Uutinen

Akseli Tiitta tavoittelee Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajuutta

Tiitasta Suomen ylioppilaskuntien liitto tarvitsee uutta näkökulmaa. Kuva: Helmi Henell.

Helmi Henell

Marraskuussa opiskelijoiden äänitorvelle, Suomen ylioppilaskuntien liitolle (SYL), valitaan uusi puheenjohtaja. Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen nykyinen puheenjohtaja Akseli Tiitta tavoittelee tätä pestiä. 

–Koen, että minulla on ehdottomasti paljon annettavaa SYL:lle, Akseli Tiitta sanoo. 

Tiitta pitää arvokkaana sitä, että opiskelija voi vaikuttaa myös puoluepolitiikan ulkopuolella. 

–Monesti täytyy kantaa jotain pelipaitaa mukana, mutta itselleni on tuntunut hyvältä ja luontevalta toimia sitoutumattomana, sillä en koe sellaista vetoa puoluepolitiikkaan, Tiitta pohtii. 

Tiitan mielestä SYL tarvitsee liikettä ravistelevaa näkökulmaa ja myös koko ylioppilaskenttää yhdistävää johtamista. Mitä se tarkoittaa? 

Tiitan mukaan SYL on vaikutusvaltainen toimija silloin, kun se toimii omien vahvuuksiensa mukaisesti, mutta hänestä SYL ei useinkaan aina käytä vaikutusvaltaansa parhaalla mahdollisella tavalla. 

–SYL:n vaikuttamistyö on usein keskittynyt siihen, että yritetään saada tähtiä taivaalta ilman konkreettista suunnitelmaa siitä, miten sinne tähtiin kiivetään, Tiitta summaa. 

Hän ottaa esimerkiksi SYL:n kärkitavoitteen kevään eduskuntavaalien aikaan, jolloin SYL ajoi sadan euron opintorahakorotusta kaikille opiskelijoille. Tiitan mukaan kyseessä oli sinänsä äärimmäisen tärkeä ja kannatettava ajatus, mutta SYL ei kyennyt esittämään tarpeeksi teräviä argumentteja siitä, mitä ongelmia sata euroa per opiskelija korjaisi. Tavoite ei toteutunut.

–Kun puhutaan opiskelijoita koskettavista asioista, on tehtävä selvä ero sen välille, mitä tavoitteita ajetaan lyhyellä aikavälillä ja mitkä ovat suurempia visioita tulevaisuudessa, Tiitta sanoo. 

Lisäksi Tiitta tahtoo kiinnittää huomiota siihen, kuinka moninainen joukko opiskelijat ovat. Tiitan mukaan yliopistojen yksioikoinen systeemi ei kuitenkaan tunnista erilaisissa tilanteissa olevia opiskelijoita. 

–Täten systeemien ja toimintatapojen on muututtava maailman mukana. Eli esimerkiksi yliopistojen rahoitusmallin tulisi tunnistaa moninaisemmin koko opiskelijajoukko eikä vain keskiverto-opiskelijaa, joka suorittaa tutkintonsa viidessä vuodessa ja jatkaa matkaansa työelämään, Tiitta sanoo. 

Eduskuntavaalit käytiin jo, joten minkälaista työtä SYL pystyy tekemään nyt, kun hallitusohjelma on jo valmis?

–Vaikka vaalit menivät ja merkittäviä parannuksia opiskelijan asemaan ei hallitusohjelmassa nähty, peli ei missään nimessä ole pelattu, toteaa Tiitta. 

Hänen mukaansa SYL:n rooli vain korostuu, kun sen täytyy olla neuvottelemassa asioista ja vaikuttamassa taustalla. Tässä työssä SYL Tiitan mukaan parhaimmillaan onkin. 

–Tästä vain hommat jatkuvat ja entistä kovemmalla vauhdilla.