Helmi Henell

Doc Martensit askeltavat kampuksen käytävillä. Tietokone kaivetaan esiin kangaskassista, joka on ehkä Marimekon, ehkä oman ainejärjestön. 2000-luvun alun muoti trendaa. Syksyn viiletessä päältä löytyy mahdollisesti college-paita, jolla tunnustetaan omaa väriä, omaan laumaan kuulumista. Synapsi, Delta, Kanta, Katko… 

Tältäkö näyttää yliopisto-opiskelija herran vuonna 2023? Voiko yliopisto-opiskelijaa ylipäätään erottaa muista ikätovereistaan jollakin tavalla? Minkälaiset uudet tuulet puhaltavat kampusmuodissa? 

Vakavasti otettava muotitoimittaja lähti ottamaan tästä selvää. 

–Haalarit! hihkaisee Inka Oksanen heti. 

Vaikka haalarit eivät ihan jokapäiväistä arkityyliä edustakaan, on totta, että haalareistaan korkeakouluopiskelija tunnetaan. Haalarietiketti onkin kokonaan oma kokonaisuutensa, jonka käsittelyyn ei tämän jutun merkkimäärä riitä. 

Maantiedettä opiskeleva Oksanen on pohdiskellut korkeakouluopiskelijoiden pukeutumista paljon ystäviensä kanssa, ja he ovat yhdessä tehneet näiden keskusteluiden pohjalta stereotypioihin ja äärimmäiseen liioitteluun pohjautuvan nelikenttäjaottelun.

Tavalliset pukeutujat: Pukeutuminen ei ole vahva identiteetin välittämisen keino. Vaatteet ovat vain vaatteita -ajattelu on tässä ryhmässä tyypillistä. 

Trenditietoiset: Tämän ryhmän jäsenet  seuraavat muoti-ilmiöitä vahvasti ja ovat trendien huipulla. 

Käytännöllisten pukeutujien lahko:  Näillä opiskelijoilla on jalassaan kengät, joita voi tehdä mitä vain, ehkä vaellushousut ja tuulta ja sadetta kestävä takki. Oksasen mukaan hänen ainejärjestössään Synapsissa käytännölliset pukeutujat korostuvat, koska alalla on paljon esimerkiksi kenttäkursseja. Lajityypilleen ominainen synapsilainen nappaa päälleen Oksasen mukaan myös tietynlaisen villapaidan. 

Käytettyjen vaatteiden fanit: Tämän kategorian opiskelijat luovat omaa tyyliään käytettyjen vaatteiden kautta. Taustalla on usein myös ajatus kestävästä kehityksestä. 

Ei ole olemassa yhtä yhtenäistä opiskelijamuotia. Siitä kaikki tähän juttuun haastatellut ovat samaa mieltä. 

–Näkyykö yliopisto-opiskelijuus jotenkin verrattuna työelämässä oleviin ikätovereihin? pohtii biolääketiedettä opiskeleva Veera Soininen. 

Soinisen mukaan kaikilla on kuitenkin loppujen lopuksi oman näköisensä tyyli. 

–Nähdäkseni on muutama erilainen aalto, sanoo puolestaan valtio-opin opiskelija Ilona Poncin. 

Hänen mielestään eri yliopistorakennuksissa pyöriessä tunnistaa erilaisia tyylejä. Educariumilla tulee siis vastaan erilaista tallaajaa kuin Quantumilla?

Eri alojen opiskelijoihin liittyy aimo liuta erilaisia stereotypioita. Osalla lienee jonkinlainen totuuspohja, osa lienee syntynyt vain tarpeesta lokeroida muita. 

–Lokerothan ovat aina turvallisia. Niistä on hauska vitsailla, ja niihin on helppo uskoa, Poncin sanoo. 

Kauppakorkeakoulussa vastaan tulee Helly Hansenia ja miesten kireä housutrendi, jolle Antti Holmakin on antanut värikkään nimityksen. Oikiksessa on oltava yllä vähintään jakkupuku. Luokanopettajat kirmaavat Kihlataskuissaan ja tasaraidoissaan avainnauhat kaulassa hyppien, maantieteilijät vaeltavat lipastolle tuulen-, veden- ja loskankestävissä teknisissä kuoripuvuissa. Lääkisopiskelijat ilottelevat klinikan aikana sukkamuodillaan, kun muuten ei voi itseään ilmaista työasun raameissa. Humanistit –  no kuka niistä edes tietää? Niillä on todennäköisesti Isoäidin vanha R-collectionin anorakki ja siihen yhdistettynä jokin mahdollisimman huonosti yhteen sopiva kirpparilöytö. 

