Mielipiteet

Tapaus Proffan kellari

Jantunen kirjoittaa Proffan kellarin viimeisimmistä käänteistä. Kuva: Toimitus.

Teppo Toivanen perusti nykyisessä toimintatavassa olevan Proffan kellarin vuonna 1993. Tarkoituksena oli luoda opiskelijoiden olohuone, jossa kaikki voisivat viihtyä opiskelijaympäristössä.

Vuosien ja kymmenien tuhansien työtuntien myötä Toivasen elämäntyö näyttäytyy edelleen Rehtorinpellonkadulla tässä formaatissa.

Toivanen eläköityi vuonna 2016 ja ennen jättäytymistään liiketoiminnan ulkopuolelle halusi löytää yrittäjät jotka ymmärtävät hänen luomansa konseptin tässä myös onnistuen. Nykyinen omistajakolmikko Loijas, Haaki ja Saksi ostivat Toivasen elämäntyön yhteisymmärryksessä Toivasen kanssa kaikkien osapuolten ollessa tyytyväisiä kauppaan.

Proffan kellari on pieni yritys ja sen omistajakolmikko saa siitä toimeentulonsa. Kuten pk-yrityksissä yleensäkään kultakaivoksesta ei voi puhua, vaan yrittäjät elävät ja hengittävät opiskelijaympäristöä ja ovat myös omalla vapaa-ajallaan toisinaan itse asiakkaina.

Tämä jos joku osoittaa sitoutumisen korkean asteen. Suuri osa asiakaskuntaa on kanta-asiakkaita ja heillä on pitkä historia nykyisten omistajien kanssa. Proffalla on suuri yhteisöllisyyttä vahvistava merkitys ja juuri omistajuus on tukenut sitä.

Itse olen kokenut Proffan omaksi olohuoneekseni niin halutessani. Näin on ollut jo sen perustamisesta lähtien.

Nyt olohuoneeseeni ollaan hyökkäämässä, kun tilan vuokranantaja on irtisanonut vuokrasopimuksen ja toinen yrittäjä on astumassa nykyisten omistajien tilalle vieden heidän toimeentulonsa jo vakiintuneessa paikassa. Tässä äärimmäisen aggressiivisessa ja huonoa liikemiestapaa noudattavassa manööverissä suorastaan haisee puhdas voitontavoittelu vailla mitään myötätuntoa paikan historiaa ja nykyisiä yrittäjiä kohtaan.

Lisäksi herää vääjäämättä ajatus vuokranantajan ja uuden yrittäjäkandidaatin kytköksestä. Uusi toimija ei voi ymmärtää konseptia samoin, kun sitä vuosikaudet rakentaneet nykyiset toimijat. Esimerkiksi Otto Haaki toimi vuosia  jo Toivasen aikana yrityksessä töissä. Lisäksi uusi yrittäjä pyrkii käyttämään kyseessaolevan paikan nykyistä nimeä omassa liiketoiminnassaan.

Jos edellä mainittu röyhkeä toimenpide onnistuu, on minulta ja monelta muulta viety olohuone, enkä voi kuvitella istuvani muina miehinä nauttimassa mahdollisen uuden paikan palveluita vailla pistosta sydämessäni. Tässä skenaariossa koko aikakausi on ohi.

Toivon, että muutkin edes ajattelevat asiaa omalta osaltaan ja pohtivat liiketoiminnan eettisiä ulottuvuuksia sekä missä vapaa-aikansa viettävät, ennen kaikkea kenelle palveluista maksavat.

Juho Jantunen

filosofian ylioppilas

Turun yliopisto