsi kansallisissa vaaleissa, myös unionin tasolla. 

Miksi? Kuulen Strasbourgissa, mitä asiasta ajattelee kaksi ensimmäisen kauden europarlamentaarikkoa. Anderssonin jälkeen tapaan perussuomalaisten ainoan mepin, Tiktokilla Suomen poliittiseen tähdistöön nousseen Sebastian Tynkkysen.

Vaikka kahta meppiä erottavat monet asiat, yhteistäkin on. Demokratian tärkeys ja käsitys jonkinlaisesta kohtalon hetkestä Euroopalle jaetaan. 

Palataan kuitenkin Tynkkyseen myöhemmin. Minkä Andersson uskoo olevan syynä eurooppalaisen vasemmiston ahdingolle?

Andersson sanoo sen johtuvan ainakin ainakin vasemmiston linjakkuuden puutteesta. Tällä parlamenttikaudella sitä pyritäänkin lisäämään. 

–Pohjoismaissa vasemmisto on onnistunut yhdistämään paremmin vihreät arvot ja vasemmistolaisen talouspolitiikan. Meillä ollaan myös valmiita hallitusyhteistyöhön. Monessa Euroopan maassa vasemmisto on profiloitunut protestiliikkeeksi. Siitä olisi päästävä eteenpäin. Vasemmiston on nähtävä itsensä muutosten tekijänä, ei ainoastaan kritisoijana, Andersson toteaa.

Haasteita on ollut myös siinä, ettei vasemmisto ole saanut kirkastettua lupaustaan tulevaisuudesta.

–Laitaoikeisto ratsastaa nostalgialla. Ennen oli kaikki paremmin. Ennen maahanmuuttoa, ennen wokea. Lapset olivat onnellisia, sukupuoliroolit olivat selvät ja kaikilla oli mukavaa. No, näinhän se ei ollut, Andersson huokaisee.

Andersson pitää identiteettipolitiikkaa suurempana ongelmana kansalaisten taloudellista ahdinkoa.

–Inflaatio ja palkkojen jääminen jälkeen ovat oikeasti isoja asioita. Ei niitä niin ratkaista, että jengi huutelee tuolla jostain jäätelöpuikkojen piiloviesteistä… Se ei tee kenenkään elämälle mitään.

Andersson viitannee edellisellä viime kevään pienimuotoiseen kohuun, jossa Unileverin 88-jäätelöpuikkoja pidettiin fasista piiloviestiä levittävänä.

–Kyllä vasemmiston haaste on, että meidän on kyettävä tuomaan aito vaihtoehto ihmisille. Sellainen, jolla oikeasti parannetaan taloudellista asemaa. Esimerkiksi ay-liikkeen ja vihreän siirtymän kautta. Pelkkä retoriikka ei riitä.

Vaihtoehtoaan on tarjonnut kaikkialla lännessä nimenomaan konservatiivinen oikeisto. Populisteiksikin heitä kutsutaan, vaikka toisaalta käyttövoimasta ei ole ollut puutetta.

Maailma on muuttunut niin nopealla sykkeellä, että pysähdystä huutava saa helposti kuulijoita. Mielenkiintoista on se, että poliittisten asenteiden eriytyminen on vahvinta juuri opiskelijoiden sukupolven parissa.

Ja vaikka vasemmistolaisemmin ajattelevat vannovat tasavertaisuuden nimeen, liberalismista tuskin on mahdollista puhua. Vaikuttaa siltä, että Z-sukupolvesta on tulossa pitkään aikaan ensimmäinen sukupolvi, joka on luonteeltaan autoritäärisempi, kuin edeltäjänsä. Olipa kyse sitten oikeasta tai vasemmasta laidasta. 

Klassikkovastaus polarisaation pääsyylliseksi on sosiaalinen media. Se on myös ollut ja on edelleen myös Tynkkysen keskeisin viestinnän kanava.

Nasevat soundbitet ja jauhotukset Tiktokissa olivat ainakin osaltaan luomassa Tynkkysen tietä Brysseliin. Hän kertoo, että yksi kauden päätavoitteista on lisätä suomalaisten tietoisuutta siitä mitä unionissa todella tapahtuu.

Sosiaalinen media toimii hänen mielestään tehokkaampana kanavana. Perinteisessä mediassa kun ollaan vasemmalle kallellaan, retoriikka kuuluu.

Tynkkynen katsoo, että Suomea koskettavia päätöksiä tehdään nyt ilman, että kansalaiset ovat edes kuulleet niistä. 

–Monet mepit tekevät nyt aloitteita, jotka ovat perussopimusten vastaisia. Siitä ei tässä talossa enää välitetä, Tynkkynen huudahtaa.

Hänen mukaansa alkuperäinen ajatus itsenäisten, eurooppalaisten valtioiden yhteisöstä on hämärtynyt vuosien saatossa. Tähän hän kiinnitti huomiota myös ensimmäisellä vierailullaan Brysseliin kymmenkunta vuotta sitten. Tuolloin Tynkkynen osallistui vierailulle silloisen PS-meppi Sampo Terhon luokse.

–Silloin jo ajatteli, että on paljon korjattavaa, mutta nyt kun tänne on itse päässyt, tajuaa vasta, kuinka todella paljon on pielessä. On kovin pelottavaa, millä vimmalla EU pyrkii laajentumaan alueille, jotka eivät kuulu sille. Alkuperäinen ajatus oli, että kansallisvaltioilta ei oteta valtaa pois, vaan tehdään yhdessä asioita, joita on järkevää tehdä yhdessä, Tynkkynen toteaa.

Mutta tuskin some koko polarisaatiota selittää. Tynkkynen uskoo, että moni nuori aikuinen kääntyy oikealle siksi, että politiikan koetut epäonnistumiset näkyvät selvimmin juuri heille. 

–Nuoret ovat eturintamassa havaitsemassa sen politiikan seuraukset, jota viimeiset kymmenen vuotta on tehty. Eli esimerkiksi katujengit ja ryöstelyt. Nuoret näkevät sen todellisuuden, joka epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta seuraa, Tynkkynen katsoo. 

Sosiaalisen median myötä erilaiset pienet ja suuret kohut ovat myös roihahdelleet koska mistäkin aiheesta. Jo pitkään on puhuttu cancel-kulttuurista, jossa väärinä tai häiritsevinä pidettyjä mielipiteitä kertovia henkilöitä suljetaan ulkopuolelle, canceloidaan.

Sekin on Tynkkysen näkemyksen mukaan yksi niistä syistä, joiden vuoksi wokea vastustetaan nyt aiempaa enemmän.

–Nuoret aikuiset eivät enää ehkä jaksa sitä painostavaa ilmapiiriä, jonka hetki sitten piti olla vain tuore trendi, joka muuttaa asioita parempaan suuntaan. Ihmiset alkavat näkemään, että wokesta on tullut hyveposeraauskilpailu ja lyömäase muita vastaan, hän uskoo ja jatkaa:

–Kouluihin ja yliopistoihin on hiipinyt myrkyllinen cancellointi-kulttuuri, jossa muita vahditaan ja juorutaan eteenpäin vääristä mielipiteistä. Ei moni enää jaksa sellaista. Eikä sen siihen pitänyt koskaan mennä. Identiteettipolitiikka on korostunut väärällä tavalla.

Andersson ei katso Suomessa ja muualla lännessä nähtyä konservatismin vahvistumista toiveikkaana. Hän kertoo kuuluvansa siihen sukupolveen, joka kasvoi avoimen ja jatkuvasti avautuvan Euroopan aikana. Siksi nykyinen kehitys turhauttaa.

– Uskon, että kaikki sisimmässään toivovat, että maailma kehittyisi parempaan suuntaan. Mutta historiakin opettaa, että erilaisia aikoja ja vaiheita tulee. Joskus mennään huonompaan suuntaan, Andersson pohtii ja jatkaa:

– Luulen, että nyt on edessä tulevaisuuden ja kaikkien kannalta määrittävät vuodet edessä. Euroopan tilanne, Donald Trumpin paluu presidentiksi, Gazassa käynnissä oleva sota, Ukrainan sota, ilmastokriisi… Valtavan suuria kysymyksiä, joita vastaan olisi taisteltava samaan aikaan, kun autoritääriset voimat marssivat esiin.

 Se, että uudessa komissiossa on laitaoikeistoon lukeutuva varapuheenjohtaja, Italian Rafaele Fitto, ei ainakaan Anderssonin optimismia lisää.

–Tässä tilanteessa keskustaoikeiston yhteistyö laitaoikeiston kanssa on vihoviimeinen asia. 

Mikä on sitten viesti meille nuorille aikuisille? Paljon puhutaan toivon viesteistä ja uskoa huomiseen pyrki valamaan myös tasavallan presidentti Alexander Stubb uuden vuoden puheessaan.

Tässäkin kohtaa Tynkkynen ja Andersson eroavat analyyseissään. Ensimmäinen uskoo, että käänne oikealle merkitsee korjausliikettä epäonnistuneeseen politiikkaan.

Euroopan unionissa se näkyy myös keskustaan kuuluvien puolueiden asennemuutoksena, Tynkkynen toteaa:

–Kun oikeistopuolueet ovat vahvistuneet vähitellen, muissa puolueissa aletaan pohtimaan, pitäisikö vaikkapa maahanmuuttoasioissa olla pragmaattisempia? Eli jos viime vuonna rekisteröitiin miljoona laitonta maassa oleskelijaa, siinä saattaa olla ongelma. Sehän on yhtä paljon, kuin Virossa on asukkaita! 

–Toivon politiikkaa on se, että ratkaistaan ne ongelmat, jotka nuoria aikuisia ahdistavat. Sitä ei ole se, että tarjotaan silmälappuja, kuten vasemmisto tekee, hän jatkaa.

Andersson puolestaan uskoo, ettei tulevaisuuden suuntaa ole lyöty lukkoon. Asiat kulkevat ensin yhteen, sitten toiseen suuntaan. Tärkeintä on, ettei uskoa menetetä.

–Apatia on vaarallisin tunne, sillä se passivoi. Sen sijaan, että vaipuu toivottomuuteen, olisi hyvä pohtia, voisinko itse jotenkin vaikuttaa, tehdä jotain tai vain ilmaista mielipidettäni? Jo se helpottaa, että edes yrittää tehdä jotain asioille, hän painottaa ja jatkaa:

–Kaikki on lopulta kiinni ihmisistä. Pienetkin asiat ovat tärkeitä. Mun kokemus on se, että maailmantuskaan auttaa tekeminen ja se tekeminen voi olla myös jotain pientä. Kaikki liikehdintä lähtee yksittäisistä ihmisistä.