Poncin uskoo, että stereotypiat perustuvat totuuteen siinä mielessä, että stereotypioiden mukaista pukeutumista näkee paljon, mutta eivät stereotypiat myöskään rajoita opiskelijoiden pukeutumista. 

–Ei se tietenkään mene niin, että opiskelet kauppiksessa, joten vedät Helly Hansenia päälle. Tai että laitat Marimekkoa yllä, kun olet tuleva opettaja, Poncin sanoo. 

Haastateltavat kuitenkin tunnistavat stereotypiat.  

Eris Sarlundilla on kokemusta kahdesta hyvin erilaisesta tiedkunnasta. Hän on opiskellut biolääketiedettä, mutta vaihtoi opettajankoulutuslaitokselle. 

–Kun lääkiksessä meni ekana päivänä luennolle, oli koko luentosalissa lisäkseni kaksi muuta, joilla oli epäluonnollinen hiusväri. Kaikki muut olivat brunetteja tai blondeja, Sarlund nauraa. 

Sarlund luonnehtii lääkispukeutumista akateemiseksi. Hänen mukaansa lääketietellisessä ei näy paljoakaan alternative– tai experimental-tyylejä. OKL:ssä puolestaan näkee Sarlundin mukaan enemmän uniikkia pukeutumista. 

–Humanisteissa on eniten hajontaa, Sarlund jatkaa. 

Ei ole ilmeisesti olemassa stereotyyppistä humanistia.

–Kaverini ovat sanoneet, että ottavat välillä paineita, kun menevät Arcanumille, kun kaikilla on niin erikoinen ja omanlainen tyyli, Sarlund kuvailee. 

Biolääkikstieteellisessä tällä hetkellä vaikuttava Veera Soininen vahvistaa Sarlundin luonnehdinnat. Lääkiskuplassa näkee hänen mukaansa paljon siistiä ja klassista tyyliä ja “hienoja” vaatteita kuten bleisereitä. Collegehousuja tai huppareita ei luentosalissa tule paljonkaan vastaan. 

Soininen pohtii kuitenkin myös sitä, että huomio kiinnittyy stereotypioiden kautta yksittäisiin, stereotypiaa edustaviin henkilöihin. Jos ajattelee, että kaikilla maantieteen opiskelijoilla on villapaidat, näkee vain merimiesvillapaitoihin sonnustautuneet mantsalaiset. Tai jos yksittäisellä opettajaopiskelijalla on Marimekon paita, vahvistaa se omaa päänsisäistä stereotypiaa. 

Inka Oksanen peilaa pohdintaansa omaa ainejärjestöään Synapsia vasten. Hänen mukaansa vaellushousuestetiikalla on ehdottomasti totuuspohjansa, mutta yhteisöön kuuluu niin paljon ihmisiä, että kaikki eivät millään voi mahtua stereotypiaan. 

Yksi asia, joka yliopisto-opiskelijoiden laumasieluisuudesta nousee esiin koskee  eri ainejärjestöjen merchiä eli esimerkiksi kangaskasseja, college-paitoja tai muita vaatteita tai asusteita, joita koristaa oman ainejärjestön logo. 

–Ainejärjestövaatteet ovat selkeästi tyylillinen valinta joillekin, Inka Oksanen pohtii. 

–Ehkä se liittyy siihen, että halutaan viestiä muille, että kuuluu tiettyyn ryhmään ja on osa yhteisöä. Tähän kouluun on päästy, ja se halutaan näyttää, sanoo puolestaan Veera Soininen. 

Ilona Poncin pitää järkevänä ajatusta, että jos ympärillä on paljon ihmisiä, jotka pukeutuvat tietyllä tavalla, vaikuttaa se tavalla tai toisella. Poncin kokee, että hänenkin pukeutumisensa heijastaa vahvasti hänen ympäristöään.

–Se mitä näen, inspiroi minua, hän tiivistää. 

Inka Oksanen uskoo, että ympäristö voi myös antaa rohkeutta löytää oman tyylinsä. Kun ympärillä on ihmisiä, jotka pukeutuvat rohkeasti omalla tavallaan – vaikka nyt niihin käytännöllisiin vaellushousuihin – voi se laajentaa käsitystä siitä, kuinka voi pukeutua. 

–Enemmän haluaisin nähdä asian niin päin kuin että ympäristö supistaisi valikoiman, hän sanoo. 

Ootko sä massaa? pohdittiin yläkoulussa. Nyt on jo tultu siihen lopputulokseen, että yliopisto on täynnä erilaisia tyylejä, mutta kokevatko haastateltavat solahtavansa osaksi jonkin näköistä valtavirtaa?

–Haluaisin sanoa, että kuljen omia polkujani ja että olen immuuni trendeille, mutta ihan varmasti trendit vaikuttavat minuun siinä missä kaikkiin muihinkin, Ilona Poncin sanoo. 

