J. Maria Ruohomäki

Kestävällä kehityksellä on useita erilaisia ulottuvuuksia. Yksi näistä on kulttuurinen kestävyys. Tällä viitataan yhteiskunnan kykyyn säilyttää ja edistää kulttuuriperintöään samalla, kun se mahdollistaa muutoksen ja sopeutumisen nykymaailman haasteisiin.

Roosa Stephen kuvasi vuonna 2008 kestävää kehitystä hyökyaalloksi, joka kasvaa paineenomaisesti horisontin tuolla puolen valmiina muuttamaan, jopa repimään kaikkea totuttua ja turvallista pakottaen meidät suunnittelemaan tulevaisuutemme uudelleen.

Olemmeko valmiina muutokseen? Koronapandemia ja Ukrainan sota ovat koetelleet kestävyyttämme, mutta opettaneet meille samalla kulttuuristen ja humanististen arvojen suuren merkityksen. Kulttuurinen kestävyys on henkistä voimaa kestää muutos.

Kestävän hyvinvoinnin professori Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitokselta Arto O. Salonen tarkentaa kulttuurisen kestävyyden määritelmän tarkoittavan ihmisen toimintaa ja siitä jäävää jälkeä.

–Kulttuuri on väistämättä läsnä niin ekologisissa, taloudellisissa kuin sosiaalisissakin kestävyyspyrkimyksissä. Ihmisen jälki ulottuu nykyään kaikkialle maailmassa, Salonen kertoo.

Salosesta ei-näkyvää kulttuuria tutkimalla voidaan vaikuttaa kestävyystavoitteisiin.

–Silmille näkymättömän kulttuurin osa on aineetonta ja siten runsasta ja ehtymätöntä. Sen merkitys kestävään elämään ja yhteiskuntaan siirryttäessä korostuu, Salonen kommentoi.

–Lopulta aineellista hyvää tarvitaan vain inhimillisten perustarpeiden tyydyttämiseen, Salonen jatkaa.

Salonen toteaa aineettoman hyvän elämän tekijöiden olevan kaikkien ulottuvilla. Ne eivät luokittele ihmisiä sosioekonomisen statuksen perusteella.

–Näitä suorastaan mittaamattoman arvokkaita asioita ovat luottamus, elämänilo, tyytyväisyys, esteettisyyden kokemus, ymmärretyksi tuleminen, yhteenkuulumisen kokemus ja arvokkuuden kokeminen, Salonen listaa.

Kulttuuri on Salosen mukaan ilmentymää siitä, kuinka ihmiset tavoittelevat hyvää elämää. Tämän tavoittelussa on oleellista tehdä näkyväksi niitä uskomuksia, oletuksia ja käsityksiä, joiden varassa hyvää elämää tavoitellaan. Itsereflektion rooli ja merkitys korostuu kulttuurisen kestävyyden edistämisessä.

–Luonnon ja kulttuurin välisen jakolinjan muodostuminen on ehkä sokaissut meitä siten, ettemme ymmärrä, kuinka olemme joka hetki luonnossa, Salonen tarkentaa.

Salosesta kulttuurisen kestävyyden ehtymättömän aineettoman varaston parempi hyödyntäminen vaatii jokaiselta omakohtaista pohdintaa. Tapa oppia asiasta on yksinkertainen.

–Kysymällä itseltämme, mikä tekee elämästä elämisen arvoista, kun inhimilliset perustarpeemme ovat jo tyydytettyjä, Salonen toteaa.