Henkilö
19.05.2016

Suvi Auvinen vaatii kaiken jakamista tasan

Teksti:
Jouko Luhtala
Kuvat:
Lauri Hannus

Talonvaltauksesta Twitteriin siirtynyt Suvi Auvinen haluaa kiillottaa suomalaisen anarkismin brändiä. Tavoitteista hän ei tingi. Johtajat on syrjäytettävä ja kaikki tulee jakaa tasan elollisten kesken. 
 

Olkaa realisteja, vaatikaa mahdottomia.

Näin lukee Suvi Auvisen, 32, hauiksen ympärillä. Tatuoitu iskulause on peräisin Ranskan situationisteilta, vuoden 1968 opiskelijamielenosoituksista.

”Meidän täytyy muuttaa kaikki. Mulla on tällainen vaatimaton vaatimus”, Auvinen sanoo.

Ei haave tai tavoite. Vaatimus.

Kommandopipolauma kirkuu ”poliisi on natsi!”. Lätkämaila osuu pankin ikkunaan. Epäjärjestystä, mellakointia ja meluamista. Tämä on stereotyyppinen kuva suomalaisesta anarkismista.

Auvinen on erilainen anarkisti. Hän ei uhku luokkavihaa ja hymyilee taajaan. Yllään hänellä on sovinnaisesti kapinallinen Jeesus ei tule, oletko valmis? -t-paita. Auvisen mukaan anarkismin täytyy näyttäytyä uhkaavana. Niin tai näin, Auvinen ei ole pelottava hahmo.

Auvinen on poliitikko, mutta ei puoluepoliitikko. Auvinen ei tykkää siitä, että poliitikot ovat rohmunneet politiikka-termin.

Hän ei äänestä eikä aio ryhtyä ehdokkaaksi minkään sortin vaaleihin. Auvisesta äänestäminen on tehotonta ja yhdentekevää. Sama toisin: Auvinen ei usko edustuksellisen demokratian demokraattisuuteen.

”Monta hyvää syytä olla äänestämättä, ei yhtään hyvää syytä äänestää.”

Nykyisessä mallissa häntä jurppii esimerkiksi se, että kertaalleen valtaan päästettyjä johtajia ei voi lennosta vaihtaa. Ehdokkaat voivat luvata yhtä ja tehdä toista, eikä siitä seuraa minkäänlaisia sanktioita.

Auvisen vaihtoehto on anarkismi. Moderni anarkismi syntyi 1700–1800-luvuilla, joskin sen tausta ulottuu ajanlaskun alun tuolle puolen. Latinan kielen sana anarchia tarkoitti alkujaan esivallan, johtajien puutetta. Arkikielessä anarkia ja kaaos ovat usein virheellisesti synonyymeja.

”Mulle anarkismi on radikaali tasa-arvoliike. Vastustan valtarakenteita ja hierarkioita. Radikaali siksi, että mun anarkismi pyrkii eroon kaikenlaisesta epätasa-arvosta, oli se sitten ihmisten, yhteisöjen, valtioiden tai ihmisten ja muiden eläinten välistä.”

”Niin kauan kuin meillä on hierarkioita, niin me ei oikeasti pystytä vaikuttamaan. Jos ei ole tasa-arvoa, ei ole mitään. Ja ennen kuin tasa-arvo koskee kaikkia, ei ole tasa-arvoa.”

”Lapsesta asti mulle on annettu ajatus, että olen järkevä ihminen, voin tehdä omia päätöksiä, eikä mun tarvitse ottaa paskaa keneltäkään”, Suvi Auvinen virkkaa.

Ala-asteen kolmannella luokalla Auvinen kirjoitti aineen otsikolla ”jos minusta tulisi presidentti”. Tasavallan presidentti Auvinen olisi jakanut kaiken tasan ja ottanut linnaan asumaan kaikki kodittomat koirat.

Kymmenen vuotta sitten Auvinen oli omien sanojensa mukaan kliseinen taideopiskelija. Kavereiden kesken maailma parantui ja funtsittiin, miten kaikki ”tuska ja ahdistus” ratkaistaisiin. Auvinen uskoo, että sattuma ja ympäristö muovaavat isolta osin kunkin poliittisia ideologioita ja elämänarvoja.

Auvisesta tuli lopullisesti anarkisti Turussa.

