Helmi Henell

Sitä avaa puhelimen. Avaa sovelluksen. Seuraa päämäärätöntä selailua, joka ei johda mihinkään, mutta jonka vain antaa jatkua. Yhtäkkiä tähän on hujahtanut monta tuntia.

Kasvokkain käytävät keskustelut katkeavat, kun on pakko välissä vilkaista taskussa värähtävää puhelinta. Kuinka monta tykkäystä, kuinka monta kommenttia ja kuinka monta seuraajaa? Määrät tekee mieli tarkistaa monta kertaa päivässä.

Puhelin on ensimmäinen asia kädessä aamulla, illalla viimeinen. Unenlaatu heikkenee. On vaikea muistaa mitään.

Filosofian maisteriksi tänä vuonna valmistunut Anna-Rosa Eerikäinen on itse kokenut yllä kuvatun ilmiön, jota voidaan kutsua sosiaalisen median väsymykseksi.

–Skrollaamme puhelimiamme monta tuntia päivässä, ja sieltä tulee informaatiota aivan tauotta. Sitä pomppii sovellusten, viestien ja ilmoitusten välillä, Eerikäinen kuvaa.

Tämä aiheuttaa aivoille ylikuormitustilan, koska ihmisen on mahdollista suodattaa kerralla vain tietty määrä informaatiota. Kun sitä tulee liikaa, aivot ikään kuin sanovat itsensä irti. Ajatukset rupeavat katkemaan ja unenlaatu heikkenee.

Ilmiöön liittyy olennaisesti myös puhelimen käytön kanssa usein käsi kädessä kulkeva addiktio.

Puhelinta on vaikea laskea kädestä, ja jatkuvasti tekee mieli tarkistaa ilmoitukset. Kasvokkainen vuorovaikutus häiriintyy.

–Osa tätä kaikkea ovat vielä sosiaalisen median luomat paineet, mitä tulee esimerkiksi ulkonäköön ja elämäntilanteeseen, Eerikäinen lisää. Miksi minä en näytä tuolta? Miksi minä en ole vielä saavuttanut elämässäni pistettä x?

Kaikki tämä johtaa tilanteeseen, jota Eerikäinen kuvaa katkeamattomaksi karuselliksi. Sosiaalinen media väsyttää käyttäjän niin, että sosiaaliseen mediaan ei jaksaisi mennä. Samaan aikaan käyttäjä kuitenkin pelkää jäävänsä jostakin paitsi, jos ei käytä sosiaalista mediaa.

–Tätä on sosiaalisen median aiheuttama uupumus, Eerikäinen tiivistää.

Eerikäinen on kirjoittanut aiheesta erinomaiset arviot saaneen gradutyön. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä saa nuoret (18–29-vuotiaat) ottamaan taukoa sosiaalisesta mediasta ja miksi sosiaalisen median käytöllä ylipäätään on negatiivisia vaikutuksia hyvinvointiin.

Tutkimuksen pääkysymyksenä oli ovatko tutkittavat kokeneet someuupumusta ja mitä he ovat tehneet sen eteen. Eerikäinen oli kiinnostunut jo kandia kirjoittaessaan siitä, kuinka sosiaalinen media manipuloi käyttäjiään vahtimaan tykkääjien, kommenttien ja seuraajien määrää ja palaamaan aina sovellusten äärelle.

Prahassa alemman korkeakoulututkintonsa suorittanut Eerikäinen pohti, missä tahtoisi opiskella maisterintutkintonsa ja löysi Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman Turun yliopistosta Porin yksiköstä.

Hän sai jatkettua jo kandissa tutkimaansa aihetta gradussaan.

–Minua kiinnosti se, miten vuorovaikutusväline, joka on luotu helpottamaan kommunkaatiota, aiheuttaakin niin paljon harmia, Eerikäinen summaa.

Eerikäinen kertoo asuneensa ulkomailla yhdeksän vuotta. Hän käytti tuona aikana sosiaalista mediaa paljon siihen, että piti yhteyttä Suomessa ja muualla asuviin ystäviinsä ja perheenjäseniinsä.

Jossakin kohtaa Eerikäinen havahtui siihen, että oli addiktoitunut puhelimensa ilmoitusten tarkistamiseen.

–Seurasin tosi paljon kommenttien ja tykkäysten määrää ja vertasin elämääni somessa näkemieni ihmisten elämään. Tämä johti itsetunto-ongelmiin, Eerikäinen sanoo.

–Koko ajan pitäisi olla online, mutta ei sitä vain jaksa.

Eräänä kesänä Eerikäinen ja hänen ystävänsä sopivat ottavansa viikon ajaksi käyttöön matopelipuhelimet – tavanomaiset kapulat, joilla ei voi tehdä muuta kuin soittaa tai laittaa viestiä. Eerikäinen sanoo kokeilun olleen vapauttava.

Yhtäkkiä oli enemmän aikaa itselle. Ei ollut koko ajan sellaista tunnetta, että kännykkää tarvitsisi vahtia, jotta ei jää mistään paitsi. Ystävyyssuuhteetkaan eivät kadonneet mihinkään.

–Kun menin someen takaisin, osasin aluksi ottaa rauhallisemmin, enkä ollut koko ajan puhelimella. Mutta koska some on rakennettu niin kuin se on, on helppo lipsahtaa siihen, että viettää siellä taas aikansa kaksneljäseitsemän, Eerikäinen sanoo.

Hän kertoo pitäneensä viime vuosien aikana sometauon useamman kerran. Aina sen ei ole tarvinnut tarkoittaa ikivanhan puhelimen käyttöönottoa. Sen sijaan puhelimen voi tietoisesti yrittää jättää sivuun, kun on esimerkiksi mökillä perheen kanssa.

Sovelluksia voi poistaa. Tauot voivat kestää esimerkiksi vain päivän ajan.

–Gradukyselystäkin kävi ilmi, että ihmisillä on valtava määrä asioita, joita he eivät ehdi tehdä, kun aikaa menee sosiaalisen median parissa. Sometauon myötä sitä onkin yllättäen taas aikaa kaikelle: siivoamiselle, ruoanlaitolle, perheelle tai vaikka askartelulle, Eerikäinen sanoo.

Eerikäinen sanoo havahtuneensa siihen, että elämä ei loppujen lopuksi ole niin hektistä kuin miltä se sosiaalisessa mediassa tuntuu. Hän puhuu sometauon toiselle puolelle pääsemisestä, ja sanoo sen olevan ihanaa.

–Ensimmäinen puoli on se, kun tuntuu, että missaa kaiken eikä keksi mitään tekemistä, Eerikäinen kuvailee.

Hyvin pian sitä kuitenkin huomaa kaiken elämän puhelin ulkopuolella, fyysisen maailman. Pakkomielle tarkistaa sosiaalisen median uusimmat käänteet katoaa.

Eerikäinen muistuttaa, että se mikä sosiaalisessa mediassa on, ei sieltä katoa, vaikka jotakin päivitystä ei näkisikään juuri tällä sekunnilla.Gradututkimuksessa Eerikäinen kysyi sometauon pitäneiltä nuorilta, mitä he olivat tehneet tauon aikana.

Moni kertoi katsoneensa sähköpostia puhelimesta tai pläränneensä puhelinta muuten vain saadakseen jotakin tekemistä.

–En tiedä, onko se joku lihasrefleksi, Eerikäinen nauraa.

Toinen kysymys, joka Eerikäistä tutkimusta tehdessä kiehtoi oli se onko fyysiessä maailmassa oikeasti tylsää ilman sosiaalista mediaa.

–Pienenä pelattiin pihapelejä auringonnoususta sen laskuun saakka, Eerikäinen kärjistää.

–Totta kai maailma on nyt ihan erilainen.

Fear of missing out eli tutttavallisemmin fomo vaivasi useaa Eerikäisen tutkimukseen vastannutta. Fomolla tarkoitetaan pelkoa siitä, että jää jostakin paitsi.Sosiaalisen median kohdalla tämä pelko vaivaa monia.

Eerikäisen gradun kyselyyn tulleista vastauksista kävi ilmi, että osa vastaajista oli päättänyt pitää sosiaalisen median tauon, mutta ei ollutkaan kyennyt pitämään kiinni päätöksestä.

–Yksi osallistuja sanoi monen nuoren kokevan, että jos somessa ei ole kuten muut, jää kaikesta paitsi, Eerikäinen kertoo.

Hän harmittelee asiaa, koska suurin osa elämän aikana rakennetuista kontakteista on kuitenkin fyysisiä. Ihmisiä tavataan töissä, koulussa ja harrastuksissa, mutta silti nuoret kokevat, että jos ei ole sosiaalisessa mediassa, on ulkona porukasta.

Eerikäisen mukaan ryhmäpaine on suurta. Eerikäinen sanoo meidän kaikkien tiedostavan, että sosiaalinen media ei ole menossa mihinkään. Se pikemminkin kehittyy ja menee koko ajan hurjaa vauhtia eteenpäin, ja käyttäjät yrittävät pysytellä perässä.

Eerikäinen yrittää painottaa sitä viestiä, että elämä ei pääty, vaikka ei sosiaalisessa mediassa olisikaan. Hän haluaisi ihmisten keskittyvän ensisijaisesti fyysisiin kontakteihinsa ja elämään sosiaalisen median ulkopuolella.

–Somemaailma on olemassa koko ajan, mutta oikeassa elämässä olevat hetket ovat vain ja ainoastaan tässä. Et voi päästä huomiseen tai viiden vuoden takaisiin vuosijuhliin. Niitä hetkiä ei saa takaisin, hän sanoo.

Hän toivoo, että ihmiset olisivat enemmän läsnä arkisissa hetkissä, eivätkä tottumuksesta pläräisi puhelinta esimerkiksi lounaalla. Jos tilanteessa on oikeasti läsnä, muistaa siitä myöhemmin enemmän.

Eerikäinen huomauttaa myös, että jokaisella on oikeus kytkeä sovellusten ja puhelimen ilmoitukset pois päältä. Läpi voi päästää esimerkiksi puhelut ja viestit tärkeiltä ihmisiltä, mutta muutoin ilmoitusasetukset voi säätää sellaisiksi, että aivoilla on tilaa levätä.

Hän kehottaa myös jättämään kännykän rauhaan ennen nukkumaanmenoa, jotta unenlaatu ei kärsisi. Myöskään aamulla puhelimen ei tarvitse olla ensimmäinen asia, johon tarttuu. Eerikäinen tosin myöntää sortuvansa edellä mainittuihin itsekin.

Sometauon voimaan Eerikäinen uskoo. Hän sanoo, että jos itsestä tuntuu siltä, että pysty olemaan somesta pois, sitä suuremmalla syyllä kannattaa pitää edes päivän tauko. Jo yhden päivän aikana pystyy Eerikäisen mukaan vahtaamaan omaa somekäyttäytymistään ja sitä, ottaako puhelimen koko ajan relfeksinomaisesti käteen.

Eerikäinen nostaa esille vielä vuorovaikutuksen tärkeyden. Hän on omien ystäviensä ja perheenjäsentensä kesken sopinut, että kun vietetään aikaa kasvotusten, puhelin pidetään pois. Puhelimen käyttäminen toisen ihmisen seurassa viestii siitä, hyaluaako toisen ihmisen kanssa olla vai ei.

–Jokainen ihmiskontakti on tärkeä, oli kyse sitten kumppanista, isoisästä tai kaupan kassasta. Jätämme ihmisiin kuitenkin aina jonkin ensivaikutelman, Eerikäinen pohtii.

Eerikäinen sanoo sosiaalisen median olevan kaikessa kiiltokuvamaisuudessaan ja vertailuun kannustavuudessaan hyvin brutaali paikka. Hän toivoo, että nuoret eivät jäisi yksin ajatustensa kanssa, jos kokevat ylikuormitusta sosiaaliseen mediaan liittyen.

Hän kannustaa myös olemaan itselleen armollinen. Sosiaalinen media näyttää vain pienen pienen palan käyttäjiensä elämästä.

Eerikäinen kantaa huolta siitä, kuinka sosiaalinen media tulee vaikuttamaan tuleviin sukupolviin.

–Some vaikuttaa jo nyt itsetuntoon ja fyysisiin kontakteihin, hän sanoo. Eerikäisen mukaan onkin että onkin hyvä, että asioita tutkitaan jo nyt ja niistä keskustellaan, jotta tulevia sukupolvia voidaan auttaa.

–Toivon, että nuoret muistaisivat, että maailma ei lopu kesken ilman sosiaalista mediaa, hän vielä tiivistää.