Se alkaa biitistä. Rytmi vyöryy ylitsesi. Iskee kuin leka. Rytmi, joka tarttuu jalkoihisi, jotka kysymättä tottelevat sitä. Rytmi, joka komentaa liikkeeseen. Iskujen välissä alkaa tavujen tulitus.

Sanat syljetään voimalla, joka vangitsee kaiken huomiosi. Musiikki on aggressiivista ja brutaalia. Pakattu täyteen energiaa. Energia kimpoaa ja kertaantuu jokaisesta, johon se osuu.

Tila ympärilläsi uhkuu uhoa. Tahdissa nyökkäävät hyökkäävät päät. Ääni syöksyy korvista sisään. Basson värähtely johtuu maasta sinuun, saa sydämesi pamppaamaan. Teillä kaikilla on sama suunta.

Tämä kaikki repii sisustaasi riekaleiksi, ja se tuntuu uskomattoman hyvältä. ”Kiitos! Se oli Wu-Tang Clan, pitäkää ääntä näille jätkille!” Käytin lukuisia pimeitä talvi-iltojani tämän legendaarisen rap-kollektiivin vaiheista dramatisoidun sarjan parissa.

En voinut olla ajattelematta: minulle tämä on vain musiikkia ja viihdettä. Asiat, joista nämäkin kappaleet kertovat, ovat joillekin totisinta totta.

Luen toimittaja Gini Sikesin vuonna 1997 julkaistua kirjaa 8 Ball Chicks, jossa tämä kokoaa haastatteluja ja havaintoja viettämältään vuodelta yhdysvaltalaisten jengien parissa Los Angelesissa, San Antoniossa ja Milwaukeessa. Sikesin mielenkiinto kohdistuu erityisesti tytöistä muodostuneisiin jengeihin ja siihen väkivaltaiseen todellisuuteen, jossa nämä elävät.

Sikesin kokoama aineisto tarjoaa toisenlaisen ikkunan katuväkivallan ja jengien maailmaan ja moni biiseistä, sarjoista ja elokuvista kaikunut asia paljastuu häkellyttävän todeksi. Täysin minut yllättäneitä asioita sitä vastoin on jengiläisten nuori ikä. Lähes kaikki Sikesin haastattelemat tytöt ja näiden poikaverrokit ovat alle 20-vuotiaita ja monet reippaasti alle 18:stakin. Teini-ikäiset murhaavat toisiaan velkojen, koston ja kunnian tähden.Mukana on myös lapsia.

Tuosta kaikesta alan ajatella tämänhetkistä tilannetta Suomessa ja Ruotsissa. Viimeisen vuoden aikana katuväkivallasta, nuorisorikollisuudesta ja jengeistä on tuntunut kirjoitettavan yhä tihenevään tahtiin. Keskustan rauhattomuus on ollut otsikoissa jopa Turussa. Nuorten tekemän väkivallan on raportoitu raaistuneen ja häpäisystä on tullut myös merkittävä motiivi.

Jotakin merkittävää on tapahtunut ja tapahtumassa, se tuntuu uhkaavalta ja pelottavalta. Selaan artikkeleita, jotka kertovat Tukholmassa räjähtäneistä pommeista, ampumisista – jengisodasta. Ongelmalähiöt ja jengiytyminen olivat viime vuonna merkittävimpiä vaaliteemoista Ruotsissa.

Hiljattain Suomessa on annettu ensimmäiset tuomiot katujengeihin ja huoli kasvaa. Mitä täällä oikein on meneillään?

Kysymyksiini vastaa kriminologian dosentti Henrik Elonheimo Turun yliopistosta. Hän on tehnyt väitöskirjansa nuorisorikollisuudesta ja vaikuttanut aiheen parissa pitkään.

Nuorisorikollisuudessa ja väkivallassa on hänen mukaansa pitkään ollut nähtävissä laskeva trendi, mutta havaittavissa on ollut voimakasta polarisoitumista. Rikokset ja väkivallanteot kasautuvat pienelle marginaalille. Hän sanoo kehityksen olevan siinä mielessä huolestuttavaa, että Ruotsin tilanne jengisotineen, palavine autoineen ja Tukholmassa räjähtelevine pommeineen voi Elonheimon mielestä olla odotettavissa Suomessakin, jos ongelmasta ei aleta puhua eikä siihen puututa.

Elonheimo toteaa Ruotsin ja Suomen olevan yhteiskuntina hyvin samanlaisia ja olosuhteet siksi ovat hyvin verrannollisia. Ruotsissa ongelmat ovat päässeet kasvamaan pikkuhiljaa. Niistä ei ole oikein ollut halua puhua. Suomessa dosentti näkee vielä mahdollisuuksia myös preaktiiviseen toimintaan.Ruotsinsuuntaisen kehityksen ei täällä tarvitse olla väistämätöntä.

Ruotsissa maahanmuuttaneita on pidetty pääsyyllisinä jengiytymiskehitykseen. On totta, että voimakkaan maahanmuuton kaltaiset nopeat väestömuutokset ovat usein jengien kasvamisen taustalla. Sikes kirjoittaa jengien saaneen alkunsa pelosta. Pelosta ulkopuolisia kohtaan.

Hän kuvaa esimerkiksi Los Angelesin jengiongelman juontavan juurensa 1920-luvulle, kun Kaliforniaan tuli töiden ja paremman elämän perässä tuhansia meksikolaisia. Heitä ei kuitenkaan haluttu pysyväksi osaksi yhteiskuntaa.

Meksikolaisia hyljeksittiin ja lopulta laman koittaessa 1930-luvulla alettiin ”tarpeettomina” palauttaa rajan yli. Katujengejä muodostui reaktiona osavaltion siirtolaisten pakkopalautuksiin, itsepuolustuksen ja identiteetin suojelemisen tarpeisiin, kuten Sikes asian ilmaisee. Kaupungeissa, joissa hän jengiläisiin tutustui, oli suuria siirtolaisista ja vähemmistöistä muodostuneita yhteisöjä, jotka kärsivät sitkeistä erottelun ja rasismin ongelmista.

Kohonnutta rikosriskiä joissakin maahanmuuttaneiden ryhmissä selittävät dosentti Elonheimon mukaan niin kriminologiset teoriat kuin arkijärkikin. Maahanmuuttoon liittyy erilaisia stressi- ja riskitekijöitä, jotka voivat manifestoitua ongelmakäytöksenä.

Turvapaikanhakijoilla ja pakolaisilla on traumataustaa, josta tulee helposti ja hoitamatta ylisukupolvistakin. Jengit ovat yhteiskunnan rakenteiden ulkopuolinen väylä hankkia statusta, arvostusta ja kunnioitusta. Ympäröivän yhteiskunnan hyljeksiessä ne voivat olla ainoa mahdollisuus.

Lisäksi rikkonainen perherakenne, perheen alhainen sosioekonominen asema, lapsena koettu kaltoinkohtelu, päihteiden väärinkäyttö ja ympäristön huono-osaisuus ovat muutamia tutkittuja rikollisuuden riski- ja taustatekijöitä, joiden esiintyvyys vaihtelee eri väestöryhmien ja yhteiskuntaluokkien välillä. Nuorilla, eritoten miehillä, rikollisuus on yleisestikin yleisintä.

Meillä päin on viime ajat keskusteltu asuinalueiden, ja erityisesti koulujen eriytymisestä. Ruotsissa eriytyminen on ehtinyt jo paljon pidemmälle. Tunnistettuja ongelmalähiöitä on kymmeniä ja osa niitä tunnetaan täällä saakka. Lähiöitä on tutkittu ja ne ovat olleet Ruotsin poliisin järjestelmällisen toiminnan kohteena nyt noin kuusi vuotta.

Ylen MOT on käynyt projektia ja sen tuloksia läpi. Ongelmalähiöissä nuorten koulutus jää esimerkiksi eräässä ongelmalähiöistä noin puolella peruskoulutasolle, myös työttömyys ja rikollisuusluvut ovat näissä lähiöissä tuntuvasti korkeampia kuin muualla. Nuorisojengeissä ei ole kysymys vain kielestä ja kulttuurista, vaan yhteiskuntaluokasta.

Koulutuspolitiikalla on tehty ja voidaan edelleen tehdä paljon. Miksi esimerkiksi paljon puhututtanutta painotettua opetusta ei tarjota eniten niissä kouluissa niille lapsille, joiden vanhemmilla ei ole vapaa-ajan harrastuksiin varaa?

Suomessa koulujen oppimistulosten eriytyminen on jo herättänyt huolen siitä, saavatko kaikki nuoret peruskoulusta jatko-opintojen vaatimaa kieli- ja lukutaitoa. Täällä on pitkään ainakin periaatteessa pystynyt edullisen ja laadukkaan koulutuksen turvin nostamaan sosioekonomista asemaansa yhteiskunnassa. Jos peruskoulu ei takaa riittävää kielitaitoa, käy tämä osalle ikäluokasta täysin tavoittamattomaksi.

Kouluissa voi olla muitakin ongelmia. Opiskelurauha saattaa olla olematon. Voi tapahtua häirintää ja rikoksia, yleistä turvattomuutta ja levottomuutta. Sikesin aineistossa moni nuori oli juuri koulun tai sen vaihtamisen takia päätynyt jengiin.

Jengit ja posset olivat läsnä kouluissa ja toivat niihin kuuluvalle suojaa ja turvaa. Jossain tapauksissa levottoman alueen levoton koulu käytännössä sinetöi jengiin liittymisen, toisessa taas rauhallisempaan kouluun pääsy muutti elämän suunnan täysin.

Normaaliyhteiskunnasta yhä kauemmas ajautuneisiin on myös hankalampi vaikuttaa, toteaa Elonheimo. Rangaistukset ja niiden uhka eivät välttämättä pure tai rikoksista ei ilmoiteta poliisille ja selvitetä oikeusteitse. Ne ratkotaan keskenään.

Jengiväkivallassa on usein kyse juuri välien selvittelystä velkojen tai kunniaan kajoamisen seurauksena. MOT:n jutussa paikallinen poliisi kertoo, että heidänkin lähiöissään näkyy, miten virallisen oikeusjärjestelmän rinnalle on kehittynyt omia käytänteitä.

Poliisiin ei luoteta ja jengit huolehtivat itselleen työrauhaa rauhoittamalla alueita. Elonheimo muistuttaa asenteiden ja kriminaalipolitiikan koventumisen tulevan yhteiskunnalle kuitenkin kalliiksi ja olevan epäsuotuisia ilmiöitä. Mikä siis neuvoksi?

Aseman lapset ry tekee vaikuttavaa työtä nuorten kanssa. Nuorisorikollisuutta tutkineen Elonheimon mukaan juuri laaja-alainen, sovittelevalla ja eri ryhmiä osallistavalla otteella tehty nuorisotyö on hyvä työkalu jengiytymisen ehkäisemiseen.

Ongelmat voidaan ratkaista yhdessä toimien. Ei niin, että poteroidutaan tai kielletään ongelmat. Jos rangaistuksia halutaan lisätä, olisi niihin Elonheimon mielestä syytä liittää myös sovittelua ja kuntoutusta. Erityisesti nuorille rikoksen uhrin ja vaikutusten kohtaaminen voi olla merkittävässä roolissa rikoskierteen katkaisemisessa.

Paikkaansa maailmassa hakeva nuoriso pyrkii rakentamaan itselleen jonkin kehyksen, jonka sisällä tulla toimijoiksi. Paremman puutteessa tuo yhteisö voi olla jengi. Siksi nuoret on kohdattava myös porukoina.

Vaikeat lähtökohdat, tylsyys, turhautuminen ja halu olla jotain: kuulua johonkin, ajavat jengien pariin. Jengiytyminen näyttäytyy tavallaan orgaanisena seurauksena tilanteesta, jossa nuoret ihmiset ovat.

Pelko ja muukalaisviha taasen lienevät inhimillisiä reaktioita jengiytymiseen. Keskustelu ja ratkaisut löytyvät jostakin näiden välistä. Jengiytyminen ilmiönä kertoo yhtä paljon yhteiskunnasta kuin niistä ihmisistä ja nuorista, jotka jengien pariin päätyvät.

Joka puolella on lahjakkaita ihmisiä. Politiikkaa on se, kuka pääsee loistamaan, kenen annetaan loistaa. Rikollisuudesta tehdään paljon mielenkiintoista tutkimusta. Olisi ilahduttavaa, jos esimerkiksi jengeistä käyty keskustelu ammentaisi ratkaisuja tutkittujen tosiasioiden pohjalta ja sen kitkemiseen ryhdyttäisiin oikeasti vaikuttavin toimenpitein.

Jengiin lähteminen on nuoren oma valinta. Ylisukupolvisen huono-osaisuuden kierteen katkaiseminen on vaikeaa. Siihen tarvitaan tukea ja voimakasta poliittista tahtotilaa.

Jos yhteiskunta sulkee ulkopuolelleen ja sen piirissä olevat lailliset elannon hankkimisen ja elintason kohottamisen keinot ovat ulottumattomissa, alkaa yhteiskuntarakenteiden ulkopuolinen toiminta eli rikollisuus näyttää jopa luontevalta vaihtoehdolta. Miksi pelaisin teidän säännöillänne, kun en kuitenkaan kelpaa?

Katujengin hierarkia voi näyttäytyä selkeämpänä ja ymmärrettävämpänä kuin yhteiskunnan. Se voi saada tunteen hallinnasta ja siitä että omilla toimillaan pystyy vaikuttamaan asioihin. Kun teen näin, noi pelkää mua ja saan mitä haluan.

Jengeissä oleminen tarkoittaa myös jatkuvaa väkivallan uhkaa, aivan liian nuorena kuolleita ystäviä, vankilatuomioita, pahoinpitelyitä, ampumisia, kipua, pelkoa ja vihaa, loputtomasti vihaa.

Nuoret ovat jääneet päätöksenteossa viime aikoina taka-alalle. Yhteiskunnalliset vaikuttamisen mahdollisuudet voivat tuntua pieniltä ja kaukaisilta etenkin, jos niihin ei edes ole minkäänlaista kosketuspintaa.

Vaikka aggressiivinen musiikki ja uho ovat ajaneet joitakin syvemmälle rikollisuuden suohon, on tuo musiikki myös merkki lahjakkuudesta ja kyvyistä, joita myös jenginuorilla on. Todellisuus on rajua ja musiikki heijastaa sitä. Tulevissa vaaleissa jengiytyminen ei ole pääteemojen joukossa, seuraavilla vaalikausilla tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat yhteiskuntamme ja jengiytymisen kehityksen suuntaan.

Nuorten asioista ja elämästä täytyy pitää ääntä. Nuoret tulee saattaa osalliseksi heitä koskevaan päätöksentekoon. Pahimmassa tapauksessa monet loistavat tulevaisuudet valuvat sormiemme lävitse.

Nuoret ovat tulevaisuus. Meillä ei ole varaa hukata yhtäkään.

Lähteet:
MOT: Ruotsin mittava satsaus ei poistanut ongelmalähiöitä – poliisin ennaltaehkäisevän työn väheneminen ja korona nostavat riskejä myös Suomessa (7.3.2022, yle.fi)
Sikes, Gini: 8 Ball Chicks – Vuosi tyttöjengien väkivaltaisessa maailmassa (1997)
Elonheimo, Henrik (2010),Väitöskirja: Nuorisorikollisuuden taustatekijät, esiintyvyys ja sovittelu, Turun Yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta.
Lisäksi haastattelu Henrik Elonheimon kanssa.