Laura Millasnoore
Vesa-Matti Loirin televisioidut hautajaiset, kilometrien mittainen jono Kuningatar Elizabethin arkulle ja lukuisia kuuntelukertoja keräävät true crime -podcastit. Mikä kuolemassa kiinnostaa?
–Jos kuolema ei olisi mysteeri, jos se ei yhdistäisi meitä kaikkia ja jos siihen ei liittyisi niin paljon erilaisia tarinoita, ei se kiinnostaisi meitä näin paljon, väitöskirjatutkija Enni Salo summaa.
–Tällaisia aiheita, jotka koskettavat kirjaimellisesti jokaista meistä, on aika vähän, Salo jatkaa.
Salo tekee väitöskirjatutkimustaan Turun yliopiston uskontotutkimuksen oppiaineeseen. Tutkimus käsittelee kuoleman kuvauksia lasten ja nuorten suosimissa televisiosarjoissa ja elokuvissa. Tarkastelun kohteena on muun muassa tilannekomedioita ja Disneyn animaatioelokuvia. SKR:n Varsinais-Suomen rahasto on myöntänyt Salolle apurahan tutkimusta varten.
Kuolemantutkimus on kiinnostanut Saloa jo yliopisto-opintojen alkuvaiheessa. Graduaihetta suunnitellessaan hän huomasi aiheeseen liittyvän tutkimusaukon.
–Lapsien ja nuorien kuluttaman median kuoleman kuvauksia ei ole juurikaan tutkittu, Salo selittää.
–Aiemmassa tutkimuksessa on keskitytty lähinnä aikuisille suunnatun materiaalin, kuten esimerkiksi kauhuelokuvien, tarkasteluun, Salo tarkentaa.
Lapset ymmärtävät kuoleman lopullisuuden vasta noin 10-vuotiaina, minkä vuoksi medialla on iso rooli siinä, minkälaisia käsityksiä lapsille kuolemasta muodostuu.
Äkkiseltään voisi ajatella, ettei lastenohjelmissa käsiteltäisi kuolemaa. Kuitenkin monissa lastenohjelmissa ja -elokuvissa nähdään karmivaakin kuolemaan johtavaa väkivaltaa – näin on esimerkiksi Bambissa, Leijonakuninkaassa ja Notre Damen kellonsoittajassa.
Tapaturmaiset ja väkivaltaiset kuoleman kuvaukset voivat johtaa siihen, että lapsi luulee kuoleman olevan useimmiten seurausta jonkinlaisesta onnettomuudesta. Todellisuudessa suurin osa esimerkiksi suomalaisista kuolee vanhuuden vaivoihin.
Lisäksi lastenelokuvissa ja -sarjoissa kuolemaa ei aina esitetä lopullisena, vaan kuollut saattaa palata elävien kirjoihin esimerkiksi eläimen tai henkioppaan hahmossa. Tämä voi vääristää lapsen ymmärrystä kuolemasta.
Median vaikutusvaltaa lisää myös kuoleman tabuluonne, sillä monelle aiheesta keskusteleminen on vaikeaa, erityisesti silloin kun kuolemasta pitäisi jutella lapsen kanssa. Kuolema ja siihen liittyvät asiat voivat olla vaikeita aiheita myös aikuisten välisissä keskusteluissa.
–Kuolemasta puhumista voidaan pitää sopimattomana tai siitä puhumista saatetaan haluta välttää, Salo sanoo.
Toisaalta media tarjoaa myös työkaluja kuoleman kohtaamiseen ja suremiseen.
Läheisen poismenoa sureva voi jakaa muistovideon Youtubessa ja Facebookissa edesmenneen profiili voidaan muuttaa muistosivuksi. Sosiaalisessa mediassa on myös mahdollista muistella edesmennyttä yhdessä muiden tämän tunteneiden kanssa. Löytyy netistä jopa sivustoja, joilla läheisen muistolle voi sytyttää kynttilän.
Vaikka televisiosarjoissa kuolemaa käytetään usein juonen edistämiseen, muistuttavat ohjelmat kuolemaa käsitellessään meitä monesti siitä, mikä elämässä on tärkeää.
–Esimerkiksi Ensisilmäyksellä-televisiosarjassa yhden hahmon isän kuollessa ystävät osallistuvat hautajaisiin ja auttavat käytännön asioissa. Vaikka suru kuvataan suurena, on ystävyys tärkeä ja keskeinen asia, joka surunkin keskellä kannattelee, Salo toteaa.
Televisiosarjoissa tai elokuvissa nähdyt kuoleman kuvaukset saattavat myös rohkaista ihmisiä keskustelemaan kuolemasta läheistensä kanssa, mikä voi vähentää kuolemaan liittyviä ahdistuksen tai pelon tunteita.
–Tutkimuksellani haluan murtaa kuoleman tabuluonnetta ja lisätä avointa keskustelua aiheesta, Salo päättää.
