Ada Silander
Viime aikoina mediassa ja etenkin TikTokissa on trendannut laji nimeltä darts, joka on käytännössä tikanheittoa pelimuodossa. Darts-ilmiön keskiössä on 17-vuotias isobritannialainen lajin supertähti Luke Littler, joka on kerännyt suhteellisen lyhyen uransa varrella lukuisia palkintoja omasta lajistaan.
Littlerillä on TikTok-tilillään miljoonia tykkäyksiä ja katselukertoja. Hänen voisi jopa sanoa olevan tällä hetkellä globaalisti Darts-ilmiön kasvot. Littler on osaltaan vaikuttanut lyhyillä somevideoillaan harrastuksen alati kasvavaan maineeseen nuorten keskuudessa, jolle ei näytä olevan loppua.
Kerrataan lyhyesti pelin säännöt. Darts-pelin perusidea on päästä tietystä aloituspistemäärästä nollaan ennen vastustajaa. Yleiset aloituspistemäärät ovat tässä pelissä 501 tai 301.
Käytännössä tavoitteeseen pääsee heittämällä tikkaa tauluun ja vähentämällä aloitusluvusta tikanheiton kautta saadut lukemat. Tavoite on osua niihin kohtiin taulua, joista saa hyvät pisteet.
Eniten pisteitä pelaaja saa taulun keskiosaan osumisesta. Jokainen pelaaja saa heittää vuorollaan kolme kertaa tikkaa. Voitolla olevan pelaajan viimeisen heiton tulee osua joko keskelle taulua tai lähelle keskikohtaa, jotta pelaaja voi voittaa pelin.
Darts-ilmiöstä on kirjoitettu useissa medioissa, mutta artikkelit ovat keskittyneet pääosin Luke Littlerin voitokkaaseen uraan. Ilmiössä on tosin paljon syvällisempiä puolia kuin sen pelisäännöt tai yksittäisen ihmisen suuri suosio TikTokissa.
Seuraavaksi syvennyn ilmiön taustaan ja mahdollisiin syihin, joiden seurauksesta Darts trendaa juuri tässä ajassa, jossa elämme.
TikTokilla on alustana valtavasti valtaa. Sen kautta tutustumme uusiin ilmiöihin ja asioihin joiden olemassaolosta meillä ei välttämättä ole minkäänlaista ennakkotietoa. Algoritmit ohjaavat meitä omien mielenkiintojemme pariin, mutta toisaalta se ehdottaa myös muiden aihealueiden videoita ja yleisesti suosittuja videoita sen käyttäjille.
Toisaalta TikTok myös nostaa pintaan jo pitkään olemassa olleita harrastuksia ja ilmiöitä eikä välttämättä luo uusia harrastuksia, vaan tekee vanhoista tutuista asioista trendikkäitä syystä tai toisesta.
Somealustaa voi tarkastella kulttuurillisena ilmiönä ainakin kahdesta näkökulmasta. Ensimmäinen hyvin yleinen näkökulma on se, että TikTok tuottaa valtavan määrän roskasisältöä. Tähän näkökulmaan kuuluu TikTokin ja muiden sosiaalisten medioiden vähättely ja ajatus siitä, että ajan voisi käyttää hyödyllisemmin videoiden katselun sijaan.
Tähän näkökulmaan liittyy myös vahvasti oletus siitä, että TikTok on osa alempitasoista kulttuuria, joka tekee selvän eronteon sivistyneeksi miellettyihin kulttuuri-ilmiöihin. Jaoittelu alempaan ja korkeatasoiseen kulttuuriin ei ole välttämättä aina tiedostettua toimintaa.
TikTokkia kritisoidaan myös sen koukuttavasta luonteesta, joka saa pahimmankin somekriitikon tunneiksi tuijottamaan hassuja tanssivideoita. Toinen näkökulma asiaan on hieman lempeämpi. TikTokissa on kaikille jotakin, ja jos seuraa ainoastaan omia mielenkiinnonkohteita, sovelluksesta on tuskin mitään harmia itselle katsojana.
Toisaalta käyttäjä joutuu usein joka tapauksessa näkemään myös sellaisia videosuosituksia, joissa on sellaista sisältöä joka ei miellytä itseä. Samat lainalaisuudet pätevät myös Instagramin lyhyisiin Reels-videoihin, LinkedInin ja Facebookin lyhyisiin videoihin sekä Youtubeen.
Darts ja tikanheitto ovat varmasti monelle suomalaiselle tuttuja aktiviteetteja esimerkiksi kesämökiltä, vaikka tosin oman kokemukseni mukaan tikkaa heitetään siinä kontekstissa usein täysin säännöistä välittämättä.
Ammattitason dartsia ei voi kuitenkaan verrata tähän höntsäilyyn, sillä lajista voi voittaa puoli miljoonaa euroa, jos vaan onnistuu päihittämään muut pelaajat tarkkudellaan. Darts vaatii alan ammattilaisten mukaan tietynlaista kehon rentoutta ja tarkkuutta, jotta pelaaminen on helpompaa.
Miksi juuri Darts trendaa niin suuresti tällä hetkellä? Eräs näkökulma tähän on syventyä pohtimaan nykypäivän väestössä kasvavia keskittymisvaikeusongelmia. Kyseessä on nopeatempoinen laji, jossa tapahtuu paljon ja vikkelästi. Se muistuttaa tahdiltaan Instagram reelsien ja TikTokin selaamista ja siksi se voi lajina jopa alitajuisesti vedota ihmisiin.
Nykypäivänä mediassa on paljon puhetta “attention spanista”, joka tarkoittaa ajanjaksoa jonka ajan ihminen pystyy keskittymään häiriöttä johonkin tekemiseen. Sen kesto on nykyihmisellä laskettavissa jopa sekunneissa. Yleisesti sen ajatellaan olevan alle kymmenen sekuntia.
Darts on siis laji, josta voi saada paljon irti jos vaatii ja toivoo harrastukselta toiminnallisuutta ja nopeita vuoronvaihtoja. Toisaalta Darts vaatii keskittymiskyvyn maksimoimista hetkelllisesti ja erityistä tarkkuutta oman vuoron aikana. Lajissa oman heittovuoron aika on lyhyt, kolmen heiton verran. Tarkkuden voisi siis jakaa kahdenlaiseen tarkkuuteen, pitkäkestoiseen ja lyhyeen.
Mikä lajissa innostaa TikTok-sukupolvea niin paljon että siitä on muodostunut suuri ajankuvaan kuuluva kulttuurillinen ilmiö. Onko kyse oikeastaan innostuksesta itse lajiin vai sattumalta tapahtuneesta täydellisestä harrastusosumasta meille nuorille, jotka olemme kasvaneet sosiaalisen median aikakaudella?
Onko nykyään kulttuurillinen normi tai jopa yhteiskunnassa arvostettu tavoite toimia lyhyitä aikoja maksimiteholla? Onko ilmiö seurausta siitä, että sosiaalinen media tyrkyttää meille loputtomasti informaatiota, kuten lyhyitä videoita joista saa äkillistä mielihyvä?
Usein sosiaalisen median olemassaoloa syytetään yleisen keskittymiskyvyn heikkenemisestä väestötasolla. Toisaalta on hyvä olla uhriutumatta liikaa, sillä sosiaalisen median tilin käyttäminen on kuitenkin täysin vapaaehtoista toimintaa, jota ilman elämässa pärjää ihan hyvin. Toisaalta usein sosiaalisen median positiiviset puolet jäävät negatiivisten puolten varjoon.
Sosiaalinen media voi parhaimmillaan luoda alustan jossa yksilöt voivat muodostaa yhteisöjä, joissa jaettu kiinnostuksen kohde voi vaikka johtaa harrastuskavereiden löytymiseen tai elinikäiseen ystävyyteen tosielämässä.
On myös muistettava, että osa informaatiosta jota saamme sosiaalisesta mediasta on hyödyllistä. Millaista olisi esimerkiksi etsiä tietoa esitelmää varten pelkästään kirjoja hyödyntäen? On etuoikeus voida googlata mikä tahansa asia ja saada suhteellisen luotettavaa informaatiota siitä. Toisaalta myös hyödyllisyyttä voi käsitteenä tarkastella yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Se, että kaiken täytyy olla hyödyllistä ja hyödyttävää on omalta osaltaan sekä talouteen ja tuottavuuteen liittyvä tekijä että luterilaiseen tunnollisuuteen liitettävä piirre ja sitä voi ohjata myös tietynlainen pelko laiskaksi leimaantumisesta yhteiskunnassa.
Voisimmeko siis nauttia hyvällä omatunnolla lyhyistä videoista ja ohimenevistä trendeistä? Sosiaalinen media voi tarjota helpotusta tylsistymisen tunteeseen lyhyiden videoiden ja informaatiotulvan myötä, mutta samalla myös aiheuttaa tylsistymistä tosielämässä, kun arjen pienet ilot eivät enää stimuloi yhtä paljon kun ennen.
Sosiaalinen media saa aivot käymään ylikierroksilla, koska dopamiinitason nousuja on tarjolla helpommin kuin koskaan aiemmin historiassa. Jos asiaa tarkastelee puhtaasti aivokemian näkökulmasta, olemme tottuneet ja jopa addiktoituneet siihen, että saavutamme nopeasti onnistumisen tunteen tai että koemme nopeaa kertakäyttöistä mielihyvää.
Miksi lukisin tenttiin ja kokisin mielihyvää mahdollisesta onnistumisesta, jos nopea ja takuuvarma onnistuminen ja mielihyvän lähde on kännykkäni ruudulla vuorokauden ympäri saatavilla? Ovatko nopeatempoiset harrastukset, kuten Darts harrastusten pikaruokala, josta saa halvalla ja helposti hyvän olon?
Useat nuoret kärsivät keskittymisongelmien lisäksi merkityksettömyyden tunteesta, joka voi johtaa pahimmillaan jopa masennukseen sairastumiseen. Darts voi tuoda suurta merkitystä elämään ja siksi tätä harrastusta tai sen suosiota suhteessa nuoreen sukupolveen on periaatteessa melko turha edes puntaroida tai ainakaan kyseenalaistaa liikaa.
Eikö olekin parempi, että nuori sukupolvi keskittyy kohtuullisen viattomaan ja mielenkiintoiseen harrastukseen esimerkiksi jengiytymisen ja väkivallantekojen sijaan?
On myös hienoa, että Littlerin kaltainen henkilö on noussut julkisuuteen taitojensa myötä sekä ikävien uutisten keskellä. Littler voi somepresentaatiollaan helpottaa nuoren sukupolven elämää enemmän kuin hän itse ehkä ymmärtääkään.
Dartsin harrastamisen positiivisia sivutuotteita ovat esimerkiksi sosiaalisuus lajin ympärillä sekä lajin aloittamisen helppous. Sen voi aloittaa kuka tahansa, sillä Dartsin harrastamiseen ei vaadita kalliita varusteita ja sitä voi amatööritasolla harrastaa melkein missä tahansa paikasta ja olosuhteista riippumatta.
Kyseessä on siis harrastus, jota voi rauhassa harrastaa omalla kotipihallaan kesällä tai toisaalta vaikkapa baareissa talvisin, jos siltä tuntuu.
Siitä voi myös luoda uran tai tehdä vaikkapa TikTok-videoita ja saada sen avulla taloudellista hyötyä itselleen. Voisi jopa ajatella, että Darts opettaa niitä kuuluisia läsnäolotaitoja, jotka nekin vaikuttavat keskittymiseen ja elämän mielekkyyteen.
Vastaavasti voi olla, että Darts on vaan niin erityisen koukuttava ja kiinnostava laji, että sen puolesta puhujat harrastavat sitä ihan vaan siksi että se on kivaa tekemistä, analysoimatta mitään muuta. Sitä on siis vain kokeiltava ja annettava lajin puhua omasta puolestaan.
Koko ilmiö luo jaettuja kokemuksia ja yhteisöjä harmittoman ja kiinnostavan lajin ympärille, joka voi osaltaan helpottaa yksinäisyyden kokemusta ja tylsistymisen tunnetta sekä nuorilla että aikuisilla.
Saa kuitenkin nähdä, mitä suosiolle käy, jos Yhdysvallat sulkee TikTokin maassaan.