Uutinen

Soikoon sinfonia – opiskelijaorkesteri juhlii pyöreitä

Sinfoniaorkesteri harjoittelemassa tuleviin koitoksiin. Kuva: Sara Seppälä.

Sara Seppälä

Musiikin ystäville iloisia uutisia! Pimenevän marraskuun edetessä Turun yliopiston piirissä toimiva suomenkielinen sinfoniaorkesteri Collegium Musicum Turku valloittaa Sigyn-salin 20-juhlavuotiskonsertillaan 23.11.

Alunperin jo 1920-luvulla perustettua ja vuonna 2004 Markus Yli-Jokipiin toimesta uudelleen käynnistettyä ja sinfonisiin mittoihin kasvanutta orkesteria johtaa kapellimestari Satu Simola. Nyt talvella kuultava ohjelmisto on tarkoitettu kumarrukseksi ja kunnianosoitukseksi orkesterin pitkälle historialle sekä sen toimintaan vaikuttaneille henkilöille. Yli-Jokipii ja Simola nähdään molemmat kapellimestarin puikoissa.

Collegium Musicum Turun pitkä historia heijastelee Turun kaupungin roolia Suomen kulttuurihistorian kehityksessä. Kaupunki on Simolan mukaan toiminut pitkään tiennäyttäjänä ja alustana esimerkiksi juurikin ammattiorkesteritoiminnassa ja muussa kulttuuritoiminnassa.

Historiaa ollaan haluttu kunnioittaa ja orkesterin nimi säilyttää lähellä alkuperäistä 20-luvun Collegium Musicum Turkuense nimeä.

–Turha pistää vanhalle asialle uutta nimeä, tiivistää Simola, mutta samalla korostaa orkesterin jatkuvaa kehitystä ajan saatossa aina nykypäivään saakka.

Mitä kaikkea orkesteri voi tarjota opiskelijalle? Simola tuo esiin tärkeän yhteisön muodostumisen rakkaan harrastuksen ympärille, joka mahdollistaa soittoharjoitukset vielä opiskelijaelämässäkin.

–Orkesterin kautta voi saada tarttumapintaa musiikkiin ja elämään
oman soittamisen kautta, hän sanoo ja välittyy olevan aidon intohimoinen musiikin yhdistävästä vaikutuksesta.

Orkesterin mukana soittaja pääsee ennen kaikkea harjoittelemaan tavoitteellisesti sekä esiintymään niin halutessaan. Konsertin kuuntelijoille orkesteri taas tarjoaa monipuolista ohjelmistoa ja sinfonisia elämyksiä.

Valtaosa orkesterin soittajista on opiskelijoita, joilla on jo entuudestaan soittokokemusta. Valmis muusikko ei Simolan mukaan tarvitse kuitenkaan olla, mikäli orkesterissa harjoitteleminen kiinnostaa. Orkesterissa harjoitellaan sekä klassisen musiikin kulmateoksia, että soittajien uudempia toivekappaleita ja esiintymisiä voi olla koko sinfoniaorkesterin voimalla tai pienemmissä yksityistilaisuuksiin tilatuissa kokoonpanoissa.

–Pyrimme olemaan mahdollisimman hyvin opiskelijoiden elämää kunnioittavia, Simola kertoo ja lisää, että orkesteriin on jatkuva haku ja että ruosteinenkin soittotaito tulee usein lämmiteltäessä lihasmuistista.

Kun kapellimestari Simolalta kysyy, mikä on ollut orkesterin ikimuistoisin konsertti, hän vastaa jokaisen konsertin olevan uniikki. Parasta on, kun konsertti lähtee elämään ja kehittymään soittajiensa mukana omanlaiseksi persoonakseen, niin kuin nyt koottujuhlakonsertti pyrkii edustamaan orkesterin ja sen tekijöiden pitkää historia.