Yhtenä päivänä Auvinen ja muutamat muut opiskelijat valtasivat talon Ratapihankadulta. Ajatuksena oli perustaa autonominen kulttuurikeskus. Auvinen marssi Tilakiinteistölaitokselle ja ehdotti neuvotteluja.

”Turun kaupungin tuntien se ei tietysti tullut kysymykseenkään. He vastasivat, että ’ahaa, me soitetaan poliisille.’”

Samoihin aikoihin Auvinen oli saanut käsiinsä yhdysvaltalaisen anarkistikollektiivi CrimethInc.:n kirjan. Sen ideat upposivat. Tätä nykyä Auvinen pitää noita tekstejä ”naiivina kamana”.

”Talonvaltaus kesti pari viikkoa, ja viimeisenä päivänä herättiin siihen, että joku 10 poliisipartiota ajoi pihaan. Meitä oli siellä ehkä joku kuusi taideopiskelijanretkua. Linnoittauduttiin vintille, ja poliisi veti moottorisahalla osan välikatosta päreiksi.”

Reiästä tuli sisään paitsi poliisi, niin myös lopullinen sykäys kohti anarkismia.

”Se oli iso ahaa-elämys. Talo oli tyhjä ja kaupungin omistama, mutta kaupunkilaiset eivät saaneet käyttää sitä. Se ennemmin sahattiin palasiksi.”

”Se ei ollut oikein. Lain ja oman moraalin risteyskohdassa päätin totella mun omaa moraalia. Sori, mutta en kävele! Totta kai strode poliisisetä kantoi mut ulos sieltä. En mä kuvitellut, että olisin voinut pitää sen talon sillä, etten kävele sieltä vapaaehtoisesti ulos. Mut voi kantaa pois, antaa sakkoja, mutta mun omia ajatuksia ja moraalia ei voi viedä. Talonvaltausta seuranneena vuonna kutsuin itseäni anarkistiksi.”


Suvi Auvinen listattiin äskettäin Suomen 38. vaikutusvaltaisimmaksi twiittaajaksi. Tiliään hän päivittää omalla nimellään ja kuvallaan, jossa hän seisoo tiiliseinän edessä ja hymyilee. Esittelyteksti alkaa sanoilla ”Päivystävä anarkisti, miten voin auttaa?”.

Auvinen on helposti lähestyttävä. Tämä ei ole sattumaa. Tärkeä osa Auvisen anarkismia on mediavaikuttaminen.

Viime aikoina Suvi Auvisen mediaprojekti on ollut näyttävästi esillä some-kuplassa. Raskaansarjan kokoomus-poliitikkojen Petteri Orpon ja Alexander Stubbin puheenjohtajakampanjoiden Twitter-huuma on pyllähtänyt pitkälti Auvisen järjestämiin paskamyrskyihin.

Sen enempää Stubbin #yhdessäpuolue kuin Orpon #mukanaollaan ei noussut Suomen käytetyimpien aihetunnisteiden joukkoon ennen kuin Auvinen ja hänen aatetoverinsa massanaputtelivat kampanjateemoille piruilevia twiittejä.

”Aihetunnisteiden kaappaamisessa meni puoli tuntia. Ei sillä ollut todennäköisesti mitään vaikutusta mihinkään, mutta kiusa se on pienikin kiusa. On hyvä näyttää, etteivät ihmiset niele ihan mitä tahansa kiiltokuvaprojekteja.”

Esilläolon tarkoitus ei ole kuitenkaan vain kiusata. Auvinen haluaa herätellä.

”Ihmiset eivät kuuntele, ennen kuin asian pukee heille tosi lähestyttävään muotoon. Mä toivon, että mä voin olla se helposti lähestyttävä muoto.”

”Haluan selittää auki, miksi anarkistit toimivat niin kuin toimivat: että se ei ole vain sitä rikkomista ja rettelöintiä.”

No, miksi anarkistit sitten toimivat niin kuin toimivat?

”Siihen on eri syitä. Joidenkin anarkistien analyysiin muutoksen vauhdittamisesta voi kuulua esimerkiksi se paikkojen hajottaminen. Sitten on ihmisiä, jotka ovat vain niin turhautuneita. Nykyinen järjestelmä ei tarjoa yksittäiselle turhautuneelle ihmiselle väyliä vaikuttaa. Kaikki näkee, että shit is about to hit the fan, mutta mitään ei voi tehdä. Paitsi, että tuossa on joukko, joka antaa mulle turvan potkaista H&M:n ikkuna sisään.”

”Saattaa kuulostaa skidisti ylimieliseltä, mutta niillä ihmisillä, jotka satunnaisesti tulee mielenosoituksiin hajottamaan paikkoja, ei välttämättä ole kovin pitkälle vietyä analyysia siitä, mitä kannattaisi tehdä.”

Imagotalkoot ovat olleet käynnissä jo jonkin aikaa. Suvi Auvinen haluaa kiillottaa anarkismin brändiä. Suomalaisia anarkisteja ei yleisesti ottaen ole kiinnostanut, miltä aate on näyttänyt. Brändi onkin joillekin anarkisteille korkean kaliiberin kirosana. Auvinen jauhaa brändipurkkaa, koska ei muutakaan voi: elämme maailmassa, jossa on väliä, miltä asiat näyttävät.

”Me anarkistit ei olla pystytty tuomaan riittävän selkeästi esiin niitä meidän vaihtoehtoja ja ajatuksia.”

Anarkismin profiili on nousussa. Auvista on kuunneltu ”ihan hirveästi”. Viimeksi anarkistit pääsivät valtamediaan tuplana: ensin Fennovoiman Pyhäjoen voimaloiden vastustajina ja sitten vappumarssin vuoksi.

Toisinaan anarkisteilta on puuttunut ymmärrys tekojensa seuraamuksista.

”Poliisiauton polttaminen on mulle ihan ok. Se on materiaa ja selkeä kohde. Poliisit kaasuttaa ja sähkölamauttaa ihmisiä, ja anarkistit kostaa sen polttamalla auton. Sitten taas on yksittäisiä tekoja, jotka eivät saa multa mitään sympatiaa. Ylipäätään on musta tärkeää ottaa vastuu teoistaan. Mun anarkismiin kuuluu vapauden kääntöpuolena oleellisesti vastuu.”

Auvinen ei halua pestä anarkismia vaarasta, mutta on ainakin henkilökohtaisesti vienyt sitä salonkikelpoisempaan suuntaan. Jopa itseään uudestisyntyneenä humanistina markkinoiva Jari Sarasvuo hehkutti radio-ohjelmassaan tapaamistaan Auvisen kanssa.

”Osalla anarkisteja on isoja ongelmia mun projektin kanssa. Mutta koen, että tämä ei ole ristiriidassa heidän oikeuksiensa kanssa. Tämä on mun panos koko liikkeelle. En mä edusta kaikkia anarkisteja, vain itseäni ja omaa anarkismiani.”

”Voi olla, että joudun vielä joskus hirveään pulaan, koska olen julkianarkisti. Ei se mua nyt kiinnosta, mutta voi olla, että tulee hetki, kun kadun kaikkea sitä, mitä olen julkisesti sanonut. But it is what it is.”

Auvinen toivoo, että häntä ei nähtäisi anarkistijohtajana, sillä ylipäällikön pesti ei kuulu aatteeseen. Mutta halusi Auvinen sitä tai ei, on hän suomalaisen anarkismin äänitorvi, auktoriteetti ja liikkeen keulakuva de facto. Joku voisi puhua, vaikka vain ilkeyttäänkin, johtajasta.
Suvi Auvinen, oletko sinut tämän kanssa?

”En. Se on ... se on mulle tosi vaikeaa ja kauheaa. Media rakastaa henkilöitä. Ymmärrän sen, mutta se on mulle ristiriitaista. Toivon, mutta en voi tietää, että teen enemmän hyvää kuin pahaa. En ole kuitenkaan liikkeen sisällä kohdannut tilanteita, joissa mua oltaisiin
tunnettavuuden vuoksi kuunneltu enemmän. Pikemminkin päinvastoin. ’Joo joo, sulla on toi sun juttu, mutta me tehdään nyt näin’. Ja hyvä niin.”

Vallankumous. Suvi Auvinen paitsi haluaa sellaisen, niin myös vaikuttaisi uskovan moisen myllerryksen olevan väistämättä edessä. Kapinan kuvasto ei kuitenkaan tule olemaan klassikkomallia.

Anarkismin arvot valtaan tuova vallankumous on Auvisen mukaan ”hidas ja vaiheittainen”.

”Jos 300 anarkistia tarttuisi aseisiin ja lähtisi kadulle, niin se olisi typerintä, mitä voitaisiin tehdä. Se olisi nopeasti ohi, ja sen jälkeen Suomessa ei olisi anarkistista liikettä.”

Tulevassa myllerryksessä ei ole kyse johtajien puoluekirjojen vaihtamisesta, vaan ajattelun, lähtökohtien ja oikeana pidettyjen arvojen ja rakennelmien totaalisesta muutoksesta. 

Auvinen ei osaa sanoa, miten vallankumous tarkalleen ottaen tapahtuu tai mihin lopulta päädytään.

”Olen optimisti. Uskon, että ihmiskunnan kehitys ei ole huipussaan. Vielä on tilaa uudenlaisille ajatuksille. Meillä ei ehkä ole niille vielä edes termistöä. Vallankumous tapahtuu, kun ihmiset huomaavat, että kapitalismi, epädemokraattinen päätöksenteko ja leikkauspolitiikka eivät toimi.”

”En usko, että tätä tosi auvoista tilaa, mikä Suomessakin vallitsee, on kovin kauaa jäljellä. En haluaisi, että meille tulee aggressiivinen tilanne, mutta sitä kohti ihmisiä ajetaan. SSS-hallitus tekee tiukkaa luokkapolitiikkaa ja ajaa ihmisiä jatkuvasti kestämättömiin tilanteisiin.”

Uskoa Suvi Auviselle on antanut muuttunut suhteemme ruokaan.

”Veganismi on lisääntynyt ihan sikana. Eläinten oikeudet ovat relevantti keskustelunaihe, eikä vain puhuta jostain ekoterroristeista, jotka hiippailee vapauttamassa kettuja. Sen muutoksen näkeminen on ollut mulle iso, toivoa antava juttu.”

Auvinen sanoo, että maailman vallankumoukseen tulee todennäköisesti liittymään raju elintason pudotus. Nykyiseen menoon kun ei vain yksinkertaisesti ole varaa. Lähtökohtana on nykyisten pelimerkkien sekoittaminen sosialismin teorian mukaisesti: kaikki tasan.

Kaikki pitää jakaa tasan tasa-arvon vuoksi. Auvisen arviossa elintasoerot johtuvat joko ihmisten, eläinten tai planeetan sortamisesta. Jos joku resurssien tasajaon jälkeen haluaa käyttää aikansa lisähynän kerryttämiseen ja voi tehdä sen ilman sortoa, niin ”by all means”.

”Mutta en tiedä, miten omaisuuden kerryttäminen onnistuu, jos ei sorra ketään tai mitään.”

Uusjaosta huolimatta Auvinen uskoo myös nykyisten hyväosaisten elintason pysyvän kohtuullisella tasolla.

”Mä rakastan mun iPhonea. En missään nimessä halua mennä mihinkään kuoppaan ilman sähköä viljelemään jotain vitun nauriita. Uskon myös, että se voidaan välttää. Kulutusta pitää viedä kestävämpään suuntaan.”

Auvinen ei välitä, tehdäänkö vallankumous anarkismin mustan lipun alla.

”Mulle anarkismin kohtalo on se ja sama. Mua ei kiinnosta ismin kasvattaminen, vaan konkreettiset muutokset. Se, että me ollaan reilumpia toisillemme ja planeetallemme. Jos ihmiset heräävät ajattelemaan, että se ei riitä, että me ollaan ei-rasisteja, vaan että meidän täytyy olla anti-rasisteja, niin muutoksen takana olevalla ismillä ei ole väliä.”

Auvinen on vaihtoehtojen puolella.

”Mutta vastustan ’ihmiset ovat lampaita’ -retoriikkaa, se on hirveän epäkunnioittavaa. Ihmisten pitää yhdessä miettiä, mitä pitää tehdä ja miten nämä ongelmat ratkaistaan. Ei mulla ainakaan ole kokonaisvaltaista ratkaisua kaikkiin ongelmiin.”

Auvinen harmitteleekin, että eritoten moni nuori nielee hänen puheensa kritiikittömästi. Auvinen toivoo, että ihmiset lukisivat hänen muutaman vuoden takaisia tekstejä huomatakseen, että hänkin on korjannut mielipiteitään.

”Sanon aina ihmisille, että älkää ottako mun sanomisia totuutena. On ihan mahdollista, että mä olen väärässä. Olen ennenkin ollut. On hirveän vaarallista kuunnella jotakuta, joka sanoo, että se on oikeassa. Mä haluan esitellä anarkismin tarjoamia vaihtoehtoja. Oletteko kelanneet, että näinkin voi ajatella? En usko, että on valinnanvapautta, jos ei tiedä kaikkia vaihtoehtoja.”