Poncin kertoo pyrkivänsä leikkimän vaatteilla. Hän ompelee jonkin verran myös itse ja käyttää paljon kierrätettyjä vaatteita. Hän mainitsee nauraen sanan pappatyyli. 

Vaatteiden ja pukeutumisen kautta hän kokee pääsevänsä kertomaan jotakin omasta persoonastaan. 

–Vaatteet ovat usein ensimmäinen asia, jonka näkee uusissa ihmisissä ja joiden perusteella voidaan muodostaa ensivaikutelma, hän sanoo. 

Eris Sarlund kokee, että pukeutumisen kautta voi myös löytää jutunjuurta. Hän kertoo, että esimerkiksi baarissa uusi ihminen on voinut lähestyä kehumalla Sarlundin tyyliä. 

Sarlund kuvailee tyyliään vaihtoehtoiseksi. Hän saattaa päivästä riippuen pukeutua toimistotyyliin tai vaikka punk-tyyliin. Sarlund sanoo, että ei välttämättä joka päivä jaksa sen suuremmin miettiä asuvalintaansa, mutta hän tuntee olevansa oma itsensä silloin, kun panostaa pukeutumiseen. 

–Muuten olen vain olemassa, mutta silloin on sellainen olo, että katsokaa: tällainen minä olen.

Veera Soininen ja Inka Oksanen toteavat molemmat löytäneensä oman tyylinsä yliopistoaikana. 

–Itselläni vaikutti eniten se, että muutin pieneltä paikkakunnalta isoon kaupunkiin. Kasvoin henkisesti siinä mielessä, että en enää pohdi sitä, mitä muut ajattelevat pukeutumisestani, Soininen sanoo. 

Soininen kuvailee tyyliään rennon klassiseksi. Hän myöntää solahtavansa jossakin määrin siis lääkisstereotypiaan. 

Oksanen puolestaan sanoo pukeutuvansa värittömästi. Tällä hän ei tarkoita tylsää pukeutumista vaan sitä, ettei hänen vaatekaapistaan yksinkertaisesti löydy kovinkaan paljon värejä vaan enemmän yksinkertaisia ja klassia vaatekappaleita. Lisäksi Oksanen kokee ottavansa tyyliinsä jonkin verran myös vintage-vaikutteita. 

Oksanen myöntää miettivänsä pukeutumistaan päivittäin ja pitää sitä tärkeänä osana identiteettiään. 

–Olen kavereillekin sanonut, että jos joku päivä tulen kouluun kollarit jalassa,  pitää olla huolissaan, hän nauraa. 

Tänä päivänä on hankala puhua muodista puhumatta myös sen ympäristökuormasta. YK:n mukaan vaate- ja tekstiiliteollisuuden osuus kaikista kasvihuonepäästöistä on jopa 10 prosenttia. Ilmastopäästöjen lisäksi vaate- ja tekstiiliteollisuuteen kuluu huomattavia määriä luonnonvaroja. 

Ilona Poncin kertoo kokevansa ristiriitaisia tunteita muodin äärellä. Samaan aikaan hän seuraa aktiivisesti muotitalojen uusia julkaisuja, mutta hän tuntee kuitenkin ahdistusta vaatetuotannon päästöistä. 

–Korkea muoti [high fashion] on myös pikamuotia, Poncin huomauttaa.

–Muotitalot ovat niitä, jotka määrittävät, että kierto on päättynyt ja on aika siirtyä seuraavaan trendiin. 

Poncin on tyytyväinen siitä, että kiertotalous ja kirpputorit nostavat suosiotaan, mutta hän ei suhtaudu niihinkään kritiikittömästi. Poncin on havainnut ilmiön, että kirpputoreilta ostetaan niin sanotusti valmiiksi roskaa, koska vaatteet ovat halpoja. Kolmen euron paidan kohdalla ei tarvitse välttämättä kauaa harkita, kuinka paljon sille on todellisuudessa käyttöä. 

–Ylikulutus on ylikulutusta riippumatta siitä, onko tavara kierrätettyä vai ei, Poncin sanoo. 

Poncin toteaa, että pukeutuminen on loppujen lopuksi melko pinnallinen itseilmaisutapa, vaikka myöntää itsekin pitävänsä pukeutumisesta ja vaatteista kovasti. 

Kaikki haastateltavat ovat havainneet lähipiirissään, että kirpputorien suosio on noussut ja ihmiset ovat jossakin määrin valveutuneempia, mitä tulee omaan kulutukseen. 

–Koko meidän sukupolvemme kantaa huolta ympäristöasioista. Kyllä se on aina läsnä jossain takaraivossa, Poncin sanoo.