Ylen Kulttuuricocktailissa hiljattain vierailleen luontokuvaaja Ossi “Soosseli” Saarisen viesti on puhutteleva: luonnosta pitäisi ottaa todenmukaisempia kuvia, mistä kävisi ilmi, miten huonossa tilassa luonto todellisuudessa on.
Tällä hetkellä eniten tykkäyksiä Instagramissa saavat kuitenkin kuvat söpöistä eläimistä, mistä Saarinenkin on tunnettuja. Kun Saariselta kysyttiin, miksei hän tee niin kuin opettaa, hän paljasti houkuttelevansa yleisön sommiteltujen kuvien avulla kanavalleen ja ottavansa ilmastonmuutokseen kantaa kuvateksteissään. Kuvatekstien toimintaan kehottava mantra jää kuitenkin sliipattujen luontokuvien varjoon, jotka eivät motivoi seuraajia nousemaan barrikadeille.
Päinvastoin. Kyseinen kuvasto luo kangastuksen kaupunkilaisten käsitykselle luonnosta ja siitä, mitä sen eteen tulisi tehdä.
Mikä sommitelluissa luontokuvissa on sitten pielessä? Luontokuvaaja Antti Haatajan mukaan suurin osa luontokuvista on otettu kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla. Lisäksi susia ja karhuja on houkuteltu kuvia varten syöteillä niille epätyypillisiin elinympäristöihin.
Tätä kautta luonnosta muodostuu vääristynyt kuva, jota luonnosta lähdetään etsimään valmiiksi tallotuilta luontopoluilta. Luonto mielletään elämyspuistoksi, jonka äärelle pysähdytään napsimaan parhaat päältä, niin kuvien kuin luonnon antimien muodossa. Vääristynyt luontosuhde kärjistyy kaupungissa, jossa luonto halutaan pitää tiukasti kurissa. Kasvit ovat monelle sydämenasia, kunhan ne eivät rönsyile tai kerää ötököitä. Banaanikärpäsille ollaan heti virittämässä myrkkyansoja, vaikka ne ensin houkutellaan banaanien avulla keittiöön.
Lisäksi lemmikkejä kohtaan asetetaan valtavasti odotuksia. Olen monesti todistanut koiranomistajien tuskailua niiden jäätyä nuuhkimaan tien vartta pidemmäksi aikaa.
Jos kuva eläinten käyttäytymisestä on näin hämärtynyt, olisiko aika alkaa vaatia jonkinlaista koirakoulutusta myös niiden omistajille? Luontoa on vaikea ymmärtää kaupunkiympäristössä, jossa kaikki on optimoitua. Siksi todellisen luontokuvaston jakaminen olisikin tärkeää.
WWF toimii tässä hyvänä esimerkkinä uhanalaisten järvitaimenten elämää seuraavalla luonto-livellä. Lähetys on käsikirjoittamaton realitysarja taimenten elämästä, jota katsoo tavallisena arki-iltana vaivaiset 17 ihmistä.
Suosion vähyys johtunee siitä, että taimenet eivät ole söpöjä ja viihdyttäviä, kuten esimerkiksi saimaannorpat tai koiranpennut. Odotukset myös villieläimiä kohtaan ovat eläinvideoidenmyötä kasvaneet, mikä näkyy eläintarhassa ihmisten turhautuessa. Kun simpanssit eivät tee häkeissään mitään hauskaa. Tilanteessa puuttuu ymmärrys siitä, että luonto ei ole ihmistä varten.
Oma luontosuhteeni on muuttunut täysin muuttaessani Etelä-Pohjanmaan maaseudulta Helsinkiin. Lapsena vietin paljon aikaa luonnossa lintuja bongaillen. Tutuksi tulivat kuovin ujellus ja palokärjen nakutus. Tänä keväänä juoksin kauhuissani karkuun, kun kyyhkynen räpisteli keittiössä asuessani Istanbulissa.
Lopulta iranilainen kämppikseni ohjasi linnun rauhallisesti ulos — sama tyyppi, jolle olin edellisenä iltana kertonut tottuneeni elämään luonnon keskellä.
Vaatimukseni luontoa kohtaan ovat täysin epätodelliset. Olin kaverini kanssa hiljattain mökkeilemässä Pyhäniemessä, joka muistutti hiljaista ja hyytävää Twin Peaksia. Muutuin nopeasti levottomaksi ja kaipasin heti jotain virikkeitä, edes karaokea.
Kalassa kaverini halusi nopeasti vaihtaa paikkaa tai lähteä sisälle, kun kalaa ei tullut ensimmäisillä heitoilla ja alkoi paleltaa. Takkatulen loimussa tunsin silti olevani suuri seikkailija.
Luonnosta etääntyminen on osaltaan hämärtänyt käsitystä siitä, mitä luonnonsuojelun eteen tulisi tehdä. Romantisoidut luontokuvat vievät katseen pois eroosiosta ja metsäpaloista, jolloin ilmastovaikuttaminen jää helposti kumiseviksi korulauseiksi.
Siksi olisikin hyvä poiketa katsomaan raiskioita ja karrelle palanutta metsää. Todellinen näkymä luonnosta antaa motivaatiota myös sen suojeluun.
Eero Lassila
vapaa toimittaja
2016-2019 mediatutkimuksen opiskelija Turun yliopistossa
