Kärsin reseptilääkkeiden väärinkäyttöön liittyvistä ongelmista vv. 2015–2021. Ensimmäiseen kolmeen vuoteen minulla ei ollut ongelmia arjen asioissa, mutta sitten ongelmia alkoi kerääntyä. Ongelmien vyyhti oli äitynyt siihen pisteeseen, jossa muiden ihmisten neuvoista ei ole enää avuksi. Olin niin katkeroitunut, etten välittänyt tekojeni seurauksista.
Reilu vuosi sitten aloin tehdä hyviä valintoja. Nyt kaikki on taas ennallaan. Elämänhallintataitoni ovat paremmat kuin koskaan. ”Ennallaan”, koska en koe, että olisin loppujen lopuksi sen kummempi ihminen kuin noina kuutena vuotena tai niitä ennen.
Usein, etenkin entisen narkkarin suusta, kuulee puhuttavan todellisesta minästä, joka oli hukassa vaivaisina vuosina. Ikään kuin hän olisi aitona selvin päin kovin viaton. Sitten jokin kosminen voima oli saanut otteen hänen sielustaan. Valheellinen minä pääsi valloilleen.
Todellinen minä on yksi niistä monista kerronnallisista piirteistä, joilla huumeiden käyttäjät sysäävät vastuutaan omista huonoista valinnoistaan itsensä ulkopuolisiin tekijöihin.
Toinen klassinen esimerkki tästä ilmiöstä on ajautuminen vääriin piireihin. Kukaan ei koskaan myönnä kuuluvansa tällaiseen piiriin. Aina sellaiseen ajaudutaan. Joku ajautuu SYL hallitukseen, toinen taas Tylkkärin toimitukseen.
Esimerkeistä käyvät myös erisyiset vaikeudet. Narkkarilla oli joko vaikea lapsuus, työ- tai kouluhuolia, taikka puoliso oli jättänyt. Totta kai minullakin oli tällainen tekosyy. Sellainen on helppo ottaa puheeksi: luultavasti kaikilla on elämässä usein kuormittavia vaiheita, ja moni meistä kärsii traumoista. Sympatia on siis taattua. Mutta lähes yhtä moni taistelee vaikeuksiensa kanssa sortumatta huumausaineisiin. Ja koska tästä asiasta on vaikea sanoa väärinkäyttäjälle suoraan, itselleen valehtelu saa jatkua.
Jo pelkkä nimitys huumeaddikti on osoitus ilmiön olemassaolosta. Vaikka jotkin lääkeaineet, etenkin bentsot, ovat vahvaa riippuvuutta aiheuttavia, niin loppujen lopuksi niistäkin luopuminen on ihmisen oma valinta. Kokemusta on.
Kun toistuvasti vääriä valintoja tekeviä ihmisiä pidetään addikteina ja usein vieläpä sairaina, pahimmat kärsijät ovat itse väärinkäyttäjät. Ihmisillä on synnynnäinen kyky tehdä sekä todella huonoja että todella hyviä päätöksiä. Kliseehän se on. Mutta käytännön elämässä, kertaa toisensa jälkeen, se osoittautuu vaikeasti iskostettavaksi tosiasiaksi.
Olavi Partanen
Turku
