Jos valtakunnallisia uutisotsikoita on uskominen, tiedossa on huono syksy. Osa ongelmista, kuten taantuma, koskettavat myös opiskelijoita suoraan. Säästöt opiskelijoiden tuista näkyvät useimpien taloudessa.
Samalla useimmat ja huonoimmat uutiset tulevat pitkälti kauempaa. Sodat Ukrainassa, Lähi-idässä ja muualla maailmassa jatkuvat. Politiikassa riittää turbulenssia Yhdysvalloissa sekä ympäri Eurooppaa. Ilmastonmuutoksesta aiheutumat huolet eivät ole ainakaan loppumaan päin.
Juuri nämä asiat aiheuttavat ainakin tutkimusten perusteella ahdistusta ja synkkyyttä myös opiskelijoiden keskuudessa. Siinä missä omaa taloutta voi sentään yrittää kohentaa työpaikalla tai kiristämällä omia menoja, maailman kriiseihin puuttuminen on hankalampaa, jos ei mahdotonta.
Asiaa ei helpota se, että juuri jälkimmäisten osalta ainakin sosiaalinen paine määrää ottamaan kantaa, seisomaan takana ja toimimaan. Liian ankara ote siihen kuinka maailman vääryyksiin suhtautuu on varmasti monen uupumuksen takana.
Maailman ongelmat: sodat, ilmastonmuutos, pandemiat ja talousvaikeudet eivät ole asioita, joissa on hyvä ja paha, oikea ja väärä. Mukana on triljoonia dollareita, valtaa ja kaunaa tuhansien vuosien takaa. Öljyä, vettä ja viljavaa maata.
Yhden pienen ihmisen moraali ja mielipide on niiden keskellä niin kevyttä valuuttaa, että ei ole hölmöin idea pohtia, kannattaako niiden suremiseen uhrata koko omaa elämäänsä. Ja jos niin tekee, ei voi olettaa, että saa samalla kaiken sen, mitä toisen valinnan tehnyt saa.
Tarkoituksena ei ole olla kyyninen. Joskus maailma hyötyy kuitenkin enemmän yhden lähimmäisen kuin kymmenen kauimmaisen auttamisesta. Hyvää saa paljon enemmän aikaan, jos muistaa soittaa omalle äidilleen, lähtee sienestämään kaverin kanssa ja on vähemmän ärsyttävä baarimikolle.
Koomassa makaaminen maailman väkivallan vuoksi ja jatkuva yhteiskunnan epäreiluuden kiroaminen ei palvele ketään. Kaikkein vähiten omaa itseä. Tee se mitä pystyt kunnolla ja sen jälkeen anna olla. Itseä lähellä olevien asioiden parantaminen ei tarkoita sitä, että koko muun maailman antaisi palaa.
Sillä, että ihmiset pitävät meteliä kokemistaan vääryyksistä on arvoa. Ideaalitilanteessa ne ainakin hillitsevät suurimpia julmuuksia. Ainakin mitä tulee länsimaihin. Venäjää ja muita autoritäärisiä maita ne eivät ole hetkauttaneet.
Sattumalta kyseiset maat myös edistävät kaikkein suurimpia harmeja. Joka tapauksessa hyödyllistä saattaisi olla suurien ja pienien ongelmien edessä, kylmän rationaalinen harkinta. Voiko asialle tehdä jotain? Kuinka paljon sille voi tehdä ja jos teen, miten se vaikuttaa muihin tekemisiini?
Itse olen todennut, että Ukrainan sotaan voin vaikuttaa lähinnä äänestämällä ja rajatussa määrin
oman ammattini kautta. Kun se on tehty, en tietoisesti ajattele asiaa enempää kuin tahdon. Sillä, että näen taas yhden pommitetun kodin, ei ole merkitystä kenellekään. Korkeintaan masennun ja olen kykenemätön tekemään sen minkä voin.
Erityisesti nyt, kun murhetta ja huonoja tulevaisuudenkuvia puskee ihmisten puheista ja kohtaloista uutisotsikoihin, empatian ja sympatian eron tunnistaminen on tärkeää. On syytäsuhtautua asioihin sympaattisesti, siis tiedostaa ja ymmärtää ne.
Sen sijaan empaattisuus ja eläytyminen palvelevat harvoin ketään. Useimmiten se johtaa vain lamaantumiseen. Erityisesti silloin, kun mitään konkreettista ei voi tai kannata tehdä.
Maailma pelastuisi, jos kaikki kykenisivät empaattisuuteen. Mutta niin kauan kuin ihminen on ihminen, niin ei ole, ja silloin ylitsevuotava empatia on pahinta myrkkyä. Propagandistit kaikkien aatteiden, valtioiden ja yritysten takana tietävät sen.
Suurinta apua ihmiskunnalle saadaan vakaasta oikeudenmukaisuudesta, ei fanaattisesta moraalipaniikista. Asetelma on hieman samanlainen kuin alas syöksyvässä koneessa.
Lapselleen ensimmäisenä happimaskia räpeltävä vanhempi tappaa molemmat. Ensin oma turvallisuus, sitten toisen. Hyviä asioita lähellä ja kaukana oleville ihmisille kuuluu tehdä. Samalla on tärkeää suhtautua kriittisesti siihen, mikä milloinkin on hyvää ja pahaa.
Historian tuomio on harvoin yksioikoinen. Kaikissa sankareissa on likaa, kaikilla roistoilla on motiivinsa. Humaanius ei vaadi ajattelun lopettamista. Kaiken monimutkaisuuden ja synkkyyden keskellä helpottaa, että joidenkin tekojen hyvyydestä voi olla lähes varma.
Tietä antavalle autolle nyökkääminen tai jonkun vitsille nauraminen ovat yksinkertaisesti hyviä asioita. Niiden vaikutus on välitön. Pommia ei ehkä voi estää lippuemojilla, mutta sen voi, että omalla kaverilla on huono päivä.
Ongelmia riittää maailmassa aina. Kannattaa keskittyä niiden ratkaisemiseen, jotka ovat ratkottavissa.
Santeri Saarinen
toimitusharjoittelija
Turun ylioppilaslehti
