Henkilö
15.09.2011

Ihmisyys on tarinoita

  • ”Hyvä kirjallisuus ei ainoastaan ilmennä sitä historiallista maailmaa, missä se on syntynyt, vaan myös kriittisesti reflektoi sitä. Minulle se on itseymmärryksen väline”, ranskalaisen nykykirjallisuuden tohtori Hanna Meretoja kertoo.

Ranskalaisesta nykykirjallisuudesta viime syksynä tohtoriksi väitellyttä Hanna Meretojaa kiehtoo kirjallisuudessa sen kyky avata uusia kokemisen ja ajattelemisen mahdollisuuksia.

"Kirjallisuus käsittelee ihmisenä olemisen ongelmia kaunokirjallisin keinoin. Se käsittelee aina jossain muodossa ihmisen ja maailman suhdetta", toukokuussa Turun yliopiston vuoden 2010 humanistitohtoriksi valittu yleisen kirjallisuustieteen assistentti Hanna Meretoja sanoo.

Ranskalaista nykykirjallisuutta käsittelevässä väitöskirjassaan French Narrative Turn Meretoja tutkii tarinoiden tarvetta nykyihmiselle. Se kysyy, miksi ajatus kokemusten hahmottamisesta tarinoiden kertomisen kautta kyseenalaistui maailmansotien jälkeen, mutta teki paluun uudessa, aieampaa itsetietoisemmassa muodossa.

Meretojalle kirjat eivät ole pakoa todellisuudesta, vaan nykykirjallisuuden tarinankerronta näyttäytyy olennaisena maailmassa olemisemme pohdintana. "Hyvä kirjallisuus ei ainoastaan ilmennä sitä historiallista maailmaa, missä se on syntynyt, vaan myös kriittisesti reflektoi sitä. Minulle se on itseymmärryksen väline", Meretoja sanoo.

Laudaturin väitöskirjatutkimuksestaan arvosanaksi saanut Meretoja on tällä hetkellä menestyvä tutkija, oppiaineensa assistentti, tutkimusryhmän johtaja, gradu- ja väitöskirjaohjaaja, sähköisen kirjallisuuskahvilan vetäjä sekä vaimo ja äiti.

Lääkäriperheen

kapinallinen

34-vuotias Hanna Meretoja varttui nelilapsisessa lääkäriperheessä Kaarinassa. Meretojan molemmat isoisät työskentelivät Turun yliopistossa professoreina. "Melkein kaikki meidän suvussamme ovat lääkäreitä paitsi minä ja siskoni. Lääkärin ammatti on periytynyt sukupolvelta toiselle", hän sanoo.

Alun perin Meretojasta itsestäänkin piti tulla lääkäri.

"Perhekulttuurimme oli vähän sellainen, että kannustettiin itsensä kehittämiseen ja taideharrastuksiin, mutta kannustuksessa oli sellainen porvarillinen sivumaku, että luovien harrastusten ohella on hyvä olla kunnon työ", hän sanoo.

Pikkutyttönä Meretoja sepitti itse satuja sisaruksilleen ja piirsi satukirjoja. Kun koulu alkoi, Meretojalle iski kirjojen suhteen "ahmimisvaihe", jota kesti lukioon saakka. Silloin kuvioihin astui myös filosofian oppiaine ja sen mukanaan tuoma uudenlaisia näköaloja avaava, intellektuaalinen maailma.

"Lukion aikana hiljalleen ymmärsin, että intohimoni ovat enemmän kirjallisuudessa ja filosofiassa kuin matemaattisemmissa aineissa", hän sanoo.

Meretoja ei kuitenkaan hylännyt kokonaan lääketiedettä lähellä olevaa uramahdollisuutta, vaan haki filosofian, kotimaisen kirjallisuuden ja yleisen kirjallisuustieteen lisäksi myös psykologiaa opiskelemaan. Opiskelupaikka lohkesi kaikista neljästä.

"Lopulta yleinen kirjallisuustiede tuntui monipuolisimmalta vaihtoehdolta. Joillekin sukulaisilleni uravalintani oli aluksi huolenaihe", hän naurahtaa.

Tutkijan

vapaus

Vaikka Meretoja on aina ollut kiinnostunut ranskalaisesta kirjallisuudesta, hän oppi ranskan kielen kunnolla vasta maisterivaiheessa.

"Sanon aina opiskelijoille, ettei saisi liikaa pelätä teosten kieltä. Jos on motivaatiota opetella uusi kieli, ei siihen ole koskaan liian vanha", hän sanoo.

Maisteriksi valmistuttuaan vuonna 2001 Meretoja teki lisensiaatin tutkielman gradunsa pohjalta ja sai yliopistolta vuoden pituisen lehtoraatin. Kymmenen kuukauden työsopimuksen aikana hänellä oli 9 uutta kurssia opetettavana. Esiintymisjännitys karisi pakon edessä.

Lehtoraatin jälkeen Meretoja alkoi työstää väitöskirjaansa apurahan turvin aikomuksenaan tarkastella sekä ranskalaista että saksalaista nykykirjallisuutta. Kahden vuoden kuluttua hän kuitenkin huomasi tutkimuksen paisuvan ja päätti säästää saksalaista kirjallisuutta koskevan osuuden jatkotutkimuksiin.

"Humanistisessa tutkimuksessa on hienoa akateeminen vapaus. Voi seurata, mihin tutkimus vie, eikä tarvitse vielä alussa tietää lopullista rajausta ja johtopäätöksiä."

Väitöskirjaprosessinsa aikana 2002-2010 Meretoja oli vierailevana tutkijana Saksassa Tübingenissä, Ranskan Sorbonnessa ja Ruotsissa Uppsalan yliopistossa. Välillä hän oli kaksi kertaa äitiyslomalla.

Hyvä äiti

vai hyvä tutkija?

Meretojan kotona, keltaisessa puutalossa Itäharjun idyllisellä omakotitaloalueella asuu hänen lisäkseen filosofian tutkijana työskentelevä aviomies Valtteri sekä pariskunnan lapset, 4-vuotias Alma ja 6-vuotias Eliel.

Lapset ja päiväkotiarki ovat tuoneet mukanaan aikataulutetumman arjen.

"Ennen lapsia matkustelu oli minulle hyvin tärkeää, enkä noudattanut mitään työaikoja. Mieheni jaksoi vuodesta toiseen ihmetellä tapaani lukea ja kirjoittaa iltamyöhään", Meretoja muistelee.

Meretoja myöntää, että hän on aina ollut haluton erottamaan työtä ja muuta elämää. Hän kokee olevansa kutsumustyössä ja toteuttavansa itseään kirjallisuudentutkimuksen kautta. Hän ei halua kirjallisuudesta lomaa.

"Tutkijana työskenteleminen on perheelliselle toisinaan haastavaa. Varsinkin, kun meillä oli kotona samaan aikaan kaksi väitöskirjaprojektia meneillään", Meretoja hymähtää.

Välillä Meretoja potee huonoa omatuntoa ja riittämättömyyden tunnetta sekä töissä että kotona. Hän omistautuisi mielellään kokonaan sekä äitiydelle että tutkijan työlle.

"Sellaisina hetkinä täytyy ajatella olevansa molemmissa riittävän hyvä ja yrittää olla armollinen itselleen. Aika on rajallista. Pitää vain yrittää keskittyä olennaisiin asioihin."

"En myöskään koe äidin ja kirjallisuudentutkijan rooleja mitenkään vastakkaisina. Molemmissa olen tekemisissä erilaisten tarinoiden ja niiden avaamien maailmojen kanssa", hän jatkaa.

Alas

norsunluutornista

Opettajana Meretoja pyrkii kannustamaan opiskelijoita keskustelemaan ja ajattelemaan itse. Tohtorin tittelistään huolimatta hän ei ole kivunnut akateemiseen norsunluutorniin. Hänen mielestään kirjallisuus kuuluu kaikille.

"Kirjallisuudentutkimuksen tulisi viimekädessä palvella tavallisten lukijoiden ymmärrystä kirjallisuudesta, itsestään ja maailmasta. Tällä hetkellä näin tapahtuu valitettavan vähän", hän sanoo.

Meretoja pyrkii toteuttamaan ajatustaan myös käytännössä. Hän toimii eri maiden ja kielialueiden nykykirjailijoita yleistajuisesti esittelevän Avain-kustantamon Café Voltaire -kirjasarjan päätoimittajana. Sarjan tiimoilta on perustettu myös blogi, virtuaalinen kirjakahvila Café Voltaire.

"Kuka tahansa voi kertoa siellä ajatuksiaan kirjallisuudesta ja lukukokemuksista tai kommentoida käynnissä olevia keskusteluja", Meretoja kertoo.

Kirjallisuuden kentässä tuoreella tohtorilla on monta lempilasta. Hänen on vaikea nostaa jalustalle yksittäisiä teoksia tai kirjailijoita. Hän kuitenkin nimeää itselleen tärkeiksi kirjailijoiksi muun muassa ranskalaisen Simone de Beauvoirin ja englantilaisen Virginia Woolfin ja kertoo nauttineensa viime aikoina esimerkiksi saksalaisen Julia Franckin ja amerikannorjalaisen Siri Hustvedtin tuotannoista.

Niin kuin moni kirjallisuustieteen opiskelija, myös Meretoja lähti alalle haaveenaan julkaista joskus oma, fiktiivinen teos.

"Esikoiskirjan kirjoittaminen vaatii paljon rohkeutta, sillä siihen ei myönnetä apurahoja. Tällä hetkellä tarvittaisiin jonkinlainen ihme, että aikani lisääntyisi niin, että voisin tehdä näin sitoutuneesti töitä yliopistolla, samalla kirjoittaa romaanin ja pitää vielä perheenkin tyytyväisenä", Meretoja hymähtää.

Teksti: VENLA PÖYLIÖ

Kuva: LAURI HANNUS

Virtuaalisen kirjakahvilan Café Voltairen löytää osoitteesta avaincafevoltaire.blogspot.com