Aino Kujari

Kuten jokainen yliopistossa opiskeleva tietää, on opiskelun aloittaminen uudessa opinahjossa usein suuri elämänmuutos. Vaikka paikkakunta ei vaihtuisikaan, muuttuu kaikki opiskelusisältö ja erityisesti kulttuuri sen ympärillä.

Jos on lukiossa opiskellut pakollisia aineita pitkin hampain, on helpotus, että saa yliopistossa keskittyä suunnilleen juuri siihin, mihin haluaa. Kaikesta huolimatta jopa vapaus tuo uusia haasteita mukanaan.

Minulle oli hyvin selkeää, mihin lähtisin abikevään yhteishaussa hakemaan. Lukioaikani ja jälkikäteen tarkasteltuna lapsuutenikin intohimo, filosofia, oli ilmiselvä tieni eteenpäin koulutuspolullani – ja tulevaisuuden työelämässä, jos kaikki menee suunnitelmieni mukaan.

On kenties harvinaista, että opinahjon valinta on niinkin selkeä ja ongelmaton prosessi kuin se minulle sattui olemaan. Pohdinnastani puuttui alan lisäksi paikkakunnan valinnan vaikeus, sillä rakas synnyinkaupunkini Turku on aina palvellut minua hyvin. Sitä paitsi olisi tuntunut pahalta jäädä filosofisen kotikentän ulkopuolelle.

Monella on virheellisiä käsityksiä ja mielikuvia filosofian opiskelijoista, ja toisilla taas ennakkoluuloja, jotka osuvat yllättävänkin tarkasti oikeaan. Meitä filosofian pääaineopiskelijoita on Turun yliopistossa hyvin vähän, minkä vuoksi olemme varsin tiivis ja sisäänpäinkääntynyt ryhmä.

Filosofia on sillä tavalla erityinen tieteenala, että suurimmalle osalle meistä filosofia ei ole koulutusalan roolissa, vaan pikemminkin elämäntapa, joka ulottuu ajattelun rakenteeseen sekä vapaa-ajan intresseihin. Monilla filosofia on syvällä persoonassa, sillä se ulottuu määritelmällisestikin tieteenalansa ulkopuolelle.

Ajatus siitä, että filosofia on pelkkää eksentrisellä tyylillä varustettujen ihmisten suorittamaa abstraktien ja arkielämän kannalta mitättömien asioiden pohdintaa, on suurimmilta osin väärä. Olen toki puolueellinen, mutta minulle filosofia esiintyy yliopistokentän salaisena helmenä, joka on sekä yksityisen että yhteiskunnallisen olemisen hahmottamisen välttämätön edellytys – kaikilla muillakin tieteenaloilla.

Filosofia nimittäin tarttuu siihen, mikä tuntuu hämärältä, oli kyse sitten ihmisen asemasta luonnossa tai esimerkiksi eduskunnassa käydyn keskustelun loogisuudesta. Kaikki ja mikä tahansa sisältää mahdollisuuden ja tarpeen filosofiselle tarkastelulle.

Luulin filosofian opiskelun olevan yksinäistä vaikeasti kirjoitettujen ajatusten sisäistämistä ja kirjastossa kellastuneisiin sivuihin paneutumista, erikoista yhteisöllisyyttä vaikeiden asioiden äärellä; uhmakkuutta, jossa jokaisella piilee intohimo ajattelua kohtaan. Ajattelin sen myös olevan rasittaviltakin tuntuvia väittelyitä ihmisten kanssa, jotka ovat kiintyneet omalle näkemykselleni vastakkaisiin, vereäni kiehuttaviin ajattelijoihin.

Pelkäsin sen olevan osittain myös älykkyyskilpailua, jossa jokainen on yksilölajin pelaaja. Kaikki arvaukseni osuivat oikeaan. Totuus on silti paljon muutakin, muun muassa hurmaavia ja inspiroivia ihmisiä.

Olen tietenkin fuksitaipaleellani oppinut uusia asioita filosofian opiskelusta. Esimerkiksi oivallus siitä, että voi valita filosofiset taistelunsa, on ollut tärkeä tiedon paljouden ja houkutuksen sietämisessä. Vaikka opiskelee ja harrastaa filosofiaa, ei tarvitse olla asiantuntija kaikissa sen osa-alueissa. Kuten muissakin tieteenaloissa, on normaalia arvostaa jotakin osuutta ja samalla turhautua sen opiskelusta. Se, että en erityisemmin rakasta metafysiikkaa, ei tee minusta huonoa filosofia tai opiskelijaa.

On asioita, joita kaikkien alojen opiskelijat voisivat oppia filosofiasta. Tärkein yleismaailmallinen filosofinen taito lienee kriittinen ja analyyttinen ajattelu, joka on edellytys terveelle tieteelliselle maailmankuvalle. Lisäksi näen tieteenfilosofisen osaamisen ensiarvoisen tärkeänä kaikille opiskelijoille, olivat he sitten kauppatieteilijöitä tai vaikkapa biologeja. Tieteenfilosofian tulisi kuulua kaikkien pakollisiin kandidaatinopintoihin.

Tuntuu nurinkuriselta, että filosofia kaikkien tieteiden äitinä ei kuulu jokaiseen perustutkintoon. On harhaista ja suorastaan virheellistä ajatella, että filosofia olisi perinteisesti tarkoiksi katsotuista tieteistä erillinen ja millään tavalla tyhjänpäiväinen, kun se kerran on mahdollistanut muiden tieteiden synnyn. Melkein jokaisen yleistieto filosofian varhaishistoriasta ja filosofisesta menetelmästä on vahvasti puutteellinen, minkä näen aitona ongelmana.

Moni kyseenalaistaa filosofian oppiaineesta valmistuvien tulevaisuudennäkymien loistokkuutta. Nämä ihmiset unohtavat, mikä filosofian idea itse asiassa on. Harva filosofeista unelmoi hyväpalkkaisesta ja materiaalisesti rikkaasta elämästä jonkin yrityksen johdossa; suurin osa toivoo työelämässä kykenevänsä tekemään filosofialla maailmasta paremman paikan elää.

Kenties se riittää, ja kuka sitä paitsi on sulkenut filosofeilta pois mahdollsiuuden työstä elinkeinoelämän huipulla tai futuristisissa huippuhankkeissa? Tuleekin vastata kysymykseen: mihin filosofiaa enää tarvitaan?

Vastaus kysymykseen on, että periaatteessa filosofia tekisi hyvää kaikkialla ja kaikessa, jokaisella alalla ja jokaisen yksityisessä tajunnassa. Jos haluaa kuitenkin tarkentaa ja taipua realismiin, kannattaa tarkastella yhteiskunnan muutosta ja kehitystä, hypätä hetkeksi tulevaisuutta koskeviin ja toisaalta arkisiin tunnelmiin.

Filosofian opiskelija voi valmistua filosofiksi ja toimia tutkijana yliopistossa, kirjoittaa uusista ja vanhoistakin filosofian osa-alueista työkseen. Filosofinen tutkimus voi kohdistua historian ajatteluun tai nyky-yhteiskuntaa puhuttaviin aiheisiin ja on luonnollisesti aivan yhtä tärkeää ja varteenotettavaa kuin muidenkin tieteiden tutkimus. Filosofisessa tutkimuksessa voidaan päästä tuntemattomille vesille ja tehdä suuria, uusia oivalluksia, toisin kuin moni luulee.

Filosofi voi myös esimerkiksi opettaa yliopistossa ja lukiossa tai toimia erilaisissa asiantuntijatehtävissä yhteiskunnan kaikkien osa-alueiden hallinnoissa. Tulevaisuudennäkymiä on loputtomasti, sillä filosofian opiskelu valmistaa monilla tapaa oikeastaan kaikenlaiseen ajatteluun. Se pitäisi vain huomata.

Hyvin mielenkiintoista on mielestäni teknologian kehitys ja sen asettamat uudet kysymykset, joihin filosofia toimii erinomaisena työkaluna. Modernissa maailmassa tutkitaan muun muassa tekoälyn ja kehityksen etiikkaa sekä ympäristöfilosofiaa, joka on ihmisten lisääntyessä ja luonnon kutistuessa äärimmäisen polttava ja elintärkeä kysymys.

Tarvitsemme filosofiaa, jotta voimme analysoida ja muuttaa ihmiskunnan suuntia, ei vain kehityksen mutta myös kansainvälisten konfliktien kannalta. Sodankäynnin etiikka on tällä hetkellä monen filosofien tutkimuspöydällä, ja harva filosofian halveksijakaan väittäisi tätä turhaksi.

Ajattelun voi nähdä olevan itsessäänkin arvokasta – filosofian ei tarvitse toimia pelkkänä instrumenttina muuttuvan maailman kaitsemisessa. Ihmiskuntaa on aina kiinnostanut suuret, olemassaoloa koskevat kysymykset, ja tämä uteliaisuus kaikkea kohtaan on ylläpitämisen arvoinen voima.

Jos ihmiset kasvaisivat maailmaan, jossa ei ole tilaa silkalle kontemplaatiolle ja avoimelle, loputtomalle kysymiselle, tulisi elämisestä mekaanista ja mielikuvitoksetonta liikettä.

Huolimatta siitä, että filosofia tuntuu jopa sitä kokopäivätyökseen tekeviltä ja erityisesti sitä opiskelevilta välillä hämmästyttävän korkealentoiselta ja paljon mentaalisia ponnistuksia vaativalta maailmalta, on se loputtomassa sisällössään upea tapa tarkastella maailmaa. Olen vasta ensimmäisen vuoden opiskelija, ja mahdollisten filosofisten polkujen määrä tuntuu jo äärettömältä. Kuinkakohan paljon vaikkapa eläköitynyt filosofian professori on ehtinyt ajatella?

Moni kokee filosofian vaikeaksi opiskeltavaksi, ja sille on lukuisia syitä. Jos ei ole tottunut filosofiseen ajattelutapaan, tuntuu se kuin uudelta kieleltä. Siksi filosofiaan perehtyminen tulee aloittaa henkilökohtaisella reflektiolla ja kyseenalaistamisen menetelmällä.

Johdantokurssit ja -teokset sekä etenkin keskustelu muiden uteliaiden kanssa auttavat uutukaista opiskelijaa laskeutumaan filosofian lämpimään syliin. Ei ole ihme, jos filosofista artikkelia ensimmäistä kertaa lukeva tuntee itsensä tyhmäksi maallikoksi. Tästä huolimatta ajattelun syvyyksiin kannattaa antautua.

Toinen vaikeus monelle on erityisesti teoreettisen filosofian näennäinen epäolennaisuus. Ongelman voi selättää asennemuutoksella ja miettimällä esimerkkejä, joilla korkealentoinen pohdinta palaa oman elämän asioihin ja maailmankuvaan.

On selkeää, että oppiminen on hankalaa, jos lähtee koko tieteenalaa halveksivasta asenteesta. Kannattaa siis muistaa, että filosofit eivät ole idiootteja, päinvastoin – ja filosofiaa tuskin opetettaisiin, jos siitä ei ikinä olisi ollut mitään hyötyä. Ajatushattu päähän ja ajattelemaan!

Kuten olen edellä vinkannut, filosofia pistää ihmisen nöyrtymään, etenkin, jos tämä ihminen on fuksi tai muulla tapaa aloittelija. Siinä onkin koko touhun hienous – aina on asioita, joita ei tiedä tai ymmärrä, elämänalasta huolimatta.

Fuksina tunsin itseni syksyn alussa vieraslajiksi, joka heitettiin ummikkona jo valmiiseen ekosysteemiin eli tuhansien ja taas tuhansien ihmisten yliopistoon. Filosofeina me vieraslajin edustajat olemme monien mielestä vielä hieman omituisempia kuin muut. Näen sen vahvuutena.

Kun fuksi yrittää enemmän tai vähemmän epätoivoisesti etsiä paikkaansa sokeana uudessa sosiaalisessa ympäristössä, on filosofia silloinkin pelastus. Intohimo ja kyky kompleksiseen ajatteluun kun sitovat ihmisiä toisiinsa. Silti pienen ajattelijan päässä herää kysymyksiä, jotka tuntuvat yksinäisiltä. Merkitsenkö täällä kenellekään mitään? Kuka minä olen? Huomaisiko joku, jos en olisikaan täällä?

Opiskeluvuotta eteenpäin mentäessä nämä yksinäiset kysymykset kuitenkin vaihtuvat avarampiin ja valoisampiin, ja jokainen löytää vähitellen paikkansa. Aikakin hämärtyy, ja vähintään viiden vuoden tutkinnon miettiminen asettaa ajattelun työt perspektiiviin – nämä filosofiset ajatukset ovat vain pieni kärpäsen jätös pitkällä matkalla, joka on nimeltään tutkinto filosofiassa – ja hyvä